Ugandasta on puhuttu Kenian kaukaisena pikkuserkkuna. Maan väkiluku tuplaantuu kahdenkymmenen vuoden välein. Väestöennuste vuodelle 2045 on yli 80 miljoonaa. Kaksikymmentä vuotta sitten (2000) ugandalaisia oli kaksikymmentäkolme miljoonaa. Maan väkivaltainen historia näkyy monessa. Köyhyys ja kurjuus ovat alati läsnä. Ugandassa miehuutta mitataan poikalapsien määrällä, mikä osittain selittää väestön kasvua. Homoseksuaalisuus on kriminalisoitu. Sukupuolivähemmistöjen pidätykset ja tuomiot ovat arkipäivää. Ulkopuolisen silmään ugandalaiset vaikuttivat vakavammilta ja sulkeutuneemmilta itäiseen naapuriinsa verrattuna.

Ugandassa kohtasin enemmän ihmisiä, lapsia ja aikuisia, jotka eivät olleet aikaisemmin nähneet valkonaamaa näin läheltä. Toki Kenian pohjoisen hautavajoaman pohjallakin oli kyliä, joissa olimme kummajaisia. Vieraillessamme eräässä eristäytyneessä kylässä keskellä Ugandaa meille esitettiin jalkapallon näytösottelu. Minulla sattui olemaan muutama jalkapallo mukanani. Niiden luovuttaminen aiheutti miltei joukkohysterian, sillä aikaisemmat pallot oli tehty banaaninlehdistä. Huomaamattani annoin ensin pallon poikien joukkueelle. Ilokseni huomasimme, että tytöt alkoivat puolustaa äänekkäästi omaa oikeuttaan jalkapalloon ja tyttöjen joukkueelle. Pidimme tätä iloisena osoitukse ednaistyksestä, sillä tytöillä ei aiemmin ollut tapana vaatia itselleen tasa-arvoista kohtelua.

Ugandan ja Kenian rajalla on kaupunki, jossa teimme nuorisotyötä ja työtä katulasten parissa. Katulasten tarinat ovat surullista surullisempia. Jotkut heistä on hylätty vain kaksivuotiaina kadulle. Siellä he yrittivät selviytyä isompien lasten seurassa. Isommat lapset, alle kymmenenvuotiaita hekin, tarjosivat näille pienille bensaa haistettavaksi. Se kuulema vei nälän ja kylmyyden tunteen pois. He tonkivat jätekasoja ja nukkuivat viemäreissä. Hyvin usein he myös joutuivat rikollisten käsiin eikä heistä enää koskaan kuultu. Järjestömme etsi näille lapsille sijoituspaikkoja ja yritti muutenkin parantaa heidän olosuhteitaan. Tutustuimme yhteen perheeseen, jonka vanhemmat olivat itse entisiä katulapsia. He olivat ottaneet kahden oma tyttärensä lisäksi neljä poikaa kadulta huolehtiakseen heistä. He tekivät sen rakkaudella, tietäen tarkasti, miltä kohtalolta saivat pojat pelastettua.

Valmistauduimme kenttämatkoilla aina huolella päivän ohjelmaan. Aamuisin aloitimme aamuhartaudella. Ennen jokaista ajomatkaa pyysimme varjelusta ja siunausta päiväämme. Aamuhartaudet olivat henkilökunnalle ja minulle tärkeä keskittymisen ja voiman lähde. Yhdessä laulaminen, toisten taakkojen kantaminen ja siunauksen jakaminen auttoi keskittymään päivän haasteisiin. Eräästä Ugandan toimistollamme pidetystä aamuhartaudesta kirjoitin ylös seuraavaa meille kaikille sopivaa pohdintaa:

– Katso siunauksia ympärilläsi, älä epäonnistumisia.

– Käytä sanojasi rohkaisemiseen, lohduttamiseen ja motivoimiseen.

– Älä käytä sanojasi toisten lyttäämiseen.

– Älä puhu itsestäsi tai sinusta tulee itsekäs.

– Älä koskaan unohda käyttää mahdollisuutta lohduttamiseen tai rohkaisemiseen.

– Jos sinulla on ollut koettelemuksia, käytä niitä toisten kannustamiseen ja auttamiseen.

– Muista: mitä korkeammalle kiipeät, sen viileämmäksi (ja ohuemmaksi) ilma käy (“The higher you climb the cooler it gets”).

– Hymyile! Se kertoo toiselle, että olet nähnyt hänet, hän on tervetullut ja hyväksytty.

palaverikulttuuri

Kuka väittää, että palaverit ovat tylsiä? Tässä pieni kuvaus aamun palaverista kunnallisessa vammaisten koordinaatioryhmässä. Kollegani oli vastuussa kokouksen asiaosuudesta, joten minulle jäi aikaa tarkkailla ja tehdä muistiinpanoja. Aloinkin kirjoitella muistivihkooni seuraavanlaisesti: Mahtava näytelmä, ihmisiä tulee ja menee, asiat poukkoilevat ja juuri kun alamme päästä asiaan, joku poistuu huoneesta. Kokousta ei voida aloittaa ennen kuin puheenjohtaja tulee paikalle. Hän on myöhässä. Ilmaantuu myöhemmin paikalle kainalosauvojen kanssa. Agendasta keskusteltiin pitkään. Saatiin aikaiseksi kahdeksan kohdan agenda, jossa oli listalla rukous, esittelyt, huomiot, keskustelu ja jatkotoimenpiteet. Muutaman jäsenen pitää kuulema lähteä seuraavaan palaveriin klo 9, siis 15 minuutin päästä. Huoneessa tuoksuu Wunderbaum. Puhelimet soivat. Palaverin osallistujat kumartuvat vuorotellen pöydän alle puhumaan puheluja. Jokaisella on vihko ja kynä ja he kirjoittavat vimmatusti silloin, kun eivät vastaa puheluihin tai vaihda paikkoja. Meitä on kymmenisen osallistujaa istumassa muovituoleilla pienessä huoneessa.

Vammaisten asema on kaupungissa todella huono. Kävi ilmi, että esimerkiksi autot eivät pysähdy, jos näkevät sokean ylittämässä tietä. Autot eivät myöskään pysähdy, jos vammainen on ryömimässä kadun yli. Autot kiertävät ryömijän ja liikenne jatkuu.

Palaverissa vastapäinen mies nukkui. Taas tulee yksi myöhässä (35 min) ja menimme agendassa taaksepäin: “Allow me to welcome…” Pienen huoneen nurkassa alkoi sivukokous, jossa täytettiin lisäksi neljää eri osallistumislistaa ja vieraskirjaa. Puhe jatkui vammaisten tilanteesta. Heitä piilotellaan ja hävetään. Vastapäisen miehen silmät muljahtelee unen rajamailla, kunnes hänen puhelimensa soi. Mies vastaa kuiskaten: “I’m in a meeting”. Toinen mies ei istu hetkeäkään paikallaan, vaan nousee etsimään kameransa ja alkaa räiskiä kuvia salaman kanssa. Samalla hänen puhelimensa soi kovaa. World Vision Ugandan edustajan puhe jatkuu häiriintymättä. Puhelin soi uudelleen. Vastapäinen mies herää taputtamaan. Ennen seuraavaa agendan kohtaa tulee huoneeseen uusi ihminen sanoen, että pahoittelee myöhästymistä. Ei kuulema ole ugandalainen tapa. Ohjelma jatkuu. Ne, joiden piti poistua klo 9 alkavaan palaveriin, eivät ole vieläkään poistunut klo 9.25. Vastapäinen nukahti taas ja hätkähti välillä hereille, kun puhelin soi. Seuraavaksi soi vastapäisen naisen puhelin. Hän vastaa ja puhuu hetken kuiskaten. Viisikymmentä minuuttia myöhässä tulleen miehen puhelin soi. Kuulen, että Ugandan lait ovat kuulema kunnossa, mutta niiden implementointi ei toimi. Vastapäätä nukutaan taas. Naisen puhelin soi. Hän antaa viestin puhujalle, joka pysähtyy lukemaan sitä kesken puheensa. Nainen poistuu klo 9.45 klo 9 alkaneeseen palaveriin, jossa hänen pitää toimia sihteerinä. Toinenkin osallistuja poistuu. Käytävällä jatkuu sivukokous. Vilkas mies on nyt puhunut 30 minuuttia. Käy ilmi, että yksi myöhästyneistä on sokea. Loppusanat kestävät seitsemän minuuttia. Kohdassa yksi tunti ja 25 minuuttia kollegani pääsee ääneen. Vastapäinen heppu ottaa taas välinokoset. Kello 8.30 alkaneen tunnin kestävän kokouksen loppusanat alkoivat tunnin ja 55 minuutin kohdalla. Palaveri päättyi kahden tunnin kohdalla.

Kun tiedän pitkät päivät ja pitkät kävellen tehtävät taipaleet, levottomat yöt ja koppuraiset makuualustat, annan heti anteeksi kaikki kokousnokoset. Me tulimme sinne isoilla jeepeillä hotellissa nukutun yön ja hyvän aamiaisen jälkeen. Siitä asemasta oli helppoa tehdä havaintoja, varsinkin kun tiesi, että ilmastoitu auto jälleen odotti meitä.

Kaiken lisäksi myös sen kylän vammaisten oikeuksiin liittyvät asiat etenivät ja pikkuhiljaa asioita saatiin eteenpäin.