Eilen oli kova päivä. Olin äidin luona ja aloin lajitella isän vaatteita kaapeista. Kun pääsin kaikkiin ruutupaitoihin, verkkareihin ja reisitaskuhousuihin ja mukaviin sievikenkiin, alkoi suru purkautua sisälläni. Meni itkuksi. Maailman noloimpia ja kauneimpia vaatekappaleita.

Isä oli periaatteen mies ja kiltti, sovinnollinen mies. Isä kärsi tiukoissa vaatteissa ja solmioissa, isä tykkäsi verkkareista ja slipovereista. Isä käytti samoja kenkiä kesät talvet. Isä ei käyttänyt hanskoja tai päähineitä, paitsi välillä lippalakkeja. Isä oli pusakkamies. Isä ei käyttänyt pitkiä takkeja tai  saappaita, ei solmioita, muutakuin pakosta. Rusettia ei koskaan, ja teimme selväksi, että ei edes haudassa.

Teininä isä oli nolo. Nyt reisitaskuhousut saa minut kaipaamaan ja itkemään.   Vyölaukut saa minut itkemään, verkkarit saa minut itkemään, 47-numeron mukavat kävelykengät saa minut itkemään. Motoristi-lehdet, tiede-lehdet, Tekniikan Maailma ja Historia, Maailma ja Auto Klassikot. Keräilykortit ja kalaverkot.

Mentiin äidin kanssa Söderbonäsin mökille isän kuoleman jälkeen. Isällä oli verstaassa kaikki paikallaan. Isä oli laittanut työpöydälle valmiiksi kaikki tärkeät paperit siistiin pinoon: testamentti, mökin paperit, venevalkaman paperit, autojen paperit, kaikki tarpeelliset paperit , siistissä pinossa, paperipussi alahyllyllä odottamassa meitä. Avaimet esillä kaikkii oviin viereisellä pöydällä. Lista myytävistä työkaluista listattuna ruutupaperilla. Isä tiesi, että lähtö oli lähellä ja halusi tehdä sen mahdollisimman helpoksi meille. Suurta huomaavaisuutta ja rakkautta.

Isä oli järjestyksen mies. Isän vanhemmat olivat molemmat sokeita ja kasvattivat kaksi lasta, sekä elättivät perheensä itsenäisesti. Kaiken piti olla paikallaan, että äiti ja isä löytäisivät ne sieltä, vaikka eivät nähneet. Isän äiti leipoi leivät ja hoiti lapset ja kodin, isän isä hieroi ja teki harjoja (minulla vielä tallessa), korituoleja (vieläkin tallessa) ja muita käsitöitä. Heillä oli talo Varkauden keskustassa ja vilkas sosiaalinen elämä. Isä eli omien sanojensa mukaan yltäkylläisen lapsuuden Varkaudessa. Heillä oli  saksanpaimenkoiria apuna aina ja isä kertoi tarinoita koirista ja elämästä sokeiden vanhempien kanssa. Koirat tunnistivat oikean bussin ja osasivat ohjata isän vanhempia. Isä sai ajokortin 16-vuotiaana, jotta pystyisi kuljettamaan vanhempiaan autolla. Isä oli jo 13-vuotiaana telttamestarina Varkaudessa ja hän kulki yhdessä Niilo Ylivainion kanssa evankelioimismatkoilla Savon korvissa soittaen haitaria. Isä oli musikaalinen, hän soitti haitarin lisäksi pianoa ja lauloi puhtaalla tenoriäänellään koskettavasti. Isä oli kuoronjohtajana Kuopion Elimissä, soitti soittokunnassa tuubaa. Isä oli soittokunnan johtajana Helsingin Saalemissa 1970-luvulla.

Isä oli vahva ja iso. Isä ei säästellyt itseään, hän kantoi aina suurimman kuorman ja ajoi pisimmän matkan. Minä sanoin pienenä, että meidän isä on mestarismies. Isä oli rakennusmestari! Minä istuin soittokunnassa isän vieressä ja isä otti minut mukaan. Isä kantoi minut autosta nukkumaan ja se tuntui niin mukavalta, että teeskentelin nukkuvaa pitkän ajomatkan jälkeen.

Isä heitteli meitä olkapäilleen äidin kauhistellessa. Isä ajoi rallia, niin että joulukinkut lensi takaboksissa ja mummot huusi kauhusta. Isä kuunteli soittokuntamusiikkia ja humppaa. Isä kalasti, veneili, rakensi ja kertoi juttuja. Isä matkusteli ja toi hienoja tuliaisia, kuten maustepusseja lentokoneesta.

Isä luki meille Aku Ankkaa, taisin olla 2 kk vanha, kun isä tilasi minulle ensimmäisen Aku Ankan vuosikerran. Sanoimme toisillemme aina Ääp Nynyyt – niinkuin Karhukopla sanoi toisilleen jossain jaksossa.

Isä opetti uimaan, ajamaan pyörällä, petaamaan sängyn (en oppinut), ajamaan autoa, vaihtamaan öljyt, perkaamaan kaloja, selvittämään verkkoja, vaihtamaan renkaat, tarkastamaan ilmanpaineet, veistämään puuta, kiinnittämään huomiota rakennusten ilmankiertoon, tekemän tuttavuuksia ja palveluksia ystäville, soittamaan soittimia. ISä opetti historiasta, matkustelusta ja autoista. Isä tykkäsi Volvoista. Isä opetti pesemään ja vahaamaan auton oikein kunnolla, imuroimaan ja kiillottamaan sisäosia myöten. Isä opetti sienestämään, marjastamaan ja säilömään, savustamaan kaloja ja kraavaamaan lohta ja siikaa.

Isä piti sylissä ja vehtasi. Välillä sanoi, että ’ei kehtoo vehtoo’

Isä tykkäsi läskisoosista, kalasta, sienistä, marjoista ja me dipattiin yhdessä ruisleipää kinkunrasvaan. Isä joi maitoa suoraan tölkistä ja nuoli lautasen herkullisen ruoan jälkeen.

Isä nautti elämästä ja poltti kynttilää molemmista päistä, isällä oli myös tiukkoja paikkoja. Yhtäkkiä isä olikin kalatehtaan johtaja. Isä opetti, että kaikkea voi tehdä, isällä oli itseluottamusta ja laaja sosiaalinen verkosto. Isä oli piällysmies. Isä matkusti paljon ja teki tuttavuuksia, vaikka ei osannut kieliä. Kerrankin hän oli jossain kroatiassa tms ja kertoi, että hän oli kerännyt porukan kokoon ja he olivat lähteneet taksilla kiertelemään naapurimaihin tutustumaan paikkoihin. Minne hän menikin, hän pystyi rakentamaan ystävyyssuhteita ja uusia kontakteja. Oli kieli mikä tahansa.

Isä ei leperrellyt, isä murahteli. Isän kehu oli, että ’syöphän tätä, ennemmin kuin selkäänsä ottaa’. Jos isä ei pitänyt tekemästäni ruosta, hän sanoi, että : ’parempi, kun en sano mittään’ Isä kommentoi vaatteitani aina, että; mikälie, lehmänostajan nuttu. Isä vastasi puhelimeen, että: Mittee tyttö? Isä oli aina kiinnostunut minun tekemisistäni, ja minulla oli aina tunne, että isä oli minusta ylpeä, vaikka ei koskaan sitä sanonut.

Isä oli murahtelija ja kommunikoi katseilla ja murahduksilla. Höh! saattoi merkitä: anna maitoa, tai laita sauna lämpimäksi. Isä pesi itsensä aina Sunligh-saippualla ja kun olin pieni, ostin hänelle Tabacia tuoksuksi.

Minulle sanottiin, että: ihan oot ku oittisen erkki. Ihan oot, kuin isäs. Me oltiin samasta puusta. Meillä oli yhteys. Olin isän tyttö. Tiesin aina, että isä oli minusta ylpeä ja olin hänelle tärkeä. Oltiin saman näköisiäkin.

Isä opetti sanomaan kualjkiäryle, kallaves, suottaapiollakki, ja suottaapiollaolemattaki, päevee että pätkähti. Isä opetti laulamaan, Juna vislas jo poes kouvolasta ja jytkyttel kuopijoon päein. Isä osasi lauluja ja vitsejä, isä tykkäsi huonoita vitseistä. Isä oli pasifisti, isä ei kantanut asetta, vaan oli kirjuri armeijassa. Isä tykkäsi pilkkiä ja isä tykkäsi luonnosta.

Isä oli mieluummin onnellinen kuin oikeassa. Niissä tärkeissä asioissa.

Isällä oli lempeä katse.

Isä rakasti lastenlapsiaan, telmi ja piti sylissä. Ei koskaan sanonut, mutta osoitti selvästi. Murahteli ja sylitteli.

Isä sinnitteli ja kärsi. Isällä oli kovat kivut ja paljon sairauksia.

Isä oli myös uppiniskainen ja pitkävihainen jossain tapauksissa- jääräpää

Minulle isä opetti sanattomasti, että ’rakasta silloin, kun on sen aika’. Meille ei jäänyt selvitettäviä asioita keskenämme. Olimme toisillemme tärkeitä, samaa puuta.

Isä lähti Söderbonasiin rakentamaltaan mökiltä omin jaloin, viimeisillä voimillaan. Sulki mökin äidin kanssa talviteloille ja ajoi itse Nissanillaan Helsinkiin ja nukkui pois 5 viikkoa sen jälkeen. Isän vierellä olimme me, lapset ja vaimo. Sanoimme, että päästä irti, lepää rauhassa, me hoidetaan hommat.

Kiitos, Isä! Kiitos siitä, että uskon pytyväni moneen asiaan, koska rakastit minua. Minulla on rohkeutta ja itseluottamusta. Opetit välittämään ja uskomaan. Tiedän olevani tärkeä (vaikka käytänkin välillä liikaa vessapaperia). Kaipaan Sinua. Ja rakastan sinua, taisit tietää sen.

Tiina Susanna