Tunne vastustajasi

Jo neljänä vuotena peräkkäin on Suomi valikoitunut maailman onnellisimmaksi maaksi. Se on meidän kansalaisten mielestä oltava virhe, meistä ei tunnu siltä. Onnellisuuden mittarit tässä tutkimuksessa liittyvät mm. terveyteen, bruttokansantuotteen kasvuun ja siihen miten pitkää hyvää elämää syntyvällä lapsella on odotettavissa. Tutkimuksessa kiinnitetään huomiota myös sosiaalisen tuen indikaattoreihin, kuten sosiaaliturva, vapaus tehdä elämäänsä koskevia päätöksiä, corruption vähyyteen ja vuonna 2021 siihen, kuinka kansakunta on selvinnyt pandemian haasteista. Meillä on asiat hyvin, mutta meistä ei tunnu siltä.

Kehitystyhteistyön aikana tutustuin suomalaiseen sielunmaisemaan sosiaalisen median palstoilla. Vihapuhetta tuli myös kirjeitse ja sähköpostitse. Toki saimme myös paljon kannustusta ja tukea työllemme. Vihapuheessa oli kuitenkin mielenkiintoista se, että suomalaiset omalla kuvallaan ja nimellään varustetuissa puheenvuoroissa tuomitsivat heikompiosaisia ja tukea tarvisevia kuolemaan, jopa erittäin julmilla tavoilla. Pöyristyminen, kimpaantuminen, raivostuminen, kostonhalu ja vahingonilo kertoi tietyn kansanosamme sielunmaisemasta. Kommentit kannustivat lähettämään kalashnikoveja kehitysmaihin, jotta voisivat tappaa itsensä. Kansakuntia pyydettiin tukehduttamaan kondomeilla ja pommien käyttöä suunniteltiin ongelmien poistamiseksi. Pahimpia kommentteja olivat sellaiset, jotka kohdistuivat lapsiin ja heidän tarpeisiinsa. ‘Inhottavaa tuollaisten surullisten lasten näyttäminen, eikö niillä ole edes kunnollisia vaatteita.’ Pienen lapsen puute tai hätä ei aiheuttanut myötätuntoa tai toimintaa, vaan inhoa ja vihaa.  Tässä muutama aito sosiaalisen median kommentti:

Olipas oksettava, taas itkevä tenava

Kortsuja tonne pitäis viedä ja koittaa saada ne ymmärtämään et seksist voi tulla raskaaksi.

Menee väärän ikäsille lapsille ja sitä kautta sipilä ja orpo taas rikastuu

Rahaa ,rahaa Suomiko se on koko maailman sosiaalitoimisto.

Pitäkööt murijaanit huolen lapsistaan, kun niitä kerran tekevät. Ja, jos ei onnistu niin se on luonnon valinta.

Rahalla saadaan johtajille kivat palkat.

Anna, anna…….kukas antaa meille???

Luonnonlaki. Myyräkanta välillä kasvaa ,välillä romahtaa. Ei saisi mennä sorkkimaan luonnon lakeja vastaan.

Älähän nyt! Olemmehan saaneet tietoomme kuinka kyläpäälliköt ovat ostaneet citymaastureita vinot pinot!

Voi prosentti mennä lapselle ja loput hyvätekijäjohtajien ykkösluokan lentoihin ja hotellisviitteihin

Jouduimmekin järjestössämme valitsemaan tarkkaan kuvamaiseman, jolla halusimme samalla kertoa tarpeesta, mutta kuitenkin niin, että toivon näkökulma oli jatkuvasti läsnä.

Toki tämä vihapuhe oli vain pienien kansanosien, mutta äänekkäiden sellaisten luomaa. Kuitenkin se oli havahduttavaa. Kehitysyhteistyöjärjestössä toimivat ihmiset altistuvat tällaiselle usein ja heillä ei ole sitä luksusta, että voisivat sulkea silmänsä ja korvansa näiltä äänniltä, niiden äänien kanssa pitää elää ja niitä pitää kuunnella, jotta ymmärtää paremmin vallitsevan todellisuuden. Niiden äänien ympäröimänä täytyy vain jatkaa sitä työtä, jonka kokee merkitykselliseksi ja tärkeäksi ja jonka tulokset ovat vaikuttavia. Niiden äänien tulee vahvistaa omaa missiota, ei murentaa sitä.

Joidenkin World Bankin mittareiden mukaan pandemia on vienyt meitä taaksepäin kestävän kehityksen tavoitteissa. Globaalin köyhyyden poistaminen on pysähtynyt/näyttää pysähtyneen. Humanitaarisen avun rahoituksen ja tarpeen välinen ero on kasvanut. On arvioitu, että lapsiavioliittoja solmitaan noin 90 miljoonaa vuodessa edemmän, kuin ennen pandemiaa. Lapsityövoiman käyttö on kasvanut, koska perheet tarvitsevat elinkeinoja ja koulut pysyvät suljettuina.

Blogeissani yritän kuitenkin kertoa siitä, miten äärimmäsissä olosuhteissa asuvat yhteisöt jaa yksilöt pystyvät muuttamaan elämänsä suuntaa psysyvästi, sekä voimaantuneesta maailmankatsomuksesta ja siitä, mitä me voimme oppia slummien nuorista yrittäjiltä tai maaseutujen mangoviljelijöiltä. Voimaantuneessa maailman katsomuksessa huomio keskittyy siihen, mitä meillä jo on. Ihmiset tuodaan saman pöydän ääreen, saman puun alle. Rakennetaan yhteisöjä, säästöryhmiä, ravitsemusryhmiä, vapaaehtoisryhmiä. Jopa uskonnolliset johtajat, eri uskonnoista ja suunnista, tuodaan saman pöydän äärelle. Ihmiset jotka elävät yhteisöissä, helpommin ajattelevat, että meillä on jo paljon. Me, jotka elämme yltäkylläisyydessä ja tavoittelemme mammonaa ja mainetta, me ajattelemme, että meillä ei ole mitään ja kaikki mitä muilla on, se on meiltä pois.