Blogin idea

Konstit on monet, sano akka, kun kissalla pöytää pyyhki
Parhaat asiat ovat yksinkertaisia, myös työelämässä. Maalais (tai kaupunkilais) järjellä selviää hyvin, paremmin kuin uskoisinkaan. Vanhat kansan viisaudet ja yksinkertaiset neuvot ovat unohtuneet ja asioista tehdään niin monimutkaisia, että alkaa masentaa. Ja moni masentuukin. Tai tulee niin paha mieli, että täytyy hakea saikkua.
Työelämä on täynnä ristiriitaisuuksia ja monimutkaisuuksia. On matriiseja, verkostoja, maan rajojen ylittäviä organisaatioita, alati muuttuvia tilanteita, jotka vaativat nopeita reaktioita. Naisia, miehiä, lapsia, perheitä, eri kansallisuuksia, erilaisia arvoja, tuotteita, ratkaisuja, palveluja, vaatimuksia. päälle vielä globalisaatio, ekologinen omatunto, ilmaston lämpeneminen ja kansainvälinen sääntöviidakko. Viivan alle pitäisi jäädä jotain, niin töissä kuin kotona.
Olen löytänyt viime aikoina itseni useasti tilanteista, joissa minulta pyydetään omaa selviytymistarinaani rohkaisuksi ja käytännön avuksi muille, erityisesti naisille, jotka kipuilevat uran rakentamisen ja äitiyden keskellä. Oma elämä on keikkumista kaaoksen ja tasapainon välillä ja olen kerännyt itselleni työkalupakkia arjen haasteisiin, osaa niistä olen oppinut käyttämään, toisia en ollenkaan. Useimmiten onnistun paremmin töissä, kuin kotona, jossa suojaukset on alhaalla ja reaktiot nopeita ja tunneperäisiä. Onnekseni minulla on on kolme täysjärkistä tytärtä, hyvä aviomies, pari ihannevävyä, suloinen lapsenlapsi, koti ja työpaikka (ainakin vielä) Useimmiten olen onnistunut luovimaan työelämässä niin, että olen saanut kokemusta vaativista tehtävistä hermojani menettämättä. Näin on asiat tänään. Nyt.
Olkoon tämä siis teemana näihin kirjoituksiin. Otoksia sieltä ja täältä. Vähän faktaa, enemmän tunnelmia. Paljon kirjoitus- ja asiavirheitä. Selviytymisnäkökulmasta.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s