Terveiset Kambodzasta, Kampong thomista ja Phnom Pehnistä.

Kambodza on vehreä ja kaunis reppuretkeilijän paratiisi. Kambodza on myös seksituristin paratiisi.

Kambotzan historia, vain 40 vuoden takaa,  on raaka ja edelleen ihmiset elävät ennalta arvaamattoman kuoleman pelossa ja varjossa. Yli 70% Kambodzalaisista on alle 30 vuotiaita, yli 50% lapsista kokee seksuaalista väkivaltaa. Kuvassa tavallisen supermarketin tiski, josta sai ostaa viagrat ja muut tarvittavat varusteet.

Pol Potilla ja Punakhmereillä oli unelma,  Pol Potin johtamien punakhmerien tavoitteena oli luoda maahan utopistinen agraariyhteiskunta tuhoamalla kaupunkien keskiluokka, jonka tuhkasta nousisi tulevaisuuden uusi ihminen. Tarkoitusta varten kaupungit tyhjennettiin ja väestö pakkosiirrettiin maaseudulle pakkotöihin ”kuoleman kentille”^[1]. Punakhmerien hallinnon aikana yli miljoona kambodžalaista menehtyi aliravitsemukseen, sairauksiin ja summittaisiin teloituksiin, mutta huomattavasti suurempiakin arvioita on esitetty.

Vierailimme Killing Field -alueella, joka kertoi karua tarinaa silmittömästä väkivallasta. Näin mm puun, jonka runkoon oli murskattu useiden vauvojen kalloja, äitiensä silmien edessä, juuri ennen molempien joutumista joukkohautaan. Punakmeriläisillä oli nimittäin sanonta, että ’juuret pitää myös kitkeä, jotta huono ihmisaines ei pääse udelleen kasvamaan’

World Visionin toimistolla oli 230 työntekijää tuona aikana ja vain kolme säilyi hengissä.

(Phnom Penhin hallitusta on syytetty kykenemättömyydestä saada entisiä punakhmerijohtajia oikeuden eteen vastaamaan hallintonsa rikoksista. Vasta 2006 perustettiin YK:n alainen kansanmurhatuomioistuin, jonka eteen murhaajat haastettiin.)

Tämä varjo kulki mukanamme koko matkan – kaikissa kohtaamisissa – jokainen tapaamamme ihminen oli joutunut tämän historian runtelemaksi. Silti tapasimme kauniita ja sinnikkäitä ihmisiä, jotka olivat antaneet mahdollisuuden uudelle alulle, saatuaan meiltä pienen alkusysäyksen. Seuraavassa kerron muutaman tarinan.

Nämä tyttöset ovat 15, 10 ja 8 vuotiaita. He ovat jo viiden vuoden ajan asuneet keskenään tässä vuotavassa seulassa. Äiti ja isä käy noin  kerran kuukaudessa kotona ja muun ajan ovat kaukana töissä, kotiin tullessaan he kuulemma katsovat tarpeelliseksi rangaista ruumiillisesti tyttöjä. Joskus, kun oikein pelottaa tai sataa kaatamalla, tytöt pääsevät naapurin tädin lattialle nukkumaan. World Vision on aloittanut tyttöjen talon lähellä lasten kerhon, joka tuo turvaa ja valvontaa tytöille. Tytöt on myös rekrytoitu mukaan kummiohjelmaamme ja odottavat nyt suomalaista kummia takaamaan koulunkäyntiä, suojaa ja ravitsemusta. Nuorten kerho oli huomannut vanhimman tytön pahoinpitelyn ja ilmiantaneet sen työntekijöillemme. Aikaisemmin ei kukaan ollut välittänyt siitä, pahoinpidelläänkö lapsia.

Tämän perheen isä on menettänyt järkensä oltuaan hallituksen sotilaana. Isä saa satunnaisesti lääkitystä terveysklinikalta, mutta muuten terrorisoi perhettään pelolla ja äidin pahin pelko onkin, että jonain päivänä isä tappaa heidät kaikki. Kolme nuorinta poikaa asuu vielä kotona, kolme vanhempaa lasta on jo aikaa sitten hieman yli 10 vuotiaana muuttanut työn perässä kotoa pois. Erään hulluuskohtauksen aikana isä oli pyytänyt kaikki pojat ympärilleen ja heittänyt heidän päälleen kiehuvaa vettä, isosisko oli viettänyt pitkiä toveja puuhun sidottuna ja väkivaltaisten kohtausten kohteena. Äiti on 48-vuotias ja hoitaa perheen kaikki asiat, pienviljelykset, kanat ja lisäksi pientä korvausta vastaan hoitaa vuokraisännän lehmät, mangopuut, cashewpuut, sekä käy kauempana pelloilla töissä.

Tämän perheen kaksi nuorinta poikaa on rekrytoitu kummilapsiohjelmaamme mukaan, jotta he pääsisivät kouluun ja turvaan ja että heillä olisi mahdollisuus tässä elämässä.

Tämä nuori mies sairastaa aliravitsemuksen vuoksi jatkuvasti ja siksi on vaikeaa käydä säännöllisesti koulussa. Taustalla isoäiti. Poika haluaisi isona tulla World Visionin työntekijäksi ja auttaa muita.

Ötökät on herkkua. Niitä pyydystetään pimeällä altaisiin. Ne lentävät valoa kohti ja törmäävät valkoiseen kankaaseen pudotakseen sitten veteen, josta ne on helppo noukkia syötäväksi.

Vesi on ongelma. Tässä kaivossa on sentään renkaat ja se on mäen päällä, mutta tulvan tullessa maakuoppakaivot saastuvat ja sinne putoaa sekä lapsia, että eläimiä. Lisäksi vessaton tilanne aiheuttaa sen, että kaikki paska kelluu ja saastuttaa kaivot, joka sitten sairastuttaa ihmiset. World Vision perustanut mm kaivo-osuuskuntia ja säästöosuuskuntia, joista voi lainata rahaa vaikkapa vessojen rakentamiseen. Lisäksi olemme toimittaneet suodattimia puhtaan veden saamiseksi.

Koulussa on kiva käydä, mutta sielläkin on muutama ongelma. Perheet liikkuvat arvaamattomasti työn perässä, joskus ottaen lapset mukaansa, joskus jättäen ne yksin kotiin. Molemmissa tapauksissa koulu keskeytyy.

Yhdellä opettajalla on luokassaan kolme luokka-astetta, 40-50 oppilasta. Opettajien koulutus on  huonolla jamalla, kun kaikki opettajien opettajat on silloin aikanaan tapettu. Niin kuin tapettiin kaikki oppineet, papit, insinöörit jne. No, tässäkin me voimme auttaa, esim antamalla tukiopetusta lapsille lasten kerhoissa.

Lasten kerhot rakennetaan aina yhteisvoimin kylän kanssa. Kyläläiset lahjoittavat materiaalit ja tontin, sekä osallistuvat rakennustalkoisiin. Tällä tavalla asiasta tulee yhteinen.

Lapsissa on toivo ja tulevaisuus. Jokaisella lapsella pitää olla mahdollisuus tässä elämässä. Tätä tulevaisuutta mekin lähdettiin nyt yhdessä Kambodzalaisten kanssa rakentamaan, tärkeimpinä asioina lastensuojelu ja puhdas vesi. Muutoksen ei tarvitse tarkoittaa kuolemaa. Kuoleman jälkeenkin voi syntyä elämää.