Päätin perustaa kuoron – naiskuoron. Seuraavaksi kerron miksi.
Yhdessä laulaminen parantaa sielua ja tekee onnelliseksi. Kuorossa laulaminen on hauskaa, herkkää, kehittävää, yhteisöllistä, haastavaa, jännittävää, antaa onnistumisen elämyksiä. Ystäviä tapaa liian harvoin ja laulu yhdistää myös niitä, joilla muuten olisi väljemmät yhteydet. Kuorossa kokoonnutaan yhden asian äärelle, alistutaan johtajan johtamaksi ja kun jokainen tekee oman osuutensa, tapahtuu yhteen tullessa ihme. Kokonaisuus koostuu palasista. Osat muodostavat kokonaisuuden. Vieläkö tarvitsee perustella? (jouduin itsekin nitistämään monta mörköä itsessäni, ennen kuin uskalsin aloittaa )
Kuoron nimeksi tuli Iso Hali, kerron siitäkin kohta. Ehdolla tosin oli Meno Paus, Ten-A-Lady jne, mutta brändäyksen vuoksi päädyin tuohon nimeen. Kuorossa on 33 jäsentä, naisia elämäni varrelta. Näitä naisia yhdistää ainakin se, että ovat suostuneet lähtemään matkaani tässä projektissa ja monia se, että ovat sietäneet minua usean vuoden ajan ja minä heitä. Keski-ikä liene melko tarkkaan 50 vuotta. Lapsia kuorolaisilla on yhteensä yli 80 ja kokemusta parisuhteesta yhteensä noin 840 vuotta. Sointi on siis elämää täynnä.
Ohjelmisto koostuu lauluista, joissa käsitellään lohtua, ystävyyttä, naiseutta, rohkaisemista. Siis teemaa tukevista lauluista. Stand By me, Silta yli synkän virran, You’ve got a friend, I can see clearly now…. Iso Hali – nimi tulee Suomen World Visionin Perussa tehtävästä työstä. Jotkut blogin lukijat muistavat, että olin siellä käymässä muutama vuosi sitten. Päätimme aloittaa keräysprojektin, jossa keräämme rahaa Perulaisten vanhempien opettamiseen. Maaseudulla on nimittäin sellainen ilmiö, että lapset kulkevat äitiensä selässä pitkään ja heidän sosiaaliset taitonsa eivät pääse kehittymään, koska heidän kanssaan ei leikitä, eikä heitä hellitä tarpeeksi. Joskus lapset eivät edes ole kuivia tai oppineet puhumaan kunnolla kouluun mennessään. Tämä tarkoittaa sitä, että heidän oppimiskykynsä kärsii ja heillä on heikommat mahdollisuudet pärjätä elämässä. Me tietysti toivomme, että mahdollisimman moni lapsi kasvaa menestyväksi aikuiseksi, joka rakentaa Perun tulevaisuutta vahvaksi maaksi (ettei sieltä tarvitse lähteä pois).
Systeemi on sellainen, että harjoittelemme 7 sunnuntaita ja konsertoimme Pitäjämäen kirkossa 11.10. keräten rahaa Perun Iso Hali projektille. Tarkoitus olisi houkutella konserttiin kaikkien laulajien jälkikasvua, vanhemmat, appivanhemmat ja miehet, jotka myöskin monet tuntevat toisensa – näin myös sukupolvien ystävyys vahvistuu.
Hanna-Maria Helenius, maailman innostavin ja paras kuoronjohtaja, otti haasteen vastaan ja lupasi harjoittaa meistä yhden kokonaisuuden. Hanna-Marian metodi on sellainen, että kuuntelemme harjoitusten välillä stemmoja äänitteiltä ja harjoittelemme stemmoissa tai itseksemme, nuoteista pyrimme pääsemään eroon ja täten kehitämme kuuntelua. Palaamme sitten kuukausittain yhteen hiomaan yhteisiä taitojamme H-M:n näyn mukaiseksi. Aika rohkea veto naiselta, joka on tottunut treenauttamaan miltei ammattilaisia. Me olemme kuitenkin sekalainen seurakunta viidenkympin hujakoilla pyöriviä naisia.
Ekat harkat on jo takana ja nyt on itsenäinen harjoittelu käynnissä. Ensimmäiset harjoitukset todistivat, että yhdessä laulaminen on hyväntekeväisyyttä ja lisää onnellisuutta. Meillä oli hauskaa ja huumori oli sitä luokkaa, että moni miehistämme olisi luikkinut pakoon kovaa vauhtia. Hätkähdyttävä lauluvalinta oli Johanna Kurkelan: Palvo minua vähän. Sitä minun ainakin piti vähän prosessoida. Laulussa sanotaan kepeästi ja suoraan, että meillä jokaisella on tarve tulee palvotuksi (taitaa olla myös miehillä ja lapsilla sama 🙂 , ja pystymme aikamoisiin suorituksiin, kun tunnemme olevamme rakastettuja ja hyväksyttyjä. Tämähän pätee myös niihin Perun lapsiin. Tämä laulu kuitenkin naisen näkökulmasta.
Mä oon niiin kiitollinen, että tämä juttu lähti käyntiin ja uskalsin toteuttaa unelmaani, juuri näin halusin juhlia viiskymppisiäni. Osaltani olen jo saanut täyttymykseni, kun kuoroon ilmoittautui niin moni rohkea nainen ja ekoissa harkoissa sointi oli taivaallinen. Nyt voi ottaa rennosti ja nauttia kyydistä.