Save my Private Parts – a 500 euros campaign with a million audience and finally a change in criminal law



The Problem – The Need – Attention – Personal – Courage – Knowledge – Dream

2015 we had a huge challenge. Our revenue went down with 25% and we needed to reorganize. Some of our very important programmes were in danger to be closed. One of them was our work against female genital mutilation (FGM) in Kenya, Sook.

We had made promises for the most vulnerable people and we didn’t want to break them. Very serious.

Global problem

  • there is more than 200 million girls and women whose genitals have been mutilized
  • 3 million girls every year get mutilized, that makes 8000 girls a day
  • FGM causes severe diseases and child and maternity mortality
  • FGM takes girls out from school
  • FGM is crime against humanity

Our Goals

  • get attention to this global problem
  • get funding to our anti FGM work
  • start talking about mutilation, not circumsation

Our DREAM was to change the law in Finland to criminalize female genital mutilation

The Way

– no money, unknown issue

So, we didn’t have funding and we were facing many needs. Our motivation to win this challenge was very strong and we needed new ways . The Finnish people were not aware of mutilation and how common it is. So far the tries to communicate about it have not been successful. The topic is delicate and difficult. Also shameful.

We decided to be respectful and shameless.

Private Parts – Pelasta Pimppi – seis silpomiselle

That wording is used when talking with little girls. It is a practical and a pure word. Never seen used in fundraising or marketing. When we got the idea of using that word and started testing it around, it always created a strong reaction. Either judging or delighted. We were facing something big.

The message was so strong that not all our board members at that time accepted it, the board was confused but did not stop us from piloting.

We were nervous. This might fail small or succeed big. Most important was to do our outmost best to keep our promises. We took the risk.


International day against FGM is on the 6th of Feb. That is when we came out. We prepared us carefully, made Q&A’s, interviewed experts, studied material even more. Shared all the information we had internally and externally to prepare us for the coming.

Personal stories and faces

We needed some real people and stories for the campaign. We needed some common sense facts. Due to the fact that the topic is very personal and sensitive, it took some time to get the stories.

Issue is severe and global, but there is always a vulnerable, private person behind.

We managed to get all. Now we had a strong punch line, real stories and heavy facts.

Personal experience

we all have a relationship with the topic. We all have private parts. This makes it personal for the audience as well. Message will give a strong emotional effect.

Brave and straight forward

We decided to be brave and straight forward. Use real words and examples. We did not want to be ashamed or making things look prettier than they are. Nor uglier.

We we talked about mutilation, we gave simple, practical examples. How is it to give birth? How do you pee or what happens when you have your periods? What about you first sexual intercourse.


As we knew women that have been mutilized, we wanted to treat the matter respectfully. FGM is not done to harm the girls, it is for their best in that culture. FGM is not a religious act. In cultures where all the girls have been mutilised, there is no experience for better.


We decided in the beginning that we welcome everyone to join. We need the whole world to fix this. We will talk with everyone, the pros, the ones against. It is ok to get criticism, and we got that. Not all the NGO’s liked our approach.

A million people reached

Finland’s population is 5,5 million. We reached one million of them in the first months. We were in TV, radio, magazines, newspapers, we were liked and shared in SOME tens of thousands of times.

We won a marketing prize in a influence marketing category, influencing through emotions and psychology

we continued with multi channel marketing and frequent fund raising.


Even if we don’t do domestic work, there was a dream to change things in Finland. Finland had not criminalized FGM as other Nordic countries have.

There is a way in Finland to make initiatives for the parliament. One needs to collect more than 50 000 names and the parliament will decide upon the matter. The NGO field in Finland was not unanimous and some even very strongly against our suggestion to make an initiative for a criminal law change.

We visited a business man who is very courageous with fixing social problems. He wanted to join the campaign and sign the plea as the first signee, I was the second one. That was also our way to get more attention, prevent hits from NGO field and simplifie the language.

Then the lobbing started. Many, many meetings. Meeting tens of parliament members, all the political parties. We attended seminars, groups, discussion forums. Talked with other organizations and municipalities and decision makers.

We had a meeting with Social and Health minister and managed to hold a closed door meeting with the religious leaders hosted by the Minister Saarikko.

Over 62 000 signatures

Mission completed. We needed another miracle though on the way, after a slow start we finally managed to collect the names in couple of weeks.

Some months of bureaucracy and finally in October 2020 the initiative was approved in the Finnish Parliament!!

We got our names written in the history books 🙂 . The work continues.


Sales mindset in leading an NGO

Productivity – Impact – Attitude

Five and a half years ago I joined an NGO as a CEO. Having a background from business, mostly sales management. My toolset was consisting from sales mgmt tools and leadership tools in business and I have been using them.

Here comes a short introduction of the ideas and tools I have practiced.

We are appx 12 million euros NGO in Finland with 1 000 000 people directly receiving our support.

First some results:

  • 2014 we acquired 648 new sponsors – 2020 the outcome was 2501new sponsors
  • Our public grants have diversified and grown, more donors
  • 2014 personnel was 36 (FTE) – 2020 we had 28 employees
  • Cost per acquisition has dropped with 30% from 2014
  • We have invested 2,5 times more to fundraising compared to 2014
  • Our personnel satisfaction has increased yr on yr
  • The funds sent to the field have grown
  • All the External audits have given us excellent reviews
  • most importantly, the impact on the field has been measurably good:

The toolset

Change in paradigm

We have started to think and talk about revenue streams. Where are the funds coming from and how are they used? Who pays our salary? INCOME THINKING vs SPENDING BUDGETS

Mission centric

Our focus is on protecting children. We talk about our purpose and vision. We measure and calibrate our activities to our mission. We remind and train our partners to our mission. We make sure that each one in our personnel has a personal experience on our field work, each one needs to visit the field at some point. PRODUCT KNOWLEDGE

Outside in, the inside out

We plan our activities and targets to meet the requirements of our external funding partners and the needs of the children. We care about the children, their communities and reality. We also care about our donors’ and funders’ reality. Our job is to match these two.

First targets, then activities and requirements

When planning, we first set targets (Impact, Income, Influence). Then we plan our activities, how much, to whom, with what message? What capabilities we need to do those activities? What are the requirements we have or need to have?

What is the ROI? TCO?Hitrate? Segmentation.

Build Pipelines! You need to have many activities to close a deal.

Execution happens the otherway, From requirements to targets.

Healthy finance, cost control and culture

Productivity comes from a streamlined organization. We don’t need a ’corporate hierarchy’. Self service culture. Stop doing-lists. Planning for effective work. Targets, measurements in revenue and costs. Digitalization. Agile job descriptions. Stop doing over-quality in wrong places! Knowledge management. Stop bad behaviour.

Attitude before aptitude

A specialist that can’t co-operate is seldom needed. Everything is connected to everything. These are loops, not siloes.

The Rythm

Many channels and often. Focus and repetition. Listen, learn, plan and execute and measure.

The Funnel

Visibility, brand, publicity, stories, contact, ask, feedback loop. Different audiences, same message, several times. Clear asks.

The Fly Wheel

Influence – Impact – Income – Influence – Impact – Income…

Leading with dialogue

One to ones for every member of the personnel, frequently. Calendar makes sure that the information and dialogue flows all directions, also horizontally. Mutual time is respected. Speed date with the CEO at least once a year.

Change happens inside out

Celebrate what we already have. Be present. Relationship-driven, connecting people and gifts.

Myynninjohtamisen työkalut järjestössä, toimii

Tuottavuus – Vaikutus – Henkilöstö

Viisi ja puoli vuotta sitten päädyin järjestöjohtajaksi liiketoimintajohtajan taustalla.

Minulla oli työkalupakissani muutamia hyväksi havaittuja myyntijohtamisen malleja, ja kun en järjestöjohtamisesta ollut saanut kokemusta siihen mennessä, niin olen käyttänyt niitä mitä minulla oli. Seuraavaksi esittelen lyhyesti tärkeimpiä käyttämiäni malleja. Näitä olemme vieneet käytäntöön.

Olemme n 12 miljoonaa vuodessa vaihtava järjestö. Tuloistamme puolet tulee yksityisiltä ja toiset puolet julkisilta rahoittajilta. Apumme piirissä on suoraan 1 000 000 ihmistä, välillisesti n 3 000 000.

Ensin tuloksista:

  • Vuonna 2014 hankimme 648 uutta kummia – vuonna 2020 hankimme 2501 uutta kummia
  • Julkinen rahoituksemme on kasvanut ja paikannut aikaisemmat valtionavun leikkaukset
  • Henkilöstömme vuonna 2014 oli 36, nyt meitä on 28
  • Uuden kummin hankintakustannukset ovat pudonneet vuodesta 2014 noin 30%
  • Olemme investoineet markkinointiin melkein 3 kertaa enemmän kuin 2014
  • Henkilöstötyytyväisyytemme on kasvanut vuosittain kaikilla osa-alueilla
  • Kentälle, toimintamme kohteisiin, menevä raha on kasvanut vuosittain.
  • Ulkoisissa auditeissa/tarkastuksissa olemme saaneet kiitettävät arvosanat

Tärkeimpänä mittarina vielä, olemme saaneet mitattavia tuloksia aikaiseksi kumppanimaissamme (kohteissamme)

Työmme tuloksista


Ajattelun muutos

Olemme alkaneet puhua rahavirroista. Meillä jokainen tietää, mistä rahat tulee ja mihin ne käytetään. Ajattelemme tulorahoitteisesti, emme kuluta budjettia.


Olemme valinneet selkeän fokuksen lapsikeskeisenä toimijana. Puhumme keskenämme työmme merkityksestä ja tuloksista. Sisustamme toimistomme työhömme liittyvillä kuvilla ja huolehdimme, että kaikki verkostostamme ymmärtää työmme merkityksen. Kerromme tarinoita kohtaamisistamme. Jokaisella on mahdollisuus ja velvoite tutustua työhömme kohdemaissamme paikan päällä siten, että jokaiselle muodostuu henkilökohtainen suhde ja tarina työmme merkityksestä ja tuloksista, sekä siitä miten ne tulokset tehdään. –tuotetuntemus-

Ulkoa sisäänpäin (suunnittelu), sitten sisältä ulos (toteutus)

  • Suunnittelemme toimintaamme ulkomaailmasta käsin.
  • Tukijat-lahjoittajat-rahoittajat, heidän todellisuutensa.
  • Lapset ja yhteisöt – heidän todellisuutensa
  • Kenttätyöntekijämme ja vapaaehtoiset – heidän todellisuutensa
  • Politiikka ja globaalit trendit

Tavoitteista tekemiseen, sitten tekemisestä tavoitteisiin

Jokainen tilivuosi on suunniteltu minun jo Mercurin aikana oppimani TULOS-PANOS-PÄTEVYYS-EDELLYTYS -mallilla.

Tavoitteet tulee olla realistiset ja haastavat.

  • Määrä, suunta, laatu: Oikeita viestejä, oikeille ihmiselle, oikea-aikaisesti, tarpeeksi usein
  • ’kaupan’ keskikoko, hitrate ja ROI, todennäköisyydet, kokonaiskustannukset ja takaisinmaksu

Terve talous ja kulukuri, kulttuuri

  • tuottavuus madaltamalla organisaatiota, poistamalla siilot ja hierarkiat
  • pienessä järjestössä ei tarvita konsernirakennetta
  • itsepalvelukulttuuri
  • turhien tehtävien lopettaminen
  • työviikon kalenterointi ja suunnittelu
  • mittarit ja seurannat, niin tuloihin, kuin kuluihinkin
  • digitalisaation edistäminen
  • työnkuvien muokkaaminen yleisemmälle tasolle antaa joustavuutta
  • ylilaadun lopettaminen, varsinkin väärissä paikoissa
  • avoimuus mittareiden seurannassa

Yhteistyö ja asenne ennen asiantuntemusta

  • asiantuntijalla, joka ei pysty yhteistyöhön, harvoin tekee mitään
  • molempia tarvitaan, mutta tässä järjestyksessä
  • kaikki liittyy kaikkeen
  • jokaisen tulee olla kiinnostunut toisen tekemisestä, yhteinen aika on tärkeä
  • epävarmuuden sietäminen, iterointi, 80/20 -sääntö

Rytmi ja kalenterit

  • jatkuva sykli kampanjoinnissa ja niiden ajoitusten ja frekvenssien suunnittelu
  • kun edellinen kampanja on ulkona, on uudet jo suunnittelupöydällä

Myyntisuppilo ja monikanavaisuus

  • aina vähän ennakoiden tulevaa
  • paljon näkyvyyttä isolle yleisölle, ansaittua mediaa ja mielenkiinnon aiheita
  • lahjoittajalle tarjotaan useita altistumiskohtia eri kanavista, TV, lehdet, digi, telemarkkinointi, face to face, tilaisuudet
  • selkeät pyynnöt: sääli ei auta, sinä voit auttaa
  • täyttyy olla monta myyntikanavaa, jos joku sakkaa, toinen korvaa
  • Segmentoimme, mietimme arvoehdotuksia, olemme aktiivisia kontaktoijia
  • Ulkoinen osaaminen on tärkeämpää, kuin sisäinen (paitsi hallinnossa) External excellence before internal excellence

Menestyksen pyörä (Fly wheel)

  • vaikuttaminen, markkinointi, pyyntö, tekeminen, tulokset – vaikuttaminen, markkinointi, pyyntö, tekeminen, tulokset, vaikuttaminen….

Dialogilla johtaminen, avoin kommunikointi

  • jokaisella on kalenterissa säännöllisesti oma palaverinsa esimiehen kanssa
  • tieto kulkee organisaation joka tasolla/tasolle
  • yhteistä aikaa kunnioitetaan
  • horisontaaliset palaverit säännöllisesti liiketoimintayksiköiden kesken
  • TJ:n speed date kerran vuodessa vähintään

Muutosjohtaminen sisältä ulospäin – työntekijöiden terveys ja hyvinvointi

  • Juhlimme sitä, mitä meillä jo on!
    • on helppoa nähdä ongelmat ja haasteet, mutta oma aarteisto on vaikeammin löydettävissä
  • Rakennamme sisältä ulos, olemme läsnä toisille
    •  yhdessä tekemisen voima
  • Yhdistämme ihmiset ja taidot
    •  Vapautamme ja aktivoimme erilaisuuden voimaa. Me olemme erilaisia ja meillä on eri rooleja. Tavoitteemme on yhteinen

Pelasta Pimppi – seis silpomiselle -tarina

500 euron ’kotikutoisesta’ kampanjasta miljoonayleisöön ja lakimuutokseen (Save My Private Parts)

Silpojan käyttämiä välineitä


Seuraavassa yritän lyhyesti kuvata reittiä, jonka kuljimme yrittäessämme pelastaa silpomisen vastaista työtämme Keniassa. Tarve oli alussa täsmällinen ja pieni, mutta haave tavoitteesta oli iso. Ja se toteutui. Lähtökohta oli se, että meillä ei ollut rahaa. Julkista rahoitustamme oli juuri leikattu yli 40% ja tulomme tippuivat 25%. Jouduimme supistamaan toimintaamme ja henkilökuntamme pieneni n 40%.

Olimme kuitenkin tehneet lupauksia meitä paljon heikommassa asemassa oleville, työllämme oli saatu hyviä tuloksia aikaan. Halusimme tehdä kaikkemme lupauksiemme pitämiseksi. Me olimme käyneet katsomassa ihmisiä silmiin ja antaneet lupauksen. Vakava asia.

Globaali Ongelma

  • Maailmassa on noin 200 miljoonaa silvottua naista ja tyttöä
  • joka vuosi silvotaan n 3 miljoonaa tyttöä, n 8000 tyttöä jokainen päivä
  • silpominen estää koulunkäyntiä, aiheuttaa vakavia terveydellisiä ongelmia ja lapsi- ja äitikuolleisuutta
  • silpominen on raaka ja törkeä ihmisoikeusrikkomus


  • saada huomiota ongelmalle ja valistaa suomalaisia asian todellisuudesta
  • muuttaa kielenkäyttö ympärileikkauksesta silpomiseen – kertoo asian vakavuudesta
  • hankkia jatkorahoitusta jo 15 vuotta jatkuneelle työllemme


  • muuttaa suomalaista lainsäädäntöä siten, että silpominen selkeästi kielletään suomessa


vähän rahaa – tuntematon aihe

Olimme siis taloudellisissa vaikeuksissa ja meillä oli monta isoa ongelmaa käsissämme. Motivaatio tilanteen korjaamiseksi oli kova, tarvittiin uusia keinoja käyttöön. Jossain käytäväkeskustelussa ideoimme, kuinka voisimme pelastaa silpomisen vastaisen työmme Kenian Sookissa. Keskustelu polveili ja ideat lensivät. Yritimme miettiä kansantajuisia lauseita silpomiselle. Asia pitää saada laajemman yleisön tiettäväksi. Suomalaiset eivät tienneet silpomisesta ja sen laajuudesta ja aiheen häveliäisyyden vuoksi asiasta oli vaikea kertoa.

Päätimme olla häpeämättömiä, mutta kunnioittavia.


Pimppi-sana ponnahti esiin keskustelussa ja aiheutti meissä voimakkaan pelko- ja hihittelyreaktion. Ensi vaikutelmamme oli, että sana on käyttökelvoton.

Minua jäi kuitenkin häiritsemään reaktioidemme voimakkuus. Aloimme testata lausetta: Pelasta Pimppi. Joka kerta saimme voimakkaan reaktion. Joko kauhistuneen tai ilahtuneen. Olimme ison äärellä.

Pimppi on perhesana. Sitä käytetään pienien lasten kanssa, kun esimerkiksi pyydetään saunassa pesemään myös pimppi. Tai että hiekkarannalla pitää varoa, että pimppiin ei mene hiekkaa. Googlailimme ja testasimme lähipiirissä.

Pimppi oli niin voimakas sana, että jopa kokeneet järjestömme hallituksen jäsenet jakautuivat voimakkaasti mielipiteineen. Osa kauhistui ja kutsui kampanja-aihiota mauttomaksi. Operatiivinen johto päätti kuitenkin toteuttaa kampanjan.

Olimme siis rajamailla. Tämä menee joko pieleen pienesti tai onnistuu isosti. Tärkeintä oli kuitenkin lupaustemme pitäminen ja työn jatkuminen. Otimme riskin.


Kansainvälistä silpomisen vastaista päivää (anti FGM) vietetään 6.2. Aloimme valmistella some kampanjaa ja ulostuloa siihen. Perehdyimme huolellisesti faktoihin, osaamistahan meillä oli. Teimme koko henkilökunnalle monisivuisen Q&An aiheesta. Valistimme itseämme, katselimme netistä kauhistuttavia silpomisvideoita oppiaksemme ja valmistimme itseämme koitokseen.

Tarinat ja kasvot

Tarvitsimme aitoja tarinoita, oikeita ihmisiä. Tarvitsimme asiantuntijoita ja kovaa faktaa. Kasvoja oli alussa vaikea löytää, sillä asia oli henkilökohtainen ja arka. Ilmiö on kuitenkin raaka ja globaali. Saimme verkostostamme rekrytoitua muutamia rohkeita yksilöitä kertomaan tarinansa omilla kasvoillaan.

Asiantuntijat vahvistivat silpomisen todellisuuden ja raakuuden.


Meillä kaikilla on henkilökohtainen suhde pimppiin. Joko meillä on sellainen tai olemme sieltä tulleet. Pimppi on tuntuva, kiinnostava ja tunteita herättävä. Meillä on äitejä, tyttäriä, siskoja, tyttöystäviä ja vaimoja. Olemme siis kaikkia koskettavan asian äärellä. Tämä liene yksi kampanjan onnistumisen syy.

Suoruus ja rohkeus

Päätimme, että silpomisesta on puhuttava suoraan ja rohkeasti. Ei kierrellen, eikä kaunistellen. Ei myöskään kauhistellen.

Keskusteluissamme kerroimme esimerkkejä suoraan ja kaunistelematta: Silpominen saattaa estää tyttöjen koulunkäynnin, sillä välitunti ei aina riitä pissalla käymiseen. Silpomisessa jätetään pahimmillaan vain niin pieni aukko, että pissalla käyminen ei onnistu. Kuukautisveri pakkautuu sisäelimiin ja aiheuttaa tuskia ja tulehduksia. Ensimmäisessä yhdynnässä joudutaan avaamaan arpeutunut aukko veitsellä nirhaten. Synnytyksessä arpikudos ei jousta ja sekä äiti, että lapsi on vaarassa menehtyä.


Halusimme säilyttää kunnioittavan sävyn, sillä meillä oli verkostoissamme oikeita ihmisiä, jotka olivat läpikäyneet silpomisen ja se oli heille totta.

Silpomista ei harrasteta vahingoittamismielessä, vaan sillä halutaan turvata tytölle hyvä avioliitto.

Silpominen ei ole uskontoon pohjautuvaa, vaan perinne.

Kulttuureissa, joissa kaikki naiset on silvottuja, ei ole tietoa paremmasta.


Päätimme heti alussa, että emme aio mustasukkaisesti suojella kampanjaa omanamme. Toki rekisteröimme Pelasta Pimppi – seis silpomiselle -lauseen. Kaikki sai osallistua ja kaikilla sai olla mielipiteitä, joko puolesta tai vastaan. Meitä sai arvostella ja meitä arvosteltiinkin. Järjestökenttä ei ollut asiasta yksimielinen ja saimme pienessä järjestökentässämme kovaakin arvostelua. Lisäksi jouduimme taiteilemaan suomailaisten tietämättömyyden tai välinpitämättömyyden kanssa. Kaikki keskustelut oli sallittuja.

Tilanteen muuttamiseksi tarvitaan koko maailma.

Kampanjan ensimmäinen postaus


Jo ensimmäisenä kampanjavuonna saimme huomion ihan mitatusti miljoonalta suomalaiselta. Olimme televisiossa, radiossa, lehdissä, some-kampanjaamme jaettiin kymmeniä tuhansia kertoja. Tykkäykset ja huomio ei kuitenkaan alussa riittänyt lahjoitusten kasvamiseen, se tapahtui vasta myöhemmin. Päätimme jatkaa.

Meidät palkittiin #pingfestival -tapahtumassa. Pelasta pimppi –kampanja vuoden paras vaikuttajamarkkinointikampanja kategoriassa: vaikuttaminen tunteiden ja psykologian kautta

Paola Suhonen suunnitteli meille heijastimen, jota lahjoittajamme sai kannettavakseen.

Markkoinoimme monessa kanavassa, usean vuoden aikana. Mukana myös feissausta ja telemarkkinointia. Markkinointifunnelimme mukaisesti.


Emme tee silpomisen vastaista työtä suomessa, mutta haluamme vaikuttaa suomalaiseen yleisöön valistamalla. Saimme kuitenkin toimistolle muutaman nimettömän kirjeen, jossa kerrottiin, että suomessakin tapahtuu silpomista. Asia alkoi kasvaa.


Ohjelmajohtajallamme, Annettella, on ollut unelma kansalaislakialoitteen tekemisestä. Se alkoi saada happea. Mietimme, miten saisimme huomiota aloitteelle ja vielä siten, että emme joutuisi järjestökentän kouriin. Oli selkeää, että järjestöt keskenään eivät saaneet asiaan yksimielisyyttä ja viestintä haluttiin säilyttää järjestökielen mukaisena. Sitä ei monikaan ymmärrä. Tämän voin sanoa järjestöjen ulkopuolelta tulleena.

Kävimme tapaamassa Finlaysonin Jukka Kurttilaa ja kerroimme haaveestamme. Tarvitsimme aloitteellemme neutraalin toimijan, sellaisen, joka toimii tavoitteesta käsin ja ymmärtää tilanteen huomioarvon ja ei kompastu monimutkaisuuksiin. Pitkästä tarinasta lyhyt: Jukka lähti mukaan ja allekirjoitti kansalaislakialoitteen kanssani. Jukka sanoi: Me hankitaan teille ne nimet!

Alkoi lobbaaminen. Kävimme useissa tilaisuuksissa puhumassa. Tapasimme kymmeniä kansanedustajia. Palkkasimme määräaikaisen projektipäällikön, joka pystyi puhumaan myös silpovasta kulttuurista tulevalla asiantuntemuksella. Tätä jatkui muutamia vuosia ja saimme myös eduskunnasta puolestapuhujia.

Olimme yhteydessä kaikkiin, vastustajiin ja puolestapuhujiin. Rummutimme markkinointiviestiä kaikissa kanavissa. Annoimme haastatteluja. Osallistuimme seminaareihin. Verkostoiduimme päättäjien ja THL:n asiantuntijoiden kanssa, yhteisöjen ja järjestöjen kanssa.

Ikuisesti jäi mieleen silloisen sosiaali- ja terveysministerin, Saarikon, tapaaminen, jossa luontevasti keskustelimme suoraan silpomisesta oikein termein ja päätimme pitää uskonnollisten johtajien kanssa neuvonpidon, joka toteutuikin suljetuin ovin ministeriön tiloissa.

Kyse on myös suomalaisista tytöistä.

Yli 62 000 allekirjoitusta

Kansalaislakialoitteemme ei alussa saanut tulta alleen ja takkusi, kunnes Länsiväylä kirjoitti otsikolla: Kansalaislakialoite vastatuulessa. Jaoimme artikkelia somessa ja se leimahti liekkeihin. Muutamassa viikossa oli nimet kerätty ja pääsimme tarkastuksien jälkeen jättämään aloitteen eduskunnalle.

 viimein lokakuussa 2020 lakialoite hyväksyttiin eduskunnassa!

Annetten ja meidän muidenkin näky toteutui. Hänestä tuli paljon käytetty asiantuntija medissa, mutta suurimpana saavutuksena saimme lakialoitteen läpi.

Koko toimisto oli sydämellään mukana kampanjassa. Osa toteuttaen, osa varmistaen, osa verkostoituen, joku rohkaisten, vastuuta kantaen. Kaikki ottivat riskin ja kaikki me jätimme nimemme historian kirjoihin. Työ jatkuu.


Prayer pandemia

Covid19 entered my home – without asking a permission. It gave us an important lesson, that we can’t control the life.  

At first my husband started to get symptoms and later a positive test result, I knew that I will be in an official isolation, so I decided to have one last walk in the forest just by myself. I put some music on, and the sun was shining, just before Easter the spring seemed to be coming to Finland finally and I thought that life is actually quite good. When Kirk Franklin started to sing Hosanna, I took one very strong (that’s what I thought) and long step – and BANG! said my achilles. There I was, in isolation and with a broken achilles. 

The only place that accepted me was a Corona hospital as I was carrying the virus. I managed to get some treatment there and ended having an orthopedic cast for 9 weeks. 

After 8 days of Covid19 symptoms at home my husband got very weak and started to have serious breathing problems, he has hospitalized. I ended up being home alone in isolation, no one was allowed to enter the house, neither was I allowed to leave the house. I was also Covid19-postivite and started to have the symptoms on top of my achilles problems. I was not able to talk with my husband as he was so weak and wasn’t able to manage without extra oxygen. He started to send me some goodbye texts and the nurse said that he is crying a lot in his room in hospital. I texted my husband and asked if I could make a prayer request on my Facebook wall for my friends. He then was so weak and said ok. He is more private person than I  and it is not that natural for him to share his personal needs. 

Then it started to be very clear that not even prayer can be controlled. It started to go viral, spread like a virus. I started to have messages from all over the world from different kind of people, individuals and members of prayer groups. Different denominations: Lutherans, evangelical, catholics, fundamentalists, openminded, Pentecostals… Africans, Europeans, Americans, Asians… you name it. People that we don’t know started to pray for my husband and me. Many of them told us that something woke them up in the middle of the night and they got an urge to pray for us. It was overwhelming. Almost embarrassing. We are lucky to live in one of the best social security countries in the world and people from very poor areas were praying for us! 

I work as a CEO for World Vision Finland and my husband is a vicar in a Lutheran congregation in Helsinki. One of world Vision sponsors asked me if she could mobilize her contacts in our area programs to pray for us. Our roles changed! The teacher for a slum school in Korogotcho was supporting us with her prayers, former beneficiaries and sponsored children were praying for us. Area program staff and global center staff was praying for us. It must have been tens of thousands of people. 

I was so touched by this, as I so well knew about the environments that these people are living in. They are my role models. Some of them have escaped war, they have been injured, some of them have been living on dumpsites, some of them have had terrible diseases and lost their children and/or parents. And still they have been the ones that have been able to start a new page in their lives. They are focusing on things that they have, not on the things they don’t have. They are writing their own stories and holding the pen in their own hands. They have been infected by the Empowered World View. A view that includes faith, hope and love. 

Suddenly I realized that my family is so much larger than what it seemed. My family includes millions of people, those that gather under the same tree of prayer and lend their power and hope for me when I don’t have it. God uses our sighs, whispers, cries, our hearts, hands, heads and feet. When our strengths are weak, our community carries us by lending their hope and faith in prayer. 

May God give us tender hearts to hear what he wants to tell us during this time and helping hands to lend our strengths to the ones that that are weak. Each on their turns.  

Reisitaskuhousuisä – R.I.P.

Eilen oli kova päivä. Olin äidin luona ja aloin lajitella isän vaatteita kaapeista. Kun pääsin kaikkiin ruutupaitoihin, verkkareihin ja reisitaskuhousuihin ja mukaviin sievikenkiin, alkoi suru purkautua sisälläni. Meni itkuksi. Maailman noloimpia ja kauneimpia vaatekappaleita.

Isä oli periaatteen mies ja kiltti, sovinnollinen mies. Isä kärsi tiukoissa vaatteissa ja solmioissa, isä tykkäsi verkkareista ja slipovereista. Isä käytti samoja kenkiä kesät talvet. Isä ei käyttänyt hanskoja tai päähineitä, paitsi välillä lippalakkeja. Isä oli pusakkamies. Isä ei käyttänyt pitkiä takkeja tai  saappaita, ei solmioita, muutakuin pakosta. Rusettia ei koskaan, ja teimme selväksi, että ei edes haudassa.

Teininä isä oli nolo. Nyt reisitaskuhousut saa minut kaipaamaan ja itkemään.   Vyölaukut saa minut itkemään, verkkarit saa minut itkemään, 47-numeron mukavat kävelykengät saa minut itkemään. Motoristi-lehdet, tiede-lehdet, Tekniikan Maailma ja Historia, Maailma ja Auto Klassikot. Keräilykortit ja kalaverkot.

Mentiin äidin kanssa Söderbonäsin mökille isän kuoleman jälkeen. Isällä oli verstaassa kaikki paikallaan. Isä oli laittanut työpöydälle valmiiksi kaikki tärkeät paperit siistiin pinoon: testamentti, mökin paperit, venevalkaman paperit, autojen paperit, kaikki tarpeelliset paperit , siistissä pinossa, paperipussi alahyllyllä odottamassa meitä. Avaimet esillä kaikkii oviin viereisellä pöydällä. Lista myytävistä työkaluista listattuna ruutupaperilla. Isä tiesi, että lähtö oli lähellä ja halusi tehdä sen mahdollisimman helpoksi meille. Suurta huomaavaisuutta ja rakkautta.

Isä oli järjestyksen mies. Isän vanhemmat olivat molemmat sokeita ja kasvattivat kaksi lasta, sekä elättivät perheensä itsenäisesti. Kaiken piti olla paikallaan, että äiti ja isä löytäisivät ne sieltä, vaikka eivät nähneet. Isän äiti leipoi leivät ja hoiti lapset ja kodin, isän isä hieroi ja teki harjoja (minulla vielä tallessa), korituoleja (vieläkin tallessa) ja muita käsitöitä. Heillä oli talo Varkauden keskustassa ja vilkas sosiaalinen elämä. Isä eli omien sanojensa mukaan yltäkylläisen lapsuuden Varkaudessa. Heillä oli  saksanpaimenkoiria apuna aina ja isä kertoi tarinoita koirista ja elämästä sokeiden vanhempien kanssa. Koirat tunnistivat oikean bussin ja osasivat ohjata isän vanhempia. Isä sai ajokortin 16-vuotiaana, jotta pystyisi kuljettamaan vanhempiaan autolla. Isä oli jo 13-vuotiaana telttamestarina Varkaudessa ja hän kulki yhdessä Niilo Ylivainion kanssa evankelioimismatkoilla Savon korvissa soittaen haitaria. Isä oli musikaalinen, hän soitti haitarin lisäksi pianoa ja lauloi puhtaalla tenoriäänellään koskettavasti. Isä oli kuoronjohtajana Kuopion Elimissä, soitti soittokunnassa tuubaa. Isä oli soittokunnan johtajana Helsingin Saalemissa 1970-luvulla.

Isä oli vahva ja iso. Isä ei säästellyt itseään, hän kantoi aina suurimman kuorman ja ajoi pisimmän matkan. Minä sanoin pienenä, että meidän isä on mestarismies. Isä oli rakennusmestari! Minä istuin soittokunnassa isän vieressä ja isä otti minut mukaan. Isä kantoi minut autosta nukkumaan ja se tuntui niin mukavalta, että teeskentelin nukkuvaa pitkän ajomatkan jälkeen.

Isä heitteli meitä olkapäilleen äidin kauhistellessa. Isä ajoi rallia, niin että joulukinkut lensi takaboksissa ja mummot huusi kauhusta. Isä kuunteli soittokuntamusiikkia ja humppaa. Isä kalasti, veneili, rakensi ja kertoi juttuja. Isä matkusteli ja toi hienoja tuliaisia, kuten maustepusseja lentokoneesta.

Isä luki meille Aku Ankkaa, taisin olla 2 kk vanha, kun isä tilasi minulle ensimmäisen Aku Ankan vuosikerran. Sanoimme toisillemme aina Ääp Nynyyt – niinkuin Karhukopla sanoi toisilleen jossain jaksossa.

Isä opetti uimaan, ajamaan pyörällä, petaamaan sängyn (en oppinut), ajamaan autoa, vaihtamaan öljyt, perkaamaan kaloja, selvittämään verkkoja, vaihtamaan renkaat, tarkastamaan ilmanpaineet, veistämään puuta, kiinnittämään huomiota rakennusten ilmankiertoon, tekemän tuttavuuksia ja palveluksia ystäville, soittamaan soittimia. ISä opetti historiasta, matkustelusta ja autoista. Isä tykkäsi Volvoista. Isä opetti pesemään ja vahaamaan auton oikein kunnolla, imuroimaan ja kiillottamaan sisäosia myöten. Isä opetti sienestämään, marjastamaan ja säilömään, savustamaan kaloja ja kraavaamaan lohta ja siikaa.

Isä piti sylissä ja vehtasi. Välillä sanoi, että ’ei kehtoo vehtoo’

Isä tykkäsi läskisoosista, kalasta, sienistä, marjoista ja me dipattiin yhdessä ruisleipää kinkunrasvaan. Isä joi maitoa suoraan tölkistä ja nuoli lautasen herkullisen ruoan jälkeen.

Isä nautti elämästä ja poltti kynttilää molemmista päistä, isällä oli myös tiukkoja paikkoja. Yhtäkkiä isä olikin kalatehtaan johtaja. Isä opetti, että kaikkea voi tehdä, isällä oli itseluottamusta ja laaja sosiaalinen verkosto. Isä oli piällysmies. Isä matkusti paljon ja teki tuttavuuksia, vaikka ei osannut kieliä. Kerrankin hän oli jossain kroatiassa tms ja kertoi, että hän oli kerännyt porukan kokoon ja he olivat lähteneet taksilla kiertelemään naapurimaihin tutustumaan paikkoihin. Minne hän menikin, hän pystyi rakentamaan ystävyyssuhteita ja uusia kontakteja. Oli kieli mikä tahansa.

Isä ei leperrellyt, isä murahteli. Isän kehu oli, että ’syöphän tätä, ennemmin kuin selkäänsä ottaa’. Jos isä ei pitänyt tekemästäni ruosta, hän sanoi, että : ’parempi, kun en sano mittään’ Isä kommentoi vaatteitani aina, että; mikälie, lehmänostajan nuttu. Isä vastasi puhelimeen, että: Mittee tyttö? Isä oli aina kiinnostunut minun tekemisistäni, ja minulla oli aina tunne, että isä oli minusta ylpeä, vaikka ei koskaan sitä sanonut.

Isä oli murahtelija ja kommunikoi katseilla ja murahduksilla. Höh! saattoi merkitä: anna maitoa, tai laita sauna lämpimäksi. Isä pesi itsensä aina Sunligh-saippualla ja kun olin pieni, ostin hänelle Tabacia tuoksuksi.

Minulle sanottiin, että: ihan oot ku oittisen erkki. Ihan oot, kuin isäs. Me oltiin samasta puusta. Meillä oli yhteys. Olin isän tyttö. Tiesin aina, että isä oli minusta ylpeä ja olin hänelle tärkeä. Oltiin saman näköisiäkin.

Isä opetti sanomaan kualjkiäryle, kallaves, suottaapiollakki, ja suottaapiollaolemattaki, päevee että pätkähti. Isä opetti laulamaan, Juna vislas jo poes kouvolasta ja jytkyttel kuopijoon päein. Isä osasi lauluja ja vitsejä, isä tykkäsi huonoita vitseistä. Isä oli pasifisti, isä ei kantanut asetta, vaan oli kirjuri armeijassa. Isä tykkäsi pilkkiä ja isä tykkäsi luonnosta.

Isä oli mieluummin onnellinen kuin oikeassa. Niissä tärkeissä asioissa.

Isällä oli lempeä katse.

Isä rakasti lastenlapsiaan, telmi ja piti sylissä. Ei koskaan sanonut, mutta osoitti selvästi. Murahteli ja sylitteli.

Isä sinnitteli ja kärsi. Isällä oli kovat kivut ja paljon sairauksia.

Isä oli myös uppiniskainen ja pitkävihainen jossain tapauksissa- jääräpää

Minulle isä opetti sanattomasti, että ’rakasta silloin, kun on sen aika’. Meille ei jäänyt selvitettäviä asioita keskenämme. Olimme toisillemme tärkeitä, samaa puuta.

Isä lähti Söderbonasiin rakentamaltaan mökiltä omin jaloin, viimeisillä voimillaan. Sulki mökin äidin kanssa talviteloille ja ajoi itse Nissanillaan Helsinkiin ja nukkui pois 5 viikkoa sen jälkeen. Isän vierellä olimme me, lapset ja vaimo. Sanoimme, että päästä irti, lepää rauhassa, me hoidetaan hommat.

Kiitos, Isä! Kiitos siitä, että uskon pytyväni moneen asiaan, koska rakastit minua. Minulla on rohkeutta ja itseluottamusta. Opetit välittämään ja uskomaan. Tiedän olevani tärkeä (vaikka käytänkin välillä liikaa vessapaperia). Kaipaan Sinua. Ja rakastan sinua, taisit tietää sen.

Tiina Susanna







Bosanpehmeä syleily

Yhteisön voima

Liikuntarajoitteisen oppeja kolmannelta viikolta: Pyydä apua, jos et ensimmäiseltä sitä saa, pyydä toiselta.

Mun persoonallisuusprofiilit aina sanoo, että minun kaltaiseni henkilön on vaikea pyytää apua, koska olen tottunut selviämään itse. Olen ennagrammin 8 ja DISC I jne. Asioiden täytyy olla aika huonossa jamassa, että parkaisen avunpyynnön. Jotkut sanovat, että olisin ’sairastunut vahvuuteen’, en oikein usko. Mut on vaan rakennettu niin, että jaksan kantaa aika paljon, en nyt siitä ainakaan haluaisi kokea syyllisyyttä. Pitäiskö teeskennellä heikompaa, kuin on? Mutta kyllä meille sisupusseillekin tulee joskus raja vastaan ja silloin on viisasta ottaa apua vastaan.

Olen siinäkin mielessä siunattu, että minulla on suuri ystäväjoukko, joka katselee jokseenkin rauhassa elämän kommelluksia ja sitten, kun on tosi kyseessä he näyttävät voimansa. Tämä lempeiden ja lämpimien naisten armeija huomasi, että nyt on tosi kyseessä ja lapselle pitää järjestää juhlat. Kyseessä on yhteisön ja perheen yhteinen ponnistus ja viimeinen palvelus nuorelle, evääksi elämään. Suku ja ystävät kokoontuvat juhlimaan nuoren ihmisen saavutuksia ja saattavat hänet seuraavaan vaiheeseen elämässä. Tämä siirtymäriitti oli vaarassa vanhempien heikon hapen vuoksi. Apuun riensi siis haltiatarkummien lauma, joka näytti voimansa. Täytyi vain antaa heille mahdollisuus ja vapaus toimia. Lopputulemana vietimme ainutlaatuisen lämpimät juhlat ja tytön opiskelut saivat arvoisensa päätöksen. Saimme bosanpehmeän syleilyn.

Voin siis vain aavistaa, miltä tuntuu äidistä vaikkapa Kambodzan köyhillä alueilla. Hänellä on 5 lasta ja hän joutuu miettimään, että kenelle lapsista tänään antaa ruokaa, kun kaikille ei riitä. Voi olla, että hänen lapsensa eivät voi käydä koulua, koska heillä on jatkuva ripulin aiheuttama aliravitsemus. Äidin huoli on jatkuvaa ja lamauttavaa. Hän ei tiedä, missä lapset liikkuvat iltapäivisin ja milloin saattaa tulla tieto, että joku lapsista on hukkunut läheiseen jokeen, jossa he luvatta käyvät leikkimässä. Samanlaisen yhteisön syleilyn World Vision käynnistää mennessään alueelle aloittamaan toimintaa. Kylän kanssa rakennetaan lapsille iltapäiväkerhoa varten tilat, joku lahjoittaa laudat, joku maa-alueen, bambut, joku tekee rakennuksilla töitä. Iltapäiväkerho takaa lapsille turvallisen paikan oppia ja viettä aikaa. Yhteisöstä löytyy vapaaehtoisia, jotka kiertävät neuvomassa vessojen tarpeellisuudesta ja auttaa rakentamaan niitä, ripulit saadaan hallintaan. Aletaan rakentaa kunnollisia kaivoja ja tarjotaa veden puhdistukseen apua. Vapaaehtoiset auttavat ravitsemuksellisissa asioissa ja neuvovat äitiä valmistamaan niukoista raaka-aineista mahdollisimman ravintorikasta ruokaa.

Tällaiset vanhemmat kun pääsevät jaloilleen, heistä tulee oman yhteisönsä rakentajia ja vastuunkantajia. He haluavat laittaa hyvän kiertämään. Toivottavasti näin kävisi täällä Suomessakin. Tähän perustuu se, että meidän työmme luo toivoa. Tälläkin hetkellä suomen World Visionin ja suomalaisen kummien tuen piirissä on 500 000 lasta, miestä ja naista, sekä heidän ympärillään toimivat yhteisöt. Ehkäpä hyvän kierrättäminen voisi moninkertaistaa annetun avun.

’Don’t take yourself so seriously’

Observations and lessons collected last week:

Disabled persons, especially those who are not used to it, are very vulnerable to accidents. If there are unrealistic perceptions of our own abilities, it will cause incidents both for ourselves and for our environment. Even though we trust our imaginary abilities 110%, we notice at some point that there is a group of worried people following the situation. So you have to re-examine your own limits and carrying capacity to have a realistic, but optimistic perception of what you are capable of at the time.

I can not  hurry to attach tendons and muscles. The alternatives are accept and wait or go backwards. Growth can not be forced. It can not be controlled, but it can be helped by collaborating with it. Everything has its time. One self either adjusts or doesn’t.

My daughter said yesterday after a fairly eventful day that it starts to get a little irritating with this messing up with everything (meaning me). In my middle school, my teacher Isa, called me Sählä (someone who doesn’t concentrate and messes up things) . Have I learned anything along the years?

So I dropped my cellphone into a bucket of water. I could not bend to lift it. Whole shelf of glasses dropped into the sink, on top of me, and on the floor thousands of scraps.  The glass mirror door fell on the floor, first falling on Alli’s hand. She hit his head while dodging, as I was on the way. One mirror door proke to pieces. Luckily, Alli didn’t get any wounds, but only a strong hit on her hand.

So I just really need to watch when things are looked after without my involvement. Let’s see if I will learn. Fortunately, around me there are a lot of gentle and friendly people who can encourage me to take it easy and they notice my excessive activation.

Six weeks in this universe is nothing. I myself am in all this a tiny rounding error, but still an important part of the whole picture. Dont’t take yourself so seriously. That’s the learning. My good friend said, ’I will come to a good and courageous mood when I think of myself being so small in this universe’ – a wonderful tought!

However, I have made the activity in the testing different things in my kitchen to fulfill my spare time. I baked for the first time in my life some traditional, complex,  spoon cookies, and stuffed them with my own self made apple marmelade!

Yesterday we had many cooks in the kitchen, it was fun, but quality control was lacking. Nobody had leadership, I had an idea and a vision, but I did not tell it clearly to others. I left the kitchen to do other stuff. In the end, we had to bake the same dough twice, the cookie cutters were found just before the last portion went to oven, some of the cookies got covered with salt and cinnamon and the last portion got burned. However, around 50 really good cookies were baked. 30 was destroyed. Percentually quite ok.

’Too many cooks spoil the broth?’ Not necessarily. We only needed a project manager who would have been  responsible for the result.

1.Toimeliaisuus ei ole aina hyvästä? 2. Älä ota itseäsi niin hirveän vakavasti


Viime viikolta kerättyjä havaintoja ja oppeja:

Liikuntarajoitteinen, varsinkin harjaantumaton sellainen, on erittäin tapaturmaherkkä. Jos on epärealistiset käsitykset omista kyvyistään, aiheuttaa vaaratilanteita sekä itselleen, että ympäristölleen. Vaikka itse luottaisikin 110% omiin kuvitteellisiin kykyihinsä, huomaa  jossain vaiheessa ympärillään lauman huolestuneita katseita seuraamassa tilannetta, että kuinkahan tuossakin nyt käy. Täytyy siis tutustua uudelleen omiin rajoihinsa ja kantokykyynsä, jotta on realistinen, mutta optimistinen käsitys siitä, mihin kykenee.

Jänteiden ja lihasten kiinnittymistä ei voi kiirehtiä. Vaihtoehtoina on nöyrtyminen tai hajoaminen. Kasvua ei voi pakottaa. Sitä ei voi kontrolloida, mutta sitä voi auttaa ryhtymällä yhteistyöhön sen kanssa. Kaikella on aikansa. Aikaan joko sopeutuu tai sitten ei. Jos ei sopeudu, ei kenelläkään ole kivaa.

Tyttäreni tokaisi eilen jokseenkin tapahtumarikkaan päivän päätteeksi, että alkaa vähän kyllästyttää tämä sählääminen. Keskikoulussa liikunnanopettajani, Isa, kutsui minua Sähläksi. Onko mitää tarttunut mukaan matkan varrella?

Pudotin siis kännykkäni vesiämpäriin, kun sähläsin vessanpesun kanssa. En voinut kumartua nostamaan sitä. Kokonainen hyllyllinen juomalaseja putosi tiskialtaaseen, päälleni ja lattialle tuhannen pirstaleiksi. Olinkohan horjatanut niin, että kiinnikkeet liikahtivat? Vessan peilikaapin ovi putosi lattialle, osuen ensin Allin käteen. Hän löi päänsä siihen väistäessään minua, olin tiellä. Yksi peiliovi pirstaleina. Onneksi Alli taisi saada vain kunnon tällin käsivarteensa ja haavoilta vältyttiin.

Minun kannattaa siis ihan vaan katsella, kun asioita tapahtuu ilman osallistumistani. Saa nähdä, meneekö oppi perille. Onneksi ympärilläni on paljon lempeitä ja ystävällisiä ihmisiä, jotka jaksaa kannustaa ottamaan iisisti ja huomauttavat liiasta aktivoitumisesta.

Kuusi viikkoa tässä maailmankaikkeudessa on mitätöntä. Minä olen tässä kaikessa pienen pieni pyöristysvirhe, mutta silti merkittävä osa kokonaisuutta. Ei kannata ottaa itseään niin hirveän vakavasti. Hyvä ystäväni sanoi: ’Tulen hyvälle ja rohkealle tuulelle pienuuttani ajatellessani’ -ihana ajatus!

Olen kuitenkin toimeliaisuudessani tehnyt erilaisia koekeittiön asioita täyttääkseni tyhjää aikaa. Valmistin elämäni ensimmäistä kertaa lusikkaleipiä, jonka sisälle laitoin itse tekemääni omenamarmeladia! Jääköön historian kirjoihin.

Eilen meitä oli monta kokkia keittiössä, oli hauskaa, mutta laadunvalvonta petti. Kenelläkään ei ollut johtajuutta, minulla oli idea ja näky, mutta en kertonut siitä selkeästi muille. Jätin homman kesken ja menin puhelimeen ym sähläsin muita asioita. Lopputulemana jouduimme leipomaan saman taikinan kahteen kertaan, pikkuleipämuotit löytyivät juuri ennen viimeistä pellillistä, osa pikkuleivistä kuorrutettiin suola-kaneli -yhdistelmällä ja viimeinen pellillinen paloi karrelle. Saatiin kuitenkin n 50 oikein hyvää pikkuleipää. 30 tuhoutui. Prosentuaalisesti ihan jees.

’Mitä useampi kokki, sitä huonompi soppa’? Ei välttämättä. Tarvitaan jonkunlainen projektipäällikkö, joka vastaa lopputulemasta.



Me and Alex

Me and Alex, we’re both physically handicapped. I temporarily, Alex permanently. My handicap is fixed in the world’s best health care service and operated by a world class orthopedic surgeon, insurance coverage, and now I’m recovering. Alex’s disability could also have been helped as a child if there was health care.

We both have difficulty moving from one place to another, we have to use crouches to get around, except that Alex does not have any, he crawls.

I asked my friend to visit the City of Helsinki’s free equipment lending facilities covered by Finnish social security to get supplies for me, such as pliers, toilet seat elevation (Alex has no toilet), and sofa step (Alex has no sofa, Alex has no home).

We both have a hard time pulling a sock on the foot except Alex has no socks.

The visit to toilet is very uncomfortable for both of us without the tools, except that Alex does not have a toilet. No tools.

I can not put foot creme to my feet or shave my legs, I would buy it as a service if I would be allowed to sit down! What a tragedy.

Cooking is difficult when you can not reach or bend and balance is not good. Alex don’t have this problem as he eats the bread he happens to find and keeps it in his pocket (Alex has pants, or at least something like that)

I’m so annoyed as there are so beautiful and rare early summer days and I can not even go out that much to enjoy it in a good company. Alex can not get to the shadows, as he escapes the war from southern Sudan, dodging the horrible human masses and hiding in the bushes (3 days) Alex crawls a war escape 28km, 3km a day under the hot sun.

I was moving my house and I was nervous before hand when there was so much stuff that had to be moved from place to another, thankfully there were a lot of friends and family helping and everything went more than well. Alex’s family has been killed, Alex was alone. Alex does not have any stuff.

I have a lot of problems Alex does not have. A hairdresser’s visit, it is difficult without being able to sit. Having a shower after the surgery, I had to wait two! days. Sitting in restaurants and parks and enjoying the crowd is now at a break, I have to refuse the invitations and skip a lot of fun. Alex does not have these problems.

If Alex was a woman, she would have been raped because 50% of the disabled refugees would be raped. Alex’s story I do not know. I do not have this problem.

My wound is carefully operated in a sterile environment and ticks are removed in hospital, no infections , because the wound care is very important in Finland. Alex’s wounds have come from the fact that he has fled the war by crawling in a rocky desert for two weeks.

This week’s lesson has been to have a small, private glimpse of how small things can return human dignity to a disabled refugee. How important it is to maintain independence for your own hygiene, washing and clean water, aids and other people’s reliance and help. The question is about human dignity, for me and Alex.

Alex now has things well according to his own words. He made it to the Palorinyan Refugee Camp in Uganda.  World Vision Finland, together with the Ministry for Foreign Affairs, finances and works for the improvement of the water and toilet situation of disabled refugees in refugee camps. In addition, we help people with disabilities to acquire a livelihood for them to secure their own standard of living.

Alex is an entrepreneur, he has a grinding mill, Alex’s group of 7 called ‘Lomeriti-dara’ (the poor cannot get tired) received a grinding mill from World Vision. “This grinding mill is helping us earn some income. Fellow refugees bring their food for grinding every now and then. Some give us cash while others give us food in kind. Every two weeks we share the money, sometimes we decide to give it to one person if he/she has a very pressing need or a business idea that requires capital,I am able to buy books, pens, and also have some spare money to buy anything I want” Alex narrates.

I am rich, I’m tired. So I go to my raised couch to rest and watch Netflix.


Alex’s story