Hyvää kannattaa aina odottaa. Hiljaa hyvä tulee. Odottavan aika on pitkä. Kaikella on aikansa.
Kipeän koiven kanssa on pakko odottaa ja olla kärsivällinen. Paraneminen tapahtuu aikanaan, luutuminen ottaa aikansa. Uusi kudos tarvitsee aikaa tervehtyäkseen ja vahvistuakseen. Kärsimättömyys ei oikeasti auta. Odottamisen virtaan kannattaa heittäytyä ja antaa ajan kulua, tervehtymisen tapahtua ajallaan. Hetkittäiset kärsimättömyyden aallot kannattaa vain lempeästi ohjata ovesta ulos. Kiireen ja kärsimättömyyden tilalle alkaa ilmestyä ihan uusia asioita. Yllätysvierailuja ystäviltä, intensiivisiä keskusteluhetkiä rauhassa ilman keskeytyksiä, rauhaa, lepoa, hellyyttä ja palvelualttiutta. Omaishoitajan herkullinen kalakeitto, ystävän leipoma leipä tai kakku, hömppälukemista ja mahtavia blogilöytöjä. Kiitollinen kaikesta.
Näin on myös meidänkin elämässämme. Usein busineksessa sanotaan, että pitäisi toimia ja tehdä päätöksiä nopeasti. Nopeat syövät hitaat. Nopeaa regointia ja intuitiota arvostetaan niin pitkälle, että odottamisen ja hidastelun edut ovat hautautuneet keskusteluissa ja leimaantuneet vanhanaikaiseksi tavaksi toimia.
When in doubt, don’t! (jos epäilet, älä toimi) Mielestäni erittäin viisas ohje isojen päätösten suhteen. Tämä ei sulje pois intuition tai nopean analyysin osuutta päätöksen teossa, tai riskinoton kannattavuutta silloin tällöin. Mutta antaa erittäin viisaan neuvon isojen päätösten suhteen, kuten esim. työpaikan vaihtamisen, avioeron, elämänmuutoksen, ihmissuhteiden, ym kanssa. Jos ’selkärangasta’ nousee pieni epäilys hankkeen/päätöksen onnistumisesta, tai päin vastoin synkkyyden keskellä vilkkuu pieni toivon kipinä, jos intuitio kertoo arvoristiriidasta tai päätöksen seurausvaikutuksista pitkällä aikajänteellä, älä tee mitään. Tekemällä ei mitään teet itse asiassa aktiivisen päätöksen vielä odottaa.
Joskus on vain viisasta istua ja odottaa, että tunne menee ohi. Tunteen ohjaamana tai vallassa ei ole hyvä tehdä isoja päätöksiä. Kannattaa odottaa ja samalla tutkia tunteen ominaisuuksia. Mistä tämä tunne kumpuaa, missä se tuntuu, miksi se on näin voimakas? Mihin sattuu ja miksi sattuu? Mikä työntää pois? Mikä vetää takaisin? Mikä on arvokasta? Mistä voin tinkiä? Mistä en missään nimessä tingi?
Toisille odottaminen ja kärsivällisyys on tuttua ja arkipäiväistä tomintaa, toisille ulkoavaruudesta ilmaantuva kohtuuton vaatimus.
Viime vuosina olen siis harjoitellut odottamista. Odotan, että ajatus selkiytyy. Odotan, että aika kuluu ja kärsimättömyys heikkenee. Odotan, että viisaus kasvaa ja näky kirkastuu.
Odottaminen on aktiivista työskentelyä. Pyrin, että ruokin ajatuksiani terveellä ravinnolla. Keskityn olemiseen , hengittämiseen ja itseni tunnistamiseen, vietän aikaa hyvässä seurassa, luen hyviä kirjoituksia, tutustun uusiin ihmisiin, annan mahdollisuuden uudelle kasvulle. Pidän silmät auki. Päästän irti.
Strategian toteuttamisessa on hyvä unohtaa mennyt selektiivisesti, sanoo Vijay Govindarajan. Siis valita ne asiat, jotka ovat muistamisen arvoisia. Sitten voi miettiä seuraavan isomman siirron esim työpaikan tai ammatinvalinnan suhteen.

Minua hämättiin taas pahemman kerran. FB-sivuillani alkoi viime viikolla näkyä päivittäin linkkejä erääseen tunnettuun persoonallisuustestiin. Ystäväni olivat kerta toisensa jälkeen INNOSTUNEET omista POSITIIVISISTA persoonallisuusarvioistaan ja halusivat JAKAA ne minun ja SATOJEN muiden ystäviensä kanssa. Otsikossa luvattiin kertoa ILMAISEN nettitestin avulla, millainen persoonallisuus MINÄ olen.
Totta kai KLIKKASIN linkkiä. En nähnytkään arviota ystävästäni, vaan minut ohjattiin tekemään oma arvio itsestäni. Klikkailin omat vastaukseni ja sain itseäni miellyttävän persoonallisuusarvion OMASTA ITSESTÄNI. Heti teki mieli jakaa tämä muiden kanssa, mutta sitten muistin, että eihän ne näe minun arviotani, vaan heidät ohjataan taas tekemään testi OMASTA itsestään.
Persoonallisuustesti oli erään Turkulaisen IT-firman sivuilla. Yritys tarjoaa sivustojen tekemistä, verkkokauppa-alustaa, hakukoneoptimointeja jne. Referensseinä oli liuta pieniä yrityksiä. Sivut olivat ammattitaitoisesti tehty, yhteystietojen löytäminen sieltä oli jokseenkin vaikeaa, tein siis muutaman muunkin haun sivustojen taustalla toimivasta yrityksestä. Yrityksen business ei suinkaan ollut tarjota persoonallisuustestejä.
Varmaa on se, että tällä yrityksellä (en aio mainita sitä tässä blogissa) on nyt tieto siitä, että olen käynyt heidän sivuillaan ja klikkaillut vähän sinne ja tänne. Tämän minun läppärin omistaa työnantajani, joten markkinointisoittoja/yhteydenottoja odotellessa…
Muutama huomio viime viikon tapahtumista:
Mikä asia kiinnostaa mahdollisimman monia ihmisiä? Millainen MINÄ todella olen?
Mistä yllätyn iloisesti? POSITIIVISEMMISTA tuloksista, kuin ajattelinkaan (tässä kannattaa huomioida, että testin tulokset perustuu omaan arvioon itsestäsi)
Mistä asioista on kiva kertoa muille? MIELLYTTÄVISTÄ ominaisuuksistani
Mikä on luotettavaa? TESTITULOKSET, varsinkin kun taustalla on kaikkien tuntema persoonallisuusanalyysi
FB:ssä on kiva JAKAA YSTÄVIEN kanssa – lähde on siis luotettava, koska se tulee ystävältä
Mikä merkitsee? KONTAKTIEN määrä ja SUOSITTELIJOIDEN määrä

Näin tämän nykyään menee, markkinoinniksikin kutsuttu toiminta. Salakavalasti verkostojen kautta, asian vierestä, mutta kuitenkin ytimessä. En tuomitse todellakaan kertomuksen yrityksen toimintaa, hehän ovat tarjonneet ihmisille sitä, mitä ne halajavat: yhteistä jakamista ja tietoa itsestään, positiivisia elämyksiä ja yhteisöllisyyttä. Samalla yritys saa erittäin vaivattomasti ja halvalla, nopeasti tietoa ja kontakteja. Sekä tietysti tuhansia käyntejä sivuilleen. Tunnettuutta. Alitajuntaan jäävää tietoa. Seuraavaksi, kun etsin hakukoneoptimointia tai haluan perustaa oman kotisivun, tai minulta kysytään, tiedänkö sellaista palvelua…..

Tämä kampanja toimi sen vuoksi, että meillä kaikilla on perustavaa laatua oleva tarve tulla hyväksytyksi, nähdyksi ja rakastetuksi juuri sellaisina, kuin me olemme. Jopa ihailluksi. Siksi meitä voi viedä kuin ’pässiä narusta’. Ei se mitään haittaa, se on vain hyvä välillä huomata.

’Ettet vaan ole sairastunut vahvuuteen? Sun pitää osata olla heikko’, sanoo heikompi ystävä ja tukeutuu vahvempaan ystävään.
Mulle on usein sanottu tästä vahvuuteen sairastumisesta ja lupaan ajatella sitä vakavasti läheisriippuvuuden kannalta. Sen kannalta, että olenko hukannut minäni tai annanko ihmisten liian helposti tulla omien rajojeni sisälle, ja en ole huolehtinut omasta hyvinvoinnistani, mutta
Se ei nyt ole tämän blogin aihe.
Ajattelin kuitenkin vähän puolustaa niitäkin ihmisiä, jotka ei nyt vaan romaha ihan heti. Jokaisella on kyllä ihan omat heikot kohdat ja jaksamisen rajat, voi sanoa lohdutukseksi niille, jotka pelkäävät sitä, että eikö toi koskaan romaha. Toiset saattaa vaan olla rakennettu niin, että tunne-elämä ei esimerkiksi aiheuta heille niin paljon haasteita jaksamisen suhteen. Jotkut eivät ole niin ulkoa ohjautuvia ihan luonnostaan, vaan heillä on kykyä asettaa asioita eri mittasuhteisiin. Toisilla saattaa olla hitaampi temperamentti ja säästyvät sen vuoksi usealta ’sydänkohtaukselta’. Me vain olemme erilaisia. Jotkut ovat kimmoisimpia ja pystyvät ottamaan kaatumisia ja iskuja vastaan paremmin. Toisilla taas elämä on kohdellut lempeästi ja ei ole ollut syytä romahtaa.
Ollessani HR johtajan tehtävissä muutama vuosi sitten, sain kuulla enemmän valitusta ja kitinää työelämästä, kuin koskaan aikaisemmin tai sen jälkeen. Minua yllätti se valitusten ja romahusten määrä, joka HR osastolle avautui. Meillä oli todella tiukkoja tilanteita ja ihan oikeita ongelmia. Niitä en nyt tässä voi alkaa avata, mutta yleismaailmallisesti voisin sanoa, että aika pienestäkin työntekijät romahtivat. Oli kummallista kuunnella itkunsekaisia kohtauksia HR-huoneessa milloin mistäkin aiheesta: esimiehen käyttäytymisestä, työtuntien raportointijärjestelmän muuttumisesta, pikapalkintokaramellien loppumisesta, toimiston muuttamisesta jne. Kummalliseksi sen teki se, että me oikeasti taistelimme työpaikkojen säilyttämisestä ja siksi yritimme säästää. Taisin olla vähän kalsea HR johtaja, sillä multa ei riittänyt sympatioita ihan kaikkiin tilanteisiin. Eräs romahus koski ilmoitusta toimiston muuttamisesta. Huoneeseeni änkesi tuohtunut työntekijä, joka alkoi itkeä ja syyttää minua kohtuuttomuudesta. Hän oli kuulemma valinnut tämän työpaikan sen vuoksi, että voi pyöräillä töihin ja nyt se olisi vaikeampaa. Hänelle en voinut sanoa muuta, kuin ’ harmi, mielellämme olisimme sinut pitäneet meillä töissä’
Näitä tilanteita varten suunnittelin ottavani käyttöön romahusvapaan
Romahusvapaa sopisi tilanteisiin, joissa kyseessä olisi vain
– pieni tuskastuminen
– suhteellisuudentajun menettäminen
– itsekkyyden turhanpäinen korostuminen
Siis ensiapupaketti estämään pidemmät saikut.
Olin yhteydessä Espoon Manna-apuun ja Hurstin laupeudentyön vastuullisiin. He olivat mielellään ottamassa vastaan ylimääräistä apua. Ajatuksena oli se, että tällainen pikkuasioista romahtava työntekijä voisi työnantajan kustannuksella mennä päiväksi tai pariksi vapaaehtoistyöhön niiden ihmisten pariin, joilla saattaisi olla elämässään vielä enemmän vaikeuksia, kuin hänellä itsellään.
Romahtava työntekijä saisi näin mittasuhteita omalle ahdingolleen ja samalla voisi tehdä hyvää. Hyvän tekemisestä tulee yleensä itsellenikin hyvä mieli. Kun auttaa muita, ei ehdi ajatella aktiivisesti ja koko ajan omaa ahdinkoaan ja monet asiat saattavat korjaantua ihan itsestään siinä työn tuoksinassa. Jos eivät kuitenkaan korjaannu, niin sitten ne pitää ottaa tarkempaan käsittelyyn ja vakavampaan pohdintaan.
Valitettavasti yhtiömme taloudellinen tilanne kärjistyi niin, että en ehtinyt toteuttaa tätä suunnitelmaa, mutta olisi kiva joskus kokeilla sen toimivuutta.
Takaisin siihen vahvuuteen sairastumiseen. Se taitaa olla yksi keittiöpsykologien lempisitaatteja. Sillä voi perustella omaa laiskuuttaan, vetämättömyyttään, välinpitämättömyyttään, velttouttaan jne. Mun täytyy saada olla heikko. No, totta kai! Aina kannattaa pyytää apua, jos sitä tarvitsee. Yhdessä tekemisessä on paljon kivaa, monia mukavia hetkiä. Ystävän kanssa on mukavampi tehdä vaikeitakin asioita. Moni urakka onnistuu paremmin ja nopeammin. Useat ongelmat unohtuvat yhdessä tekemisen tiimellyksessä.
Joskus olen itse kokeillut ihan ensiapuna:
– Voisiko lähelläni olla joku, jota voisin ilahduttaa tai joku, joka tarvitsee apua vielä enemmän kuin minä? Paljonko se veisi minulta energiaa, jos häntä auttaisin? Romahtaisinko oikeasti?
– Mitäpä, jos ryhdistäytyisin ja aloittaisin pienistä asioista? Pitäisin itse huolta omasta terveydestäni syömällä oikein, liikkumalla, olemalla aktiivinen, lukemalla ja viettämällä laadukasta aikaa ystävieni kanssa.
– Siivous voisi olla paikallaan. Jos ympärilläni on rutiinia ja järjestystä (ihan omassa mittakaavassani), minun on parempi hallita elämääni. Kaaoksessa on mielikin sekaisin.
– Ei elämän tarkoitus ole vain levätä, siis sohvalla pitkällään maaten. Levollisena voi tehdä asioita. Joskus saatan yllättyä, kuinka paljon sielu virkistyy ’sorvin ääressä’, vaikka juuri ajattelin olevani ihan poikki.
– Jos haluan rauhaa, menen kauaksi muista ihmisistä, yksin pois. Silloin minun ei tarvitse ärtyä kaikista rauhani rikkojista ja avunpyytäjistä.
Tämä kaikki tulee nyt sitten sattumaan omaan NILKKAAN ensi viikolla. Minusta tulee oikeasti fyysisen rajoitteen vuoksi avun pyytäjä ja vastaanottaja. Nilkkani leikataan tiistaina(peroneus -jänne on halki) ja se on sitten 6 viikkoa kipsissä. Lupaan pyytää apua. Tulee muuten olemaan vaikeaa. Koska saatan olla sairastunut vahvuuteen… (en edelleenkään oikeasti ymmärrä tuota, taitaa olla sokea piste)

Huom! tässä tekstissä ei nyt sitten oteta kantaa niihin oikeisiin romahduksiin ja masennuksiin. Tiedän, että niitäkin on.