Arkistot kuukauden mukaan:

Juosten kustu

 

Ylilaadun tekeminen väärissä kohdissa aiheuttaa sydämen tykytyksiä ja unettomia öitä. Koskaan ei pääse siihen tilanteeseen, jossa voisi sanoa itselleen: Nyt kaikki on täydellistä ja mikään asia elämässä ei ole enää rempallaan. Jo sillä samalla sekunnilla, kun aloittaa tämän lauseen sanomisen, huomaa, että jossain mättää. Taulu on vinossa, imurointi jäänyt ja joulun lahja- ja joulukorttilistat tekemättä. Saatika sitten projektisuunnitelma jouluaaton etenemisestä ruokineen ja ohjelmineen. Eikö lahjojenkin olisi kuitenkin hyvä olla itse tekemiä ja kuka sitä nyt ostaisi eineksiä joulupöytään? Joulunalusaikaan kertyy konsertteja, glögitilaisuuksi, pikkujouluja, työkuormaa, raportteja, viimeisiä sopimuksia ennen vuoden vaihdetta. Ymmärtänet jo yskän?

Ehkä homman juju onkin siinä, että täytyy oppia elämään epätäydellisyyden ja riittämättömyyden kanssa. Elämä on täynnä ristiriitaisuuksia ja valintoja, vaikka idyllejä tarjotaan naistenlehdissä malliksi oikeasta olemisesta ja elämisestä.

 

Pareton laki, tai 80/20 sääntö tarkoittaa, että 80% seurauksista johtuu 20% syistä. Olen kuullut sitä tulkittavan niin, että 80% riittää. Parempi tulkinta on se, että kannattaa keskittyä oleelliseen, siihen 20%:n, joka on oleellista. Imurointiesimerkki: 80% pölystä kertyy 20% paikoista. Jos imuroi säännöllisesi nämä paikat, voi koko huushollin imuroida vaikka vain kerran kuukaudessa ja silti homma ei leviä käsiin. Tämä siis toimii vain, jos saan mielelleni rauhan sen asian suhteen, että pölyä on edelleen salaisissa onkaloissa.

Asiat voi jakaa vaikka seuraavasti: (lainattu http://takkirauta.blogspot.fi/2007/09/pareton-laki.html)

* Aikaaviepä ja tärkeä: hoida heti, kun mahdollista
* Nopea ja tärkeä: hoida seuraavaksi
* Aikaaviepä ja tarpeeton: jätä tekemättä, tai jos tämä liittyy intohimoihin tai harrastuksiin, varaa tähän aikaa
* Nopea ja tarpeeton: hoida vasemmalla kädellä – juosten kustu

 

Töissä tätä on ’helpompi’ toteuttaa.

  1. Ymmärrä, mikä on tärkeää ja mikä vie sinua tavoitettasi kohden
  2. Keskity olennaiseen
  3. Käytä ajastasi vähintään 60% tämän tavoitteen eduksi
  4. Vältä ylilaatua vähemmän tarpeellisissa tehtävissä
  5. Lopeta kokonaan joidenkin asioiden tekeminen, ellei se ole hauskaa

 

Ylijäävän ajan voi sitten käyttää vaikka hyviin yöuniin.

Oodi keski-ikäiselle naiselle

TÄTI-energiaa

Yli 40 –vuotiaat murrosiän ylittäneiden lasten äidit ovat parhaimmillaan ihan parasta luokkaa, kutsun tässä jatkossa meitä Tädeiksi (anteeksi kaikki miehet, alle 40-vuotiaat ja sinkut ja lapsettomat ja muut jotka eivät sovi tähän ryhmään, teitäkin tarvitaan…). Tätejä kannattaa rekrytoida ja työllistää, laittaa vaikeisiin paikkoihin ja paineistettuihin tilanteisiin. Uhmaikäisten ja murrosikäisten kanssa eläneenä voin sanoa, että ihan pienestä ei hermot näillä naisilla työpaikalla mene. Eivät joudu paniikkiin tai neuvottomaksi. Eivät loukkaannu arvostelusta tai tunteenpurkauksista. Pystyvät käsittelemään nuoruusvuosiaan huomattavasti paremmin pettymyksiä ja riittämättömyyden tunnetta. Osaa asettaa omat tarpeensa toiselle sijalle ja ajatella kokonaisuuksista käsin. Tietävät, että aika hoitaa monet haavat ja että, hän voi olla se joka tekee sovintoehdotukset kipakan keskustelun jälkeen.

Äidit osaavat priorisoida asioita, eivät kovin helposti tee ylimääräisiä tehtäviä, vain lämpimikseen. Äidit ovat tottuneet aikatauluihin ja siihen, että sen aikataulun voi romuttaa kuka tahansa, milloin tahansa. Äidit tottuvat jatkuvaan huonoon omatuntoon ja riittämättömyyden tunteeseen jo lasten ollessa pieniä, he joutuvat useammin tilanteisiin, joissa on pakko käyttää luovuutta, rankkaa priorisointia, ihan vain selvitäkseen päivän tehtävistä. Korvatulehdukset tai kiukuttelevat lapset eivät yleensä varoita etukäteen. ’Sukkahousu-riita’ kaksi -vuotiaan kanssa joka aamu on kuluttavaa kovassa aikataulupaineessa. Samalla tätä kirjoittaessani ymmärrän hyvin, että muutkin kuin äidit ovat tiukoissa tilanteissa ja kaikki äidit eivät todellakaan näytä oppineen mitään uhmaikäisten kanssa toimimisesta. Meillä kaikilla  on kyky asettautua toisen kanssa samalle tasolle, oli vastapuolella sitten uhmaikäinen tai murrosikäinen.

Täti-energia on parhaimmillaan lämmintä, hyväksyvää, tinkimätöntä, käytännöllistä ja tosiasioissa pysyvää. Täti hyväksyy sinut virheineen ja jaksaa odottaa, että ymmärrät itseksesi asioita paremmin. Täti varoittaa ystävällisesti mahdollisista sudenkuopista ja jos kuitenkin putoat siihen, hän auttaa sinut nopeasti takaisin polulle. Täti näkee kokonaisuuksia ja osaa suhteuttaa asioita. Tädit eivät ajattele omaa etuaan ensi sijaisesti, vaan iloitsevat sinun onnistumisestasi enemmän kuin omastaan.

MUTTA…

Auta Armias, jos nainen ei löydäkkään sisäistä tätiään. Olemmehan tavanneet myös NIITÄ työelämässä. NIITÄ, joilla on elämätöntä elämää takanaan, joita ei olla huomioitu tarpeeksi ja NIITÄ, jotka kokevat, että eivät ole saaneet arvostusta osakseen. NIILLÄ on jatkuva vaje jostain ja täyttymättömiä toiveita käsilaukut ja taskut pullollaan. Kun kohtaat NIITÄ, tunnistat NE kyllä. NIILLÄ on räjähdysherkkä omanarvontunto, koska he eivät voi luottaa enää kenenkään muun suojelevan sitä. Liian paljon on jätetty huomioimatta ja arvostamatta, kohdeltu huonosti. NE joutuvat korostamaan jatkuvasti omaa asiantuntijuuttaan ja paremmuuttaan, sillä NE uskovat muiden olevan sen verran vähä-älyisiä, että eivät ymmärrä kuitenkaan arvostaa todellista lahjakkuutta. Vaje kasvaa koko ajan ja täyttymystä ei tule. Muut ihmiset ovat heille jatkuva pettymyksen lähde.

Jatkuva puutostila saattaa aiheuttaa myös hellyysvajeen. NÄMÄ ovat sitten niitä, jotka kerjäävät hyväksyntää ja ovat kiitollisia edes yhdestä ystävällisestä katseesta, lämpimästä kädestä selässä tai kättelystä, joka kestää sekunnin pidempään. NÄMÄ palvelevat ja palvovat pyyteettömästi ja muutaman drinkin jälkeen kerjäävät rakkautta maailman teillä ja turuilla.

No, niin tai näin, minä ainakin tunnistan itsessäni näitä kaikkia tilanteen tullen.

Toivoisin kuitenkin TÄTI-energian voittoa.

Eiku, voiks sen valita?

Petteri Poutiaisen Puolen Metrin Teoria

Asuttiin irlannissa vuosina 97-99. Niinä vuosina jouduin noin ammatillisesti kovaan kouluun, vastasin yhtäkkiä Pohjoismaiden tiimeistä, budjetoinneista, rekrytoinneista, myynneistä jne. Astuin todella isoihin saappaisiin ja monta, monta asiaa joutui selvittämään vieraassa ympäristössä ihan intuition avulla. Meitä oli siellä 33 maan tiimiä saman katon alla ja kulttuurierot ilmeiset. Erittäin opettavaista, mielenkiintoista ja rankkaa aikaa.

Irlannissa tutustuin myös Petter Poutiaiseen hänen tullessa tiimiini hommiin. Petteri oli pian Suomen tiimin vetäjä ja onkin nykyään edennyt oikein mukavasti töissään ja toimissaan. Eräänä keväänä meillä oli olevinaan todella rankkaa ja oli paljon ahdistavia, vaikeita asioita selvitettävänä. Petteri tuli kerran aamulla huoneeseeni ja kertoi unestaan: Hän oli maailmankuulu konsultti, joka oli kehittänyt Petteri Poutiaisen Puolen metrin teorian. Petteri kiersi maailmaa puhumassa tästä teoriastaan ja ihmisien silmiin syttyi valo.

PPPT menee näin: Kun sinulla on todella vaikea asia edessäsi ja et meinaa nähdä sen ylitse tai ohitse. Tämä asia on niin lähellä kasvojasi, että se peittää koko näkökentän. Kun käytät PPPT:tä, viet sen asian noin puolen metrin päähän ja tarkastelet sitä kauempaa. Nyt asia näyttäytyykin ihan eri valossa ja pystyt suhteuttamaan sen ympäröivään maailmaan. Tällä perspektiiviharjoituksella saat itsellesi objektiivisemman näköalan ongelmaasi. Voilà!

Kiitos, Petteri, varastin sen! Tosin luvallasi.

Samaa asiaa sanoi myös eräs toinen suurmies, Pormestari Giulliani. Hän sanoi, että asiat eivät koskaan ole niin pahoja, kuin miltä ne näyttää. Älä panikoi. Laita asiat oikeaan perspektiiviin. Giulliani sanoi tämän, kun häneltä kysyttiin, kuinka hän selvisi New Yorkin pormestarin tehtävistä 9/11 sattuessa. Tulipa testattua aika äärimmäisessä tilanteessa.

Perspektiiviä olen joskus harjoitellut myös Monopoli-mielikuvaharjoituksen avulla: Leikin, että työni on pelata Monopolia

– pelin kannessa on säännöt, joita pitää noudattaa, jos ei pidä niistä säännöistä, kannattaa vaihtaa peliä

– sitten heitetään noppaa, joskus tulee 1, joskus 6, tai siltä väliltä

– joskus tulen toisen tontille ja joskus joudun takaisin lähtöruutuun (toivottavasti en kuitenkaan vankilaan)

– välillä nostan sattuma-kortin, joka sekoittaa suunnitelmani, joskus sen tekee yhteismaa-kortti

Sitten pitää vain miettiä seuraava siirto ja huomioida muiden pelaajien asemat.

Haluaisin kuitenkin kovasti voittaa ja pelata rehdin pelin. Ei sen kummempaa. Samalla voi pitää hauskaakin.

Rakennekynnet

Onnellisuustutkijat sanovat, että  joka päivä pitäisi tehdä jotain kivaa 15 minuutin ajan. Sanovat myös, että KIITOLLISUUS-harjoitukset päivittäin auttaa onnelliseen elämään. Senkin sanovat, että joka päivä kannattaisi tehdä joku tietoinen ystävällisyyden teko. Sanovat paljon muitakin asioita mm rukouksesta ja meditaatiosta, läsnäolosta ja levosta.

Kehottavat tekemään kahden viikon harjoituksen, jossa joka ikinen päivä

– listaa 3 uutta  asiaa, josta olet kiitollinen

– tee joku pyyteetön ystävällisyyden teko

– käytä 15 minuuttia johonkin virkistävään ja kivaan asiaan, vaikka olisi turhakin

– rukoile, kiitä, keskity ja meditoi

KAhden viikon aika on tarpeeksi huomataksesi testin tulokset. 

Rakennekynnet ja niihin liittyvä tarina kertoo ystävästäni Mocesta ja minusta. Olimme paineistetussa tilanteessa tilivuoden lopussa, pörssiyrityksissä kun on sellainen luulo, että maailma loppuu just siihen kvartteriin. Teimme Mocen kanssa kovasti töitä yhden sopimuksen eteen ja venyimme pitkiin päiviin ja vaikeisiin tilanteisiin. Jossain vaiheessa tuli tilanne, kun mitään ei ollut enää tehtävissä, piti vain odottaa. Mina ja Mocce karkasimme kaupungille tilivuoden kiireisimpänä päivänä ja kävimme hankkimassa rakennekynnet. Turhaa ja hauskaa, ainakin minun mielestäni. Ainakin kivempaa, kuin stressata toimistolla. Kaupat tuli sitten kuitenkin kotiin. 

Kolme kymppiä

Tässä yksi työkalu päätöksentekotilanteisiin.
Suzy Welchin kirjassa 10-10-10 on yksinkertainen malli, joka vaikutti käyttökelpoiselta. Suzy ja Jack Welch olivat puhumassa syyskuun lopussa Juväskylässä Nordia Business forumissa ja Suzy piti siellä 30 minuutin puheenvuoron kyseisestä mallista.

Se menee seuraavasti: Kun olet päätöksen edessä ja et ole ihan varma, mitä kannattaisi tehdä, voi pohtia päätöksesi seuraamuksia seuraavalla tavalla.

Kysy itseltäsi, mitä vaikutuksia/seuraamuksia päätökselläsi on
10 minuutin päästä

10 kuukauden päästä

10 vuoden päästä

Arvioi päätöksesi seuraamuksia henkilökohtaisia arvojasi vasten. Jos et ole ihan varma siitä, mitkä asiat ovat sinulle tärkeitä, Suzy ehdottaa seuraavien kysymyksien kysymistä itseltään:

1) Mikä asia saa sinut itkemään katumuksesta 75 -vuotis syntymäpäivänäsi?

2) Mitä haluat ihmisten sanovan sinusta silloin, kun et ole huoneessa?

3) Mitä rakastit/vihasit lapsuudessasi

Helppoa, kuin heinänteko. Ei siis kovin helppoa näin kaupunkilaiselle.

Samaisessa semminaarissa puhui uusi idolini: Vijay Govindarajan

Yhtenä aiheena oli strategia, mutta ei tätäkään tarvitse ajatella vain työelämän kannalta.

1. Nykyisyyden hallitseminen

2. Menneisyyden selektiivinen unohtaminen

3. Tulevaisuuden luominen

2+3 = strategia

Suurin ja keskeisin haaste sekä johtamisessa, että omassa elämässä on tunnistaa ykkösen ja kakkosen erot. Aika vapauttavaa ajatella, että menneisyyttä voi harjoitella unohtamaan selektiivisesti.

Priorisointiin Vijay opetti seuraavan prosentuaalisen jaon: Tulkitsen sitä vapaasti siten, että se voi olla myös omaa ajankäyttöä, tekemistä, energiaa,

1) horizon 1 – YDINosaamista/tekemistä 60% (Core business) Tämän voi tulkita niinkin, että omaa energiaa kannattaa käyttää 60%sti omien tavoitteisen ja arvojen hyödyksi

2) Horizon 2 – Sälää 25-35% (Adjacent space), epämääräiseen sälään ei enempää kuin 35%, muut kannattaa ulkoistaa, ettei tule ylikuormitusta

3) Horizon 3 – uutta / Investoi oppimiseen ja kehittymiseen 10-20% (new space) Huolehdi siis siitä, että aikaa ja energiaa tulee käytettyä myös uusien asioiden oppimiseen

Failure = knowledge building exercise

Tässä vielä mun aikaisempi energian segmentointimetodi, jota olen soveltanut yhdestä myynninvalmennuksen segmentointiosuudesta.

Ydinalue = LYPSÄ 60%
– käytä tähän tehtävässäsi energiastasi ja tekemisestäsi ainakin 60 %
– ole tässä ehdoton ja kysy aina ajankäyttösi riistäytyessä käsistäsi, oletko pysynyt polulla
– käytä vahvuuksiasi, niiden pitäisi olla tällä alueella
– suojele ajankäyttöäsi ja perustele muillekin, miksi tämä on sinulle tärkeää
– kerro tavoitteistasi laajasti ja aseta muiden odotukset oikealle tasolle
UUDET ASIAT
– älä käytä tähän enempää kuin 10% energiastasi (ellei tehtäväsi oikeasti ole innovoida ja ideoida)
– opettele uusia tietoja taitoja
– ota riskejä ja tee virheistä huomioita ja muistiinpanoja
– hyväksy virheet ja parantele toimintaasi
– suunnittele ja haaveile, ideoi ja innovoi
– varo: tämä on yleensä hauskaa ja tätä tekisit vaikka ilmaiseksi ajankulua huomaamatta
– TÄSSÄ VOI TEHDÄ YLILAATUA!
SÄLÄ
– pidä tämän tekeminen alle 30%: ssa
– sälä-tekeminen on aikasyöppö, varo
– keksi halpoja malleja
– luo rutiineja ja aikatauluja
– delegoi, ulkoista
– lopeta tekeminen!! vrt. tarvitseeko oikeasti kaapit siivota aina ennen joulua?
– älä usko, jos joku sanoo, että tämä on välttämätöntä
– vie mennessäs, tuo tullessas – yhdistele
– tee jotain muuta samalla, kuuntele vaikka musiikkia, tai ota muita tekemiseen mukaan – tehkää yhdessä
– ÄLÄ TEE YLILAATUA MISSÄÄN TAPAUKSESSA!

Kenelle pyllistät?

Pidin tällä viikolla etänä luennon Itä-Suomen yliopiston kansainvälisen myynnin kurssille aiheesta Global account management. Opiskelijoilla oli nasevia kysymyksiä, kuten ’Multimatriisi-ympäristössä työskentelemisen hankaluudesta. Kun on monta ihmistä, joilla on odotuksia sinulle. Kuinka huolehdit siitä, että kaikki vaatimukset tulee katettua?’ Niinpäniin, ei ainoastaan työelämän ongelma.
Toiselle kun kumartaa, niin toiselle pyllistää. Jollekin tulee aina pyllistettyä. Jos haluaa miellyttää kaikkia, ei miellytä ketään. Pitäisi siis olla joku valintakriteeri taustalla, jolla tunnistaa, kenelle aiheuttaa pahan mielen sillä kertaa. Toisinpäin, mikä tavoite on tärkeä? Mitä herraa palvelet? Mikä on suurempi tarkoitus?
Tosta priorisoinnista voisi myöhemmin kirjoittaa lisää. Nyt istun metrossa menossa palaveriin ja käytän tätä Windows Phonen kätevää WordPress appsia.
Tärkeää on siis hyväksyä se, että kaikille ei voi olla mieliksi. Niitä, joille tulee valinnastani mielipaha, voin sitten ’lepytellä’ kertomalla päätökseni taustat ja perusteet ja ehkä vielä kuunnella heille tärkeistä asioista ymmärryksen lisäämiseksi. Lue loppuun

Muista kuolevaisuutesi

 

Memento mori (Muista kuolevaisuutesi) oli Rooman valtakunnassa lause, jota orja toisti triumfia viettävän sotapäällikön korvaan
Joskus tuntuu siltä, että asiat  menee putkeen: kaikki tuntuu onnistuvan. Mahdolliset epäonnistumiset ovat niin pieniä, että ne eivät haittaa suuremman päämäärän saavuttamista. Ihmiset antavat hyvää palautetta ja kaikilla tuntuu olevan mukavaa. Tilivuosi on voitollinen ja sitä juhlitaan yhdessä riehakkaasti. Uudet tavoitteet tuntuvat saavutettavilta ja elämä hymyilee. Menestys saattaa sokeuttaa ja turruttaa, yhtäkkiä et huomaakaan olla varuillasi ja herpaannut. Et enää tarkkaile mahdollisia sudenkuoppia ja alat uskoa omaan kaikkivoipaisuuteesi.
Jopa voittokulkueessa, pidä vierelläsi uskottu ystävä, joka muistuttaa elämän hauraudesta ja kuolevaisuudestasi. Tämän voi jopa sopia yhdessä esimerkiksi ystävien,  tiimin tai johtoryhmän kesken. Anna jollekin  tehtäväksi olla inhorealisti, mieluiten tietysti sellaiselle, jolle se on luontevaa 🙂 Inhorealisti muistuttaa sinua epäonnistumisen mahdollisuuksista ja uhkatekijöistä, vetää jalkasi maanpinnalle ja arvioi armottomasti uusien ideoiden toteutusmahdollisuuksia. Inhorealisti huomaa myös sinun heikot luonteenpiirteesi ja ei odota sinulta ihmeitä. Kuitenkin hän on positiivinen ja uskoo kykyysi oppia ja ottaa vastaan palautetta. Jos läheltäsi löytyy luontevasti tällainen ihminen, vaali ystävyyttänne, sillä se saattaa pelastaa sinut monelta ikävyydeltä ja nololta tilanteelta. Muista pitää lähelläsi myös niitä hulluja, jotka eivät aina muista, että olemme kuolevaisia, tai eivät ainakaan anna sen rajoittaa luovuutta. Ehkäpä tässäkin on kysymys tasapainosta, molempia tarvitaan. Säilytä siis toivo ja usko armoon ja ihmeisiin, mutta älä sokeudu ja tuudittaudu omahyväisyyteesi ja jatkuvaan hyvään onneesi.
Colin Powell piti mieleenpainuvan esityksen Global leadership Summitissa, Chicagossa, vuonna 2008. Hän kertoi aina pitäneensä huolen siitä, että lähipiiriin kuului sellaisia ihmisiä, jotka eivät pelänneet puhua hänelle suoraan epämiellyttäviäkään asioita. Mitä enemmän valtaa kertyy, sen enemmän ihmiset kertovat sinulle asioita, joita luulevat sinun haluavan kuulla. Mistä tunnistan, että olen saattanut tuudittautua omahyväisyyteeni? No siitä, että sinua ei olla haastettu kunnolla pitkään aikaan tai et ole joutunut käymään edes hyvähenkisiä debatteja. Patrick Lencioni kirjassaan ’Five dysfunctions of a team’ sanoo, että debattien puute johtaa keinotekoiseen harmoniaan. Keinotekoisen harmonian ilmapiirissä ei taas pääse kehittymään oikeaa sitoutumista.

Because you’re worth it

Imageu’Peruun vielä palatakseni. Liman slummeissa tapasimme vapaaehtoisia naisia, jotka toimivat tukihenkilöinä perheille. He tekivät perheväkivallan vastaista työtä ja opastivat perheitä terveelliseen ravitsemukseen. Tämän kaiken he tekivät oman työn ohella, moni kävi päivätöissä esim varakkaampien perheiden sisäkkönä.

Kysyimme motivaatiota tähän venymiseen. Vastaus oli, että heille tulee niin hyvä mieli kun voi antaa ja auttaa. Antaminen on paljon palkitsevampaa kuin saaminen. Lasten hymyt ja turvallisuus ovat palkinto jo sellaisenaan.

Kohtu kipeenä?

Kohtu on kreikaksi hystera. Hysteria (kreik. hystera ’kohtu’) on historiallinen sairausluokitus. Hysteria oli 1800-luvun lopun muotidiagnoosi. Hysterialle pidettiin alttiina tiettyä luonnetyyppiä, jolle ovat ominaisia lapsenomainen itsekeskeisyys, suggestioalttius, teatraalinen käytös, mielikuvituksen rikkaus ja taipumus dramaattisuuteen. Hysterian luultiin johtuvan kohdun liikkumisesta,[1] ja sitä pidettiin naisten sairautena.(kts Wikipedia)

Dramaattisen alun kirjoitukselleni on innoittanut viime aikainen pohdintani kohtuudesta ja kohtuullisuudesta ja kohtuuttomuudesta. Kohtuuttomuutta erityisesti huomasin miettiväni  Ailus-mediatapauksen vuoksi. Ilmiö, jossa olen täysin ollut julkisen kirjoittelun varassa, on kiinnostava. Minun mielessäni hänen odotuksensa elämisen tasolle on ylittänyt kohtuullisuuden rajat. Hän perustelee, että jokainen nainen kaipaa ympärilleen vähän luksusta ja että hänen odotuksensa ovat olleet kohtuullisia. Palkankorotuspyyntö mielestäni jo esimerkiksi ylitti sen; 6100 euron palkankorotus on hulppea tai huikea, kuten TKK:ssa sanotaan. Ailus sikseen, uskon, että monilla kohtuuttomuuksilla on tapana korjaantua itsestään.

Onko niin, että julkinen raha on tunnotonta ja sitä on helpompi panna haisemaan, kuin itse hyvin läheltä sen ansaintalogiikkaa seuranneen? Se on vähän kuin meidän tyttöjen kanssa (kun olivat pieniä), äidin kukkarosta otettavaa rahaa voi tuhlata reilusti, mutta auta armias, jos omat pennoset oli ansaittu omalla työllä, alkoi armoton mietintä ja pihtaus. Tuhlaus ei ollutkaan enää niin hauskaa ja itsestään selvää. Toisaalta omien rahojen käyttäminen itselle tärkeisiin asioihin (Baby Born, juliste, kännykkä…) oli palkitsevaa ja niitä hankintoja sitten huollettiin ja varjeltiin ihan eri tavalla, kuin  lahjaksi saatua.

Tunnehinnan maksaminen (entisen pomoni termi) on tärkeää, jotta ymmärtää ympärillä olevien asioiden arvon. Tai omalla työllä ansaittu vastuu tai tehtävä aiheuttaa kunnioitusta tehtävää kohtaan. Vauhtisokeus ei pääse yllättämään, jos oma status on ylläpidettävä ja ansaittava työnsä tuloksilla. Ok, on mustavalkoista ajattelua, mutta ehkäpä tässä joku totuuden siemen löytyy.

Because I’m worth it! -sanotaan mainoksissa. Se on mennyt mukavasti perille. Odotanko kohtuuttomia? Luulenko että ansaitsisin parempaa? Mitä, jos ansaitsenkin juuri sitä, mitä minulla tällä hetkellä on. Saamani kohtelu on kylvämäni siemenen hedelmää? Auts ja kiitos. Kannattaisiko kylvää jotain muuta, jos odotan parempaa tulevaisuutta?

Alun hysteria-pätkä oli vain knoppi ja siitä ei kannata vetää muita johtopäätöksiä ajattelustai. Ihmettelin vain tämän kohtuus sanan alkuperää.

Kauniita sanoja

WP_20131102_011 WP_20131102_029 WP_20131102_039Lennolla Limasta Amsterdamiin istuin kahden nuoren miehen kanssa samalla rivillä. Toinen oli Japanista ja toinen Kiinasta, alle kahdenkymmenen vuoden kumpainenkin. Kiinalainen poika oli ensimäistä tai toista kertaa lentokoneessa, sen huomasi kyllä. Tai sitten hän oli vain niin innostunut matkustamisesta, että halusi ottaa kaiken irti turvavöiden mekanismin tutkimisesta, TV.n kaukosäätimestä, tarjottimen sisällöstä jne. Siinä kanssamatkustajana pystyi sivusilmällä osallistumaan löytämisen ja keksimisen riemuun. Japanilainen poika oli vähän sellaisen maailmanmatkaajan oloinen ja hän aina huvittuneen halveksivasti tuhahteli kiinalaispojan taitamattomuudelle.
Mitäs täti-ihmisten kannattaisi tehdä? Tuli mieleen kaikki kohtaamiset Perussa nuorten ja lasten kanssa, tai epävarmojen aloittelijoiden, tai hermostuneiden puheiden pitäjien kanssa. Tein sisäisen päätöksen, joka toivottavasti pitää… Joka ainoa kerta, kun mulla on mahdollisuus sanoa jotain rohkaisevaa ja kaunista toiselle ihmiselle, silloin kun hän tuntuu tarvitsevan sitä, pyrin käyttämään tilaisuuden. Harjoittelin tätä jo Perun matkalla kiitospuheissani, joissa kerroin, kuinka rohkeita ja reippaita heidän lapsensa ovat ja kuinka hienoa on seurata heitä lempeinä kasvattajina. Kuinka näimme sen pitkäjänteisen ja sitkeän työn, jota he olivat tehneet, kuinka aiomme kehua Perua, Perulaisia, Perun luontoa ja kaikkia niitä ahkeria ihmisiä projekteissa, kun menemme Suomeen . Kerroin, että heille tulee käymään hyvin ja että Perun tulevaisuus on hyvissä käsissä, kun yrittäjyys ja auttaminen kiinnostaa jo noin pienenä. Eihän kaikki merkit tietenkään viitanneet siihen suuntaan ja paljon on vielä tehtävää ja oli monia, joita ei kiinnostanut selvästikään yhteisten asioiden ajaminen, mutta mitä siitä.
Rohkaisevien sanojen käyttäminen on vaikeaa. Toiseen kauniisti katsominen on vaikeaa. Uskoisin, että sitä voi harjoitella, ei tekniikkana ja päälle liimattuna, vaan siten, että oma ajattelu muuttuisi ja näkyisi läpi. Mitä, jos alkaisikin nähdä ympärillään mahdollisuuksia jokaisessa nuoressa (no vaikka vanhassakin, mutta ROI on parempi nuorten kanssa
Mun perusilme on juro ja varsinkin nyt vanhempana alkaa roikkua siihen malliin, että lähettämäni kehon viesti saattaa olla ärtyisä ja väsynyt, Bitchy Resting Face Syndrome = BRFS. Joskus on taas niin itseään täynnä ja sisäänpäin kääntynyt, että ei edes huomaa ympärillä olevia mahdollisuuksia. Tässä siis pieniä rajoituksia projektille… Heska vois varmaan auttaa Ehkäpä silmillä voi yrittää viestittää jotain ystävällisyyttä, jos sitä sisältäni löytyy ja niin kauan kun roikkuvien luomien alta näkyy.
Meillä oli reissussa mukana yks tyyppi, jolle sanoin jo menomatkalla, että sillä on kivat nauravat silmät. Hän vastasi (puoliksi leikillään), että ei voi uskoa sitä, sillä joskus 6-vuotiaana hänelle oli ikätoveri sanonut, että hänellä on rumat silmät, varsinkin silloin, kun hän nauraa. Näitä lauseita me sitten kannetaan vuositolkulla mukanamme. Mutta, kyllä mä kannan niitäkin, joissa joku sanonut jotain yllättävää ja rohkaisevaa, tai vaan kehunut.
Näitä tilanteita pitää olla paljon, noin 20:1:n , siis kakskyt kehua saattaa parhaimmassa tapauksessa korvata yhden haukun.
Mulla on ollut omassa äidissä hyvä esimerkki mummun rooliin. Hän on oikeasti jättänyt kasvatustyön meille vanhemmille ja vain rakastanut ja kehunut meidän tyttöjä. Voisin ajatella, että meidän kasvatuksessa olisi saattanut olla jotain sanomista, mutta ei ole siihenkään puuttunut. Aina vain kehunut mua äitinä olemisesta. Kyllä se on muokannut mun itsevarmuutta kasvattajan tehtävässä, joka on muuten maailman vaikein homma (ja siitä oli juttua vaikka kuinka). Tämä ajattelu on ollut äidiltäni selkeä valinta ja hän on hyvin pysynyt siinä!
Siihen Kiinalaiseen poikaan, en nyt sit kuitenkaan pitänyt mitään puhetta, nautin vain hänen löytöretkistään ja kiitin ystävällisyyksistä, kun niitä tuli.