Yhteisön voima

Liikuntarajoitteisen oppeja kolmannelta viikolta: Pyydä apua, jos et ensimmäiseltä sitä saa, pyydä toiselta.

Mun persoonallisuusprofiilit aina sanoo, että minun kaltaiseni henkilön on vaikea pyytää apua, koska olen tottunut selviämään itse. Olen ennagrammin 8 ja DISC I jne. Asioiden täytyy olla aika huonossa jamassa, että parkaisen avunpyynnön. Jotkut sanovat, että olisin ’sairastunut vahvuuteen’, en oikein usko. Mut on vaan rakennettu niin, että jaksan kantaa aika paljon, en nyt siitä ainakaan haluaisi kokea syyllisyyttä. Pitäiskö teeskennellä heikompaa, kuin on? Mutta kyllä meille sisupusseillekin tulee joskus raja vastaan ja silloin on viisasta ottaa apua vastaan.

Olen siinäkin mielessä siunattu, että minulla on suuri ystäväjoukko, joka katselee jokseenkin rauhassa elämän kommelluksia ja sitten, kun on tosi kyseessä he näyttävät voimansa. Tämä lempeiden ja lämpimien naisten armeija huomasi, että nyt on tosi kyseessä ja lapselle pitää järjestää juhlat. Kyseessä on yhteisön ja perheen yhteinen ponnistus ja viimeinen palvelus nuorelle, evääksi elämään. Suku ja ystävät kokoontuvat juhlimaan nuoren ihmisen saavutuksia ja saattavat hänet seuraavaan vaiheeseen elämässä. Tämä siirtymäriitti oli vaarassa vanhempien heikon hapen vuoksi. Apuun riensi siis haltiatarkummien lauma, joka näytti voimansa. Täytyi vain antaa heille mahdollisuus ja vapaus toimia. Lopputulemana vietimme ainutlaatuisen lämpimät juhlat ja tytön opiskelut saivat arvoisensa päätöksen. Saimme bosanpehmeän syleilyn.

Voin siis vain aavistaa, miltä tuntuu äidistä vaikkapa Kambodzan köyhillä alueilla. Hänellä on 5 lasta ja hän joutuu miettimään, että kenelle lapsista tänään antaa ruokaa, kun kaikille ei riitä. Voi olla, että hänen lapsensa eivät voi käydä koulua, koska heillä on jatkuva ripulin aiheuttama aliravitsemus. Äidin huoli on jatkuvaa ja lamauttavaa. Hän ei tiedä, missä lapset liikkuvat iltapäivisin ja milloin saattaa tulla tieto, että joku lapsista on hukkunut läheiseen jokeen, jossa he luvatta käyvät leikkimässä. Samanlaisen yhteisön syleilyn World Vision käynnistää mennessään alueelle aloittamaan toimintaa. Kylän kanssa rakennetaan lapsille iltapäiväkerhoa varten tilat, joku lahjoittaa laudat, joku maa-alueen, bambut, joku tekee rakennuksilla töitä. Iltapäiväkerho takaa lapsille turvallisen paikan oppia ja viettä aikaa. Yhteisöstä löytyy vapaaehtoisia, jotka kiertävät neuvomassa vessojen tarpeellisuudesta ja auttaa rakentamaan niitä, ripulit saadaan hallintaan. Aletaan rakentaa kunnollisia kaivoja ja tarjotaa veden puhdistukseen apua. Vapaaehtoiset auttavat ravitsemuksellisissa asioissa ja neuvovat äitiä valmistamaan niukoista raaka-aineista mahdollisimman ravintorikasta ruokaa.

Tällaiset vanhemmat kun pääsevät jaloilleen, heistä tulee oman yhteisönsä rakentajia ja vastuunkantajia. He haluavat laittaa hyvän kiertämään. Toivottavasti näin kävisi täällä Suomessakin. Tähän perustuu se, että meidän työmme luo toivoa. Tälläkin hetkellä suomen World Visionin ja suomalaisen kummien tuen piirissä on 500 000 lasta, miestä ja naista, sekä heidän ympärillään toimivat yhteisöt. Ehkäpä hyvän kierrättäminen voisi moninkertaistaa annetun avun.