Paskin vuosi ikinä, meinasin kirjoittaa. Kelatessani vuotta 2013 ajatuksissani, ei ensin tullut mieleen kuin vaikeuksia, idioottimaisuuksia, raskaita asioita, ikäviä tunteita, väsymystä, ärtymystä, riitaa, vaikeita keskusteluja, epäonnistumisia. Olisi saanut jäädä väliin.
VIRHE! Ei tietenkään. Pähkähullu ajatus. HÖPÖHÖPÖ.
Miten voisin ajatella oppivani jotain uutta, jollei vanhaa pidä ensin oppia pois? Voisinko ajatella, että minusta tulisi vanha viisas nainen ilman elämänkokemusta? Kirjoistako pelkästään ajattelin kaiken sen viisauden, jota halajan, hankkia? Luulinko, että leppoisat ja mukavat muistot muokkaavat minusta vahvemman? Ajattelinko, että kun pääsee helpommalla, niin jalostun? Kristalloituuko ajatukseni laiskanpulskeassa yltäkylläisyydessä? Jos kaikki ovat samaa mieltä kanssani, tekeekö se minusta suurisieluisemman? Jos olen vain helppojen ja oman mieltymysten mukaisten ihmisten seurassa, ymmärränkö silloin elämästä enemmän? Opettaako onnistumiset minulle sinnikkyyttä? Olenko lempeämpi toisia kohtaan, jos itse aina porskuttelen menestyksen aalloilla? Eikö kasvamiseen aina liity kasvukipuja?
Mahtavaa. Kätilö Koskinen oli oikeassa synnytysvalmennuksessa vuonna 1988. Kätilö Koskinen sanoi lässyttävällä synnytysvalmennusäänellään meille möhömahaisille ensisynnyttäjille lempeästi: ”Silloin kun se kipu on kovimmillaan ja tuntuu, että nyt en kestä, ajattele, että jokainen supistus vie sinua lähemmäksi kovan työn ihanaa tulosta. Sinusta on tulossa äiti. Sano sille supistukselle: TERVETULOA SUPISTUS!” Ja niinhän siinä kävi. Mukaan vaan kohti kipua. Älä vastusta, anna kivun tehdä työtä. Jotain uutta syntyy. Jotain suurta on tapahtumassa. Vuonna -88 se oli SIIRI, vuonna -90 SAARA, vuonna -99 ALISSA. Sitten vielä kaiken huipuksi vuonna 2013 LEO SULEVI ja vielä siten, että Leo tuli minulle lahjana. Elämä jatkuu. Uuta syntyy kivun ja ponnistusten kautta.
’Eiku lisää paskaa housuun ja kohti uusia seikkailuja’, saattaisi joku rahvaanomaisesti sanoa. Tässä ei nyt viitata enää lasten synnyttämiseen 🙂
Epäonnistuminen on oppimisharjoitus. Uusi syntyy kivun kautta. Tärkeiden asioiden vuoksi kannattaa maksaa tunnehintaa.
Kaikissa organisaatioiden uudistumiseen ja kasvamiseen liittyvissä tarinoissa ja opetuksissa painotetaan suhtautumista epäonnistumiseen ja sitä kautta sinnikkyyteen ja oppimiskykyyn. Kunnon johtajan tunnistaa siitä, kuinka nopeasti hän singahtaa ylös kaatumisen jälkeen (bouncing effect). Parhaat myyjät ovat oppineet sietämään torjuntaa ja epäonnistumisia säännöllisesti.
Ei se nyt niin vaarallista ole, jos elämä vähän koettelee töissä tai kotona. Äkkiä ylös vaan, ei jäädä tuleen makaamaan. Niin kauan, kuin henki pihisee. Auta vaikka jotain toista, joka on vielä enemmän hädässä. Katso vaikka joku hassu video netistä.
Etiäpäin!! … sanoi mummo lumessa.

Hybris

Hybris on liiallisen itseluottamuksen tuottama menestys, röyhkeys, julkeus, kohtuuttomuus, mielivaltaisuus.Hybris -sanaa voidaan käyttää myös ylisyötetyistä hevosista. Niistä tulee kuulemma levottomia ja kapinallisia.
Jim Collinsin kirjan ’How the mighty fall and some companies never give in’ takakannessa on sitaatti:
‘Onnistumisesi, epäonnistumisesi, säilymisesi tai tuhoutumisesi riippuvat ensi sijaisesti siitä, mitä teet itsellesi, ei niinkään siitä, mitä maailma tekee sinulle’
Todelliseen uudistumiseen tarvitaan tuhoutuminen, poisoppiminen.

Kirja listaa uudistumisen/tuhoutumisen vaiheet seuraavasti:
Ensimmäinen vaihe – Menestyksen tuoma ylimielisyys Hubris born of success
Toinen vaihe – Kohtuuton halu saada lisää, Undiciplined pursuit of more
Kolmas vaihe – Riskien ja tuhoutumisen kieltäminen, Denial of risk and peril
Neljäs vaihe – Tarttuminen pelastukseen, Grasping for salvation
Viides vaihe – Selviytyminen ja uudistuminen, Recovery and Renewal

vaihtoehtoisesti

Viides vaihe – Antautua epäoleellisuuksille tai kuolema, Capitulation to irrelevance or death

Loistava kirja, muuten. Selasin vielä uudelleen ja se avautui taas ihan eri valossa, kuin ensimmäisellä lukemisella. Kirjan esimerkit ovat yrityksistä ja niiden ihmisistä ja taustalla on erittäin paljon tutkimusta. Kirjahan on jatkoa best sellerille : Good to Great (Hyvästä parhaaksi)

Tämmöisiä ajatuksia näin joulun kynnyksellä. Harjoitelkaamme kiitollisuutta ja kohtuutta. Kiitollisuutta myös elämän koettelemuksista, ei niistä välttämättä tyhmemmäksi tule.

Olisin tuhoutunut, jos en olisi tuhoutunut. Mutta, koska halusin loistaa, minun oli kestettävä palaminen. – Sören Kirkegaard

On tämä raakaa. Eteen se kaikki kiertyy. Minkä taakseen jättää, sen eestään löytää. Joka toiselle kuoppaa kaivaa, se itse siihen lankeaa.
Keuruun kapungin alueella on Haapamäki, Haapamäen tienoilla on Yltiä. Yltiäjärven rannalla on sauna ja laituri, lapsuuteni maisema. Siellä laiturin nokassa olen monet kerrat kokeillut huutaa metsään. Jos huudan, että haistakaa paska, niin sama juttu tulee takaisin. Jos huudan, että olet kaunis, metsä vastaa samalla tavalla. Sil viissiin.
Meillä kaikilla on vahva tarve tulla nähdyksi ja hyväksytyksi sellaisina, kuin me olemme. No, niinhän meidät nähdäänkin, juuri sellaisina. Omalla käyttäytymiselläni on seurauksia ja ympäristö reagoi viesteihini.
Jos en kunnioita ketään, kuinka voin vaatia itselleni kunnioitusta?
Jos arvostelen kaikkia, kuinka voin odottaa, että minua ei arvostella?
Jos käyttäydyn huonosti, miksi ajattelen, että minua kohtaan käyttäydyttäisiin hyvin.
Jos valehtelen, minuun ei luoteta.
Jos olen petollinen, jään yksin.
Jos olen katkera ja piikikäs, minun seurassani ei viihdytä.
Jos tuomitsen ja epäilen, saan vastaani pelokkuutta ja epärehellisyyttä
Ja niin edespäin.
Tähän ei taida olla mitään ulkoistusvaihtoehtoa. En voi delegoida tätä kenellekään. En voi elää muiden elämää ja tehdä muiden valintoja, vaikka niin MAINIOSTI tietäisin, miten muiden pitäisi elää. Voin ainoastaan tehdä omia valintoja. Miten valitsen? Valitsenko katkeruuden? Jos näin, siitä saattaa olla itselleni seuraamuksia. Valitsenko riidan? Sitten täytyy riidellä. On tämä kova koulu, kuitenkin mielenkiintoinen ja haastava. Kuka sanoi, että pitäisi päästä helpolla?
Mielenkiintoiseksi elämän tekee se, että joka aamu ja hetki voi aloittaa uudestaan. Uusia mahdollisuuksia tulee. Voin valita toisin. Saattaa käydä niin, että jos nyt alan kylvää toisenlaista siementä, voin muutaman vuoden (!) päästä niittää ihan erilaista satoa. Kaikki asiat kääntyvät hyväksi. Kaikenlaiset asiat.

Tässä pieni harjoitus. Kollega –sanan voi korvata myös jollain seuraavista: mies, vaimo, lapsi, äiti, isä, veli, naapuri, ystävä, kaupan kassa…
TULEEKO KOLLEGASTASI ONNELLINEN VAI KATKERA? SINÄ VOIT PÄÄTTÄÄ.• Kollegasi, joka saa osakseen ivanauruja, oppii pelkäämään.
• Kollegasi, joka saa osakseen arvostelua, oppii tuomitsemaan.
• Kollegasi, joka saa osakseen epäluottamusta, oppii pettämään.
• Kollegasi, joka saa osakseen vihamielisyyttä, oppii hyökkäämään.
• Kollegasi, joka saa osakseen rakkautta, oppii rakastamaan.
• Kollegasi, joka saa osakseen rohkaisua, oppii luottamaan itseensä.
• Kollegasi, joka saa tuntea totuuden, oppii ymmärtämään oikeutta.
• Kollegasi, joka saa osakseen kiitollisuutta, oppii olemaan kiitollinen.
• Kollegasi, joka saa osakseen tietoa, oppii tuntemaan viisauden.
• Kollegasi, joka saa osakseen kärsivällisyyttä, oppii olemaan pitkämielinen.

“Mitä muut oikein sinusta ajattelevat?” ”Onko tuo nyt sopivaa?” ”Tarviiko sitä vessapaperia niin paljon käyttää? Pari palaa riittää.” ”Kamalaa tuhlausta! Ei lotrata shampoon kanssa” ”Kuulostaa määkimiseltä”  ”Onpa naurettavan näköistä” ”Läski-bontso” ”Miksi aina komentelet?” ”Kuulostaa ihan käskemiseltä” ”Kaikki katsoo, yritä käyttäytyä” ”Onko pakko pitää aina niin kovaa meteliä?” ”Tuo nyt on vain tuollaista symbolista ajattelua” ” Ei noin voi tuntea”  jne, jne. Kanssakulkijoiden ylimalkaisia heittoja, jotkut todellisia, jotkut kuviteltuja.

Mistä näitä ääniä tulee? Välillä ihan vaimeana, välillä kuuluvasti. Joskus tunnistan alkulahteen, joskus ääni on niin salakavala kuiskaus, että en huomaa sitä, mutta kuitenkin sillä on valta minuun.

Pysähtymisessä on se hyvä puoli, että voi rauhassa tehdä tutkimusmatkoja omaan sisäiseen äänimaailmaan. Mitä enemmän niihin ääniin tutustuu, niitä alkaa ymmärtää ja äänien ote herpaantuu. Äänistä tulee mielenkiintoisen tutkimusmatkailun kohteita. Huvittavia ja informatiivisia. Ne eivät enää syytä tai vaadi. Eivät kehu tai mielistele. Ne vain ovat.

Kaverit on kertoneet myös omista äänistään, kuten: ”Ei sinusta mitään tule” ” Pojat ei itke, oletko itkupilli” ”Kaikkea pitää kestää” ”Muista aina hymyillä” ” Kenellekään ei saa aiheuttaa pettymystä” ”Pohjalaiset ei anna periksi, vaikka henki menisi” ”Sinulla on hassu naama, kun hymyilet” ”Onpa huomattavan iso nenä”

Neuvottelupöydän ympärillä olevien ihmisten päiden päällä on näkymättömiä ajatuskuplia. Olkapäillä istuu piruja ja enkeleitä, jotka kuiskivat korvaan repliikkejään.  Olisipa  mahtavaa kuulla ne kaikki muutaman sekunnin ajan.

Oikeastaan pelkästään tieto tästä riittää. Jos minä kerran kuulen ääniä, niin kuulevat muutkin. Mitähän ne mahtavat olla? Kuinkahan suuri valta niille on annettu?

Sitäkin voi lempeästi tutkia. Ei se haittaa.

Toim. huom. Kotona tuli keskustelua, ilmeisesti vähän huolestuttiin. En siis fyysisesti kuule näitä ääniä. Saan ne kuulumaan, jos pysähdyn ja keskityn tarkkailemaan jotain omaa toimintaani ja sen syitä. Saatan ihmetellä toisen tai itseni motivaatioita tai ärsykkeitä, jotka saavat hänet (tai minut) toimimaan jollain ilmeisellä tavalla, kuten pidättyneesti, tylysti, yli-miellyttävästi, riehakkaasti, huomiota hakevasti, tuomitsevasti, pelokkaasti jne.

Jotain tämän tapaista sanoi Nelson Mandela 27 vankilavuoden jälkeen.

Robben Islandilla voi käydä katsomassa selliä, jossa Nelson vietti 18 vuotta. Pienen pieni kuutio, jossa ikkuna-aukko. Talvella se oli todella kylmä ja tuulinen, vesi satoi sisään, kesällä kuin pätsi. Nelsonilla oli shortsit ja lyhyt hihainen paita, koska hän oli musta. Muilla värillisillä oli pitkät lahkeet ja hihat. Muut saivat leipää Nelson ei. Nelsonilta vietiin kynät ja paperit ja kaikki yhteys ulkomaailmaan vuoden ajaksi, rangaistuksena peiton ja ’tyynyn’ väärästä viikkaamisesta. Viiteen vuoteen hän ei saanut lukea kirjoja rangaistuksena jostain yhtä mitättömästä rikkeestä. Epäoikeudenmukaisuutta ja vääryyttä, vapaudenriistoa ja halveksintaa.

Tämä kertoivat meille Robben Islandilla entiset vangit, jotka nyt toimivat oppaina saarella.

Nelsonin kannattajat janosivat oikeutta ja kostoa.

Nelson sanoi: Ei haittaa. Se meni jo.

Asterix ja laakeriseppele ja Asterix ja riidankylväjä ovat mahtavia opuksia. Kaikista Asterix -kirjoista löytyy elämää suurempia opetuksia ja hauskoja kommelluksia, joista löytyy suorat yhtymäkohdat tämän päivän elämään.
Asterix laakeriseppele kertoo tarinan, jossa Asterix ja Obelix menivät orjamarkkinoille ja tarjosivat itseään orjiksi. Tarkoituksena oli päästä lähelle Ceasarin laakeriseppelettä. Kävikin niin, että he tulivat myydyksi kalliilla hinnalla väärään taloon eräälle Roomalaiselle ylimykselle. Virheen huomattuaan Asterix ja Obelix yrittivät saada potkut tekemällä tuhoa ja huonoa jälkeä, mutta isäntä oli niin kiintynyt uusiin ostoksiinsa, olihan se erittäin kallis hankinta, että käänsi aina kaiken Asterixin ja Obelixin eduksi. Jopa pahimmat mokat kääntyivät erikoisuuksiksi ja voitoiksi, koska isäntä halusi niin, hän ei halunnut myöntää virhehankintaansa, ei itselle eikä muille. Toiset orjat tulivat kateellisiksi ja kokivat tulleensa epäoikeudenmukaisesti kohdelluksi. Vaikka he tekivät erittäin hyvää ja säntillistä työtä, he eivät saaneet siitä tunnustusta. Toiset orjat alkoivat kutsua Asterixia ja Obelixia HELYIKSI.
Näitä Helyjä meillä on vieläkin keskuudessamme.
Asterix ja riidankylväjä on herkullinen tarina siitä, miten Roomalaiset pyrkivät viekkaudella tuhoamaan Gallialaisen kylän. He lähettivät kylään vieraan, joka sanoi portilla, että hänellä on lahja kylän tärkeimmälle miehelle. Aladobix kuullessaan tämän alkoi valmistautua vastaanottamaan lahjaa seremonioin. Laittoi viiksensä asentoon ja nousi kilvelle. Riidankylväjä kuitenkin marssi Aladobixin ohi ja ojensi lahjan Asterixille. Kylä meni sekaisin. Riidankylväjä jatkoi toimintaansa erilaisin tavoin, juoruilemalla, puhumalla pahaa, levittämällä perättömiä huhuja, antamalla kunnian sille, jolle se ei kuulunut ja mitätöimällä muita. Ensimmäistä kertaa Roomalaiset olivat todella lähellä onnistua kylän tuhoamisessa. Kylä vahvistui vasta sitten, kun tajusivat virheensä ja ymmärsivät sopia riitansa.
Sen pituiset ne.

Olipa kerran erittäin riitaisa johtoryhmä. Oikeita asioita ei juurikaan tuotu pöytään ja jos niitä tuotiin, niistä ei päästy keskustelemaan kunnolla. Aina joku pahoitti mielensä, sulkeutui, kimpaantui tai piikitteli muita. Toimitusjohtaja oli herkkänahkainen ja dominoiva ja saattoipa joskus jopa poistua huoneesta ovet paukkuen.
Paikalle saapui pelastaja, hän opetti ryhmälle, mitä Sääntö Numero 6 tarkoittaa.
Tämän jälkeen johtoryhmän jouduttua hankalaan tilanteeseen, jäsenet muistuttivat toisilleen tästä säännöstä. Kerran eräs vierailija seurasi tilannetta, jossa yksi jäsenistä kimpaantui, löi nyrkkiä pöytään ja vaati asialleen huomiota. Puheenjohtaja muistutti ystävällisesti Säännöstä Numero 6 ja kävikin niin, että henkilö nousi, kävi juomassa lasillisen vettä ja palasi takaisin neuvottelupöydän ääreen rauhoittuneena. Tämän toistuttua useamman kerran eri muodoissa palaverin aikana vierailija ihmetellen kysyi, että mikä tämä Sääntö Numero 6 mahtaa olla, kun vaikuttaa olevan noin ihmeellisen tehokas? Hänelle vastattiin, että Sääntö Numero 6 on: Älä ota itseäsi niin hemmetin vakavasti!
”Mahtavaa! Paras tiimityöskentelyn sääntö, jonka olen nähnyt toimivan. Mitä mahtavatkaan ne muut säännöt olla?”, kysyi vierailija.
”Ei ole muita sääntöjä”
Sen pituinen se.

vapaasti kerrottuna kirjasta ”The Art of Possibility: Transforming Professional and Personal Life” by Rosamund and Benjamin Zander, in the book ”The Power of Intention: Learning to Co-Create Your World Your Way” by Dr. Wayne Dyer