Toinen luku: Elämä kantaa

Johtajan tehtävänä on luoda olosuhteet onnistumiselle. Johtajan tehtävä on olla torppaamatta organisaatiosta nousevia hyviä ideoita ja pysäyttää sellainen toiminta joka ei rakenna strategian toteutumista. Viisautta tarvitaan näiden kahden erottamiseen.

Johtajan tehtävä on kasvattaa ja mahdollistaa vastuunottamista, onnistumista ja kehittymistä, valtuuttaa ja vastuuttaa, rohkaista silloin kun pelottaa ja puolustaa silloin kun uhataan.

Johtajan tehtävä määritellään vastuunkantamisen kautta. Johtajan on hyvä ymmärtää, milloin kannattaa väistyä ja milloin tarvitaan uudenlaista vastuunkantamista ja osaamista.

Työ World Visionissa oli niin opettavaa ja mielenkiintoista, että minusta alkoi jo tuntua siltä, että minä tarvitsen tätä organisaatiota enemmän, kuin he tarvitsevat minua. Olenko rakastunut merkityksellisyyteen, valtaan, ihailuun, kunnioitukseen, jännitykseen? Onko minulla vielä annettavaa vai olenko itse tullut riippuvaiseksi? Mitä voisin vielä oppia ja missä palvella?

Siirtyminen yrityselämästä järjestöön on ollut hieno kokemus. En osannut arvata, kuinka paljon vaikeampaa on varainhankinta ja järjestöjen todellisuus verrattuna yritysten suoraviivaisempaan toimintaan. Tällaista alojen kesken tapahtuvaa vaihtoa soisin tapahtuvan enemmänkin, puolin ja toisin. Samanlaisia lainalaisuuksia ja logiikoita molemmin puolin, hieman eri näkökulmista. Ihminen on sama toimialasta tai maantieteestä riippumatta.

Hyvillä mielin ja haikeana jätin taakseni tämän vaiheen työelämästäni ja siirryin uuteen. Iloitsen kaikesta oppimastani ja nähdystä ja iloitsen siitä, että tätä osaamista ja oppia arvostetaan myös yrityselämässä. Päätös lähtemisestä oli selkeä, mutta silti vaikea. Kiitollisuus jää.

Suurimman ihailuni saavat meidän työntekijät, erityisesti kentällä. Kaikki vapaaehtoiset ja vaikeissa olosuhteissa sinnikkäästi ja valoisasti toimivat ihmiset. Sekä ehdottomasti ne lapset, miehet, naiset, jotka ovat pystyneet muuttamaan elämänsä suunnan, vaikka olosuhteet eivät sitä ensi näkemältä tue. Olen tavannut tavallisia ihmisiä maailman joka kolkassa, köyhissä olosuhteissa, ja kokenut alamittaisuutta heidän rohkeuteensa ja asenteeseensa nähden. Tarinoita on tuhansia.

Suomen organisaatiomme on kasvanut, vaikkakaan ei henkilömääräisesti, valtaviin henkisiin ja ammatillisiin mittasuhteisiin. Heillä on rohkeutta, osaamista, innostusta ja palveluhalua. He tietävät joka päivä, miksi teemme tätä työtä ja he pyrkivät päivittäin parempaan. Heistä on kasvanut vastuunottajia ja johtajia, päätöksentekijöitä ja innovaattoreita. Potentiaalia on vielä vaikka mihin!

Olemme Suomen toimistossa luoneet rytmin ja rutiinin, systemaattisen dialogin, sekä keskenämme että tukijoidemme, kumppaneidemme ja hyödynsaajien kanssa. Olemme olleet vainoharhaisen sinnikkäitä, tarkkoja ja ystävällisiä heikompien oikeuksien puolustajia.

Organisaatiomme on siunatussa tilassa. Se jatkukoon.

Kiitos!

luottamus – elämä kantaa

Niihin vuosiin mahtuu satoja tunteja lentokentillä, odotustiloissa, jeepeissä, lentokoneissa ja toimistoissa.

Olen istunut satoja tunteja selkä hikisenä muovituolilla vesipullo kädessäni. Olen tanssinut, laulanut, leikkinyt, tervehtinyt, vihkinyt vesipisteitä, kokeillut kaivojen pumppuja, metsän karsimista, maapähkinöiden kasvattamista, puun istuttamista. Olen käynyt monenmoisissa maakuoppavessoissa kartellen jätteitä ja hämähäkkejä sekä syönyt kummallisia ruokia kovin kummallisissa olosuhteissa. Olen syönyt sirkkoja, sisälmyksiä, sammakoita, ’lihapatoja’, riisiä, riisiä, riisiä ja riisiä. Olen maistanut tuoretta, kärpästen värittämää hunajaa ja hörpännyt käynyttä hevosen maitoa. Yöpynyt jurtassa, kontissa ja majataloissa moskiittoverkkojen alla kuunnellen yön eksoottisia ääniä.

Olen kuunnellut pitkiä puheita akaasiapuiden alla, kouluissa, slummeissa, hikisissä toimistoissa ja viilenevissä illoissa. Olen ihaillut auringon nousut ja laskut, herännyt koirien haukuntaan ja kukkojen kieuntaan pimeällä maaseudulla, noussut kukonlaulun aikaan ja palannut yön pimeydessä. Olen nauttinut upeita aterioita valkoisten pöytäliinojen ravintoloissa, pitkän pölyisen ja proteiinipatukoilla varustetun matkapäivän jälkeen. Käynyt kylmissä lirusuihkuissa tai selvinnyt iltapesuista kontissa yhden ämpärillisen voimin tai pelkillä saveteilla.

Olen tavannut piispoja, uskonnollisia johtajia, suurlähettiläitä, poliisijohtajia, virkamiehiä, vartijoita ja toimittajia, narkkareita, katulapsia, pakolaisia, kaikkensa menettäneitä, sotaa paenneita, vammautuneita, väkivallan uhreja, traumatisoituneita, kehitysvammaisia, rikollisia. Ompelijoita, maanviljelijöitä, kalastajia, kaatopaikan dyykkareita, yrittäjiä, kampaajia, siivoojia. Ja paljon, paljon lapsia, sairaita, terveitä, apaattisia ja nauravia, ujoja ja yksinäisiä, hyljättyjä ja rakastettuja.

Olen istunut seminaareissa säätytalolla, Bogotassa, Genevessä, Manilassa, Armeniassa, Romaniassa, Filippiineillä, Kaliforniassa ja Englannissa. Olen viettänyt viikon Taizén luostarissa ja vieraillut Vatikaanissa. Olen käynyt 300-luvulla rakennetussa kirkossa Armeniassa, Machu Picchulla, safareilla, Oxfordin saleissa, Kuala Lumpurin toreilla, Tshingis Khanin jäljillä syömässä mongolialaisia herkkuja, eksynyt Ulan Bataarissa ja ajanut taksin kyydissä harhaan slummin ytimessä saaden nuhtelun slummin päälliköltä.

Olen nukkunut usean yön Dohan lentokentän terminaalin lattialla ja yhden yön Manilan sisäisten lentojen terminaalin ulkopuolella. Olen uinut Iloilon laguuneissa ja nähnyt mangoviljelmiä monella mantereella. Olen syönyt aamiaiseksi tuoreita hedelmiä, auringon alla kypsyneitä.

Olen kiertänyt slummeja Columbiassa, Perussa, Nairobissa, Filippiineillä ja nähnyt jätevuoret, haistanut lemut, väistellyt kadulla lainehtivaa virtsaa ja puun oksilla riippuvia kakkapusseja. Olen ymmärtänyt maailman jäteongelman hieman toisenlaisesta näkökulmasta kuin täällä Suomessa.

Kaikkialla olen nähnyt ystävyyttä, välittämistä, vastuunkantamista, muutosvoimaa, iloa ja onnistumisen rohkeutta. Olen nähnyt halua olla hyödyksi sekä tarvetta laittaa hyvä kiertämään. Olen nähnyt uskoa tulevaisuuteen ja toiveikkuutta menneisyydestä ja menetyksistä huolimatta. Olen nähnyt kotiseuturakkautta ja ylpeyttä, lahjakkuutta ja yrittäjyyttä.

Kaikille olen kertonut terveiset Suomesta – että kaukana on kansa, joka välittää siitä, mitä sinulle tapahtuu ja mikä sinusta vielä tulee. He siunaavat ja tukevat teitä, jakavat omastaan. Kummiemme lojaalisuus on mieltä liikuttavaa. Heidän uskollisuutensa on maailmoja muuttavaa.

Advertisement

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s