Arkistot kuukauden mukaan: Touko 2015

Samanlaisuuden hyväksyminen – läski huomaa läskin

Kyllä juoppo juopon tunnistaa. Läski huomaa toisen läskin. Raskaana olevat naiset noteeraavat jokaisen raskaana olevan naisen. Isopyllyiset rekisteröi muut isopyllyiset. Vähemmistöt hakeutuvat toistensa seuraan. Anorektikot tunnistavat kaltaisensa. Eronneet tai hylätyt ymmärtävät toistensa ratkaisuja. Alkoholistien läheiset tietävät toistensa tilanteen…

Huomasin tämän, kun kävelin taas keppien kanssa Itiksessä. Meillä kyyrärsauvakansalla on salainen katse, jolla noteeraamme toisen kaltaisemme tilanteen ja viestitämme toisillemme myötätuntoa ja vertailemme mielessämme kollegan vamman laatua ja selviämistä omaamme. Se on vähän niin kuin motoristit tai karavaanarit, jotka ihan avoimesti moikkaavat toisiaan vastaan tullessa. Eikös partiolaisillakin ole oma tervehdys? Ja entäs savolaiset tai pohjalaiset, he puhkeavat kollegiaaliseen höpöttelyyn omalla salaisella kielellään ja vahvistavat yhteenkuuluvuuttaan muille aukeamattomilla kaskuilla ja kertomuksilla. Jos työpaikalla on 30 normaalipainoista ja 2 painonsa kanssa kamppailevaa, nämä kaksi todennäköisesti tuntevat toisiaan kohtaan salaista yhteyttä.

Meillä on sisäänrakennettu myötätunto kaltaisiamme kohtaan, mielellämme hyväksymme samanlaisuuden. Tiedän miltä tuntuu hyppelehtiä kauppakeskuksessa olkavarsiensa varassa. Diacorin lääkäriasemalla näin vanhan herran rollaattorinsa kanssa, hän yritti saada vessan ovea auki ja taisin olla ainoa siinä odotushuoneessa, joka ymmärsi avata ovea hänelle, ihan vaan sen vuoksi, että sillä hetkellä minulla oli aavistus siitä, kuinka vaikeaa arkiset asiat ovat liikuntarajoitteiselle. Jos siellä huoneessa oli joku, jolla oli paha ihottuma kasvoissa, hän varmaan noteerasi kaikki itsensä kaltaiset myötätunnolla.

Samalla kun huomaamme kaltaisemme, me välittömästi teemme vertailua omaan tilaan. ’Tolla on vielä pahemmin asiat’ ’En kai mä noin läski ole?’ ’ Käyttäydynköhän minä samalla tavalla?’ ’Tuoltako se näyttää?’
Väittäisin, että minun on helpompi tuntea myötätuntoa ja yhteyttä niiden kanssa, jotka ovat kaltaisiani.
Tämä pätee niihin ominaisuuksiin, jotka olen tunnistanut omikseni. Sokeissa pisteissä on vaikea itseään verrata, koska ne ovat itselleni sokeita. Ne tunnistaa sitten muut ihmiset. On todella järkyttävää kuulla sanottavan, että ’te kaksi olette sitten ihan samanlaisia’, jos en todellakaan ole tunnistanut itsessäni sellaista piirrettä. Tämä tapahtuu erityisesti rinnastettaessa omiin vanhempiin: ’ihan oot ku isäs/äitis’ !!! Olen muodostanut mielessäni kuvan itsestäni ja ottanut omikseni vain itse määrittelemäni viat ja hyvät puolet. Minulla on itsestäni uskomuksia.

Myötätunto erilaisuutta kohtaan. Hankala juttu. Mitä jos minulla ei ole mitään tajua siitä, kuinka toinen ihminen on joutunut sellaiseen tilaan, en tunnista sitä mekanismia tai heikkoutta toisessa ihmisessä. Mikä sitä riivaa? Eikö se nyt vain voisi ryhdistäytyä? Pitääkö aina valittaa tai tehä numeroa itsestään?
Mitä, jos en ymmärrä sitä kulttuuria tai perhetaustaa ollenkaan? Minulla ei ole mitään omakohtaista käsitystä siitä, miltä tuntuu olla sellainen. Asia on minulle vieras ja vähän pelottava, tyyppi on vastenmielinen tai en osaa suhtautua sellaiseen ajatusmaailmaan/hahmoon.

Kieltämisen, tuomitsemisen tai pakenemisen sijaan voin valita uteliaisuuden ja tutustumisen. En voi ymmärtää, jos en tutustu. Voisin yrittää käyttää mielikuvitustani ja asettaa itseni toisen tilaan. Jos ei mielikuvitus millään riitä, voisin vaikka kysyä ja yrittää selvittää. Lukea ja keskustella. Mikä on se mekanismi, joka saa juopon aina retkahtamaan? Mikä tarve jää hillittömältä ja himojensa riivaamalta täyttymättä? Missä tuntuu arjen hankaluudet ja ihmissuhteiden vaikeudet? Miltä tuntuu jättää kotimaansa ja perheensä? Mitä vaikeuksia on saada elämästä kiinni eron jälkeen? Miltä hylkääminen tuntuu? Mitä, jos ei koskaan ole tarpeeksi hyvä? Mistä toi ajatus tulee? Mitä uskomuksia minulla on itsestäni/toisista?

Luulisin, että on ihan normaalia ihmisyyttä, että hyväksymme helpommin samankaltaisuuden ja haemme itsemme kaltaista seuraa. Eipä siinä mitään. Mielenkiintoiseksi ja avarammaksi elämä muuttuisi, jos uskoisin, että oma reviirini tai asemani ei ole uhattuna sen vuoksi, että tutustun toisenlaiseen maailmaan. Eihän minun tarvitse toiseksi muuttua, mutta saatan muuttua myötätuntoisemmaksi, kun olen yrittänyt kulkea toisen kengissä hetken matkaa. Myötätuntoa voi kuulemma harjoitella.

Mainokset