Kaikki alkoi väärin. Huonosti nukuttu yö sohvalla, lasta jalassa kiristi ja polvea turvotti. Valittavia perheenjäseniä. Kyynärsauvat kadoksissa. Lastan kiinnike irtosi  ja sen osa katosi. Koska olen hidas, kastuin sateessa litimäräksi, tankkaaminen oli hankalaa yhdellä jalalla pomppien. Pudottelin asioita ja olin korostuneen kömpelö. Kotona ei ollut ruokaa ja sen valmistaminen tuntui liian vaivalloiselta. Kaikki hankalaa ja hidasta, rajoitettua, tylsää, vaikeaa, kivuliasta jne jne

Eilen oli huono päivä, ärtymystä ja pahaa mieltä kertyi aamusta asti. Oli fyysisesti huono olo ja pään ympärille alkoi kiertyä vanne, joka kiristyi tunti tunnilta. Mielessä pyöri monet epävarmat asiat, mahdollinen muutto, mahdollinen uran vaihdos, siihen liittyvät riskit. Entisen työkaverin yllättävä kuolema surullisine tarinoineen ahdisti. Oli muuten jo kuudes kollega siitä firmasta, jonka kuolema korjasi vähän liian aikaisin.

Liikenteessä oli pelkkiä ääliöitä, ei muita. Ihmisillä oli ilmeisesti agendalla ainoastaan MINUN elämäni vaikeuttaminen. Itse asiassa melkein kaikki kohtaamani ihmiset olivat hankalia ääliöitä.

Sitten illalla autoa ajaessa tuli kirkas hetki, (en tiedä miksi).  ’Tämä tunne ja tila pitää säilyttää muistissa!!’ Aloin tutkia sitä siinä ajaessani, miltä tämä tuntuu ja missä tämä tuntuu? Mulla oli  hartiat kireellä, pää kipeänä, asento jännittynyt, otsa rypyssä, masentavia ajatuksia itsestä ja vihaisia ajatuksia muista autoilijoista. Olin sisäänpäin kääntynyt ja itsekeskeinen, otin henkilökohtaisesti jokaisen tietyömaan, se oli asetettu siihen MINUN elämääni vaikeuttamaan. Se tuntui kropassa ja itse asiassa tunnistin kroppaa kuullostemalla muutaman teeman, joka oli päässyt kiertymään liian pitkään solmulle omassa elämässä.

Mitäpä jos tällainen tila jatkuu päiviä, viikkoja, kuukausia, vuosia? Mitäpä, jos ei tule kirkasta hetkeä tai pelastavaa enkeliä? Miltä tuntuu ajaa liikenteessä, kun jokainen autoilija on vihollinen ja jokainen asiakaspalvelija on terroristi, jokainen kollega idiootti, jokainen läheinen ärsyttävä? Mitä, jos kaikki on salajuonessa minua vastaan ja hankaloittavat elämääni tahallaan. Mitäpä jos pienetkin vastoinkäymiset saavat kohtuuttomat mittasuhteet ja kasvavat ja kiertyvät isoiksi mustiksi vuoriksi, jotka peittävät auringon. Kuinka herkässä voi räjähdys olla, jos tätä jännitettä ei saa koskaan purettua? Jos ei ole mitään maadoituskohtaa? Kuinka pimeää voi olla pimeys?

’Ei tämä nyt mennyt, niin kuin olin ajatellut’ – Erään tädin kuuluisaksi tekemä lause, kun suku ei osannut käyttäytyä odotustensa mukaisesti juhlissa.

’Parhaanne varmaan yrititte, mutta paha maku tästä jäi’ – Ystäväni Annun herkullinen tarina eräistä polttareista

’ Expectations are pre-meditated resentment’ – Odotukset ovat ennakkoon pedattuja pettymyksiä/mielipahaa – .Viime aikainen viisaus toiselta ystävältäni

’Life is constant sruggle between experience and expectations’ – elämä on jatkuvaa odotusten ja todellisuuden taistelua (tms)

Minussa siis asuu potentiaalinen massamurhaaja tai ainakin itsemurhaaja

– Jos menetän kyvyn kohdata pettymyksiä ja kipua. Joskus kipu tekee hyvää, ensin sattuu vähän enemmän ja sitten ei yhtään.

– Jos jatkuvasti kerään katkeruutta ja pimeyttä sisälleni ja en saa sitä purettua pieninä osina.

– Jos menetän  todellisuudentajuni ja päästän pimeyden kiertymään ympärilleni. Jos ajattelen, että ansaitsen NIIN paljon parempaa, kuin mitä kohdalleni on tullut.

– Jos odotan muilta ihmisiltä palveluksia ja mieleistäni käytöstä ja varsinkin odotan heidän ymmärtävän kaiken sanomatta.

– Jos en enää näe mitään hyvää ja kaunista ja menetän toivon tulevasta ja en jaksa enää tehdä kädenojennuksia joko avun pyytämiseksi tai auttamiseksi

TOIVO vs ODOTUKSET
Menisiköhän se jotenkin näin?
Toivo sisältää mahdollisuuden ja valon, toivo luo toimintaa ja elämää. Toivoon sisältyy epäonnistumisen mahdollisuus, mutta se sisältää myös armon ja mahdollisuuden aloittaa aina uudestaan.

Odotukset taasen ovat kontrolloivia ennakkosuunnitelmia, jotka eivät jousta ja siten aiheuttavat useimmiten pettymyksen ja mielipahan.

Ylläolevassa on kuvattu hyvinvoivan ’kermaperseen’ ahdistusta. Ihmisellä, jolla on kaikki hyvin, pettymykset tulevat odotusten toteutumattomuudesta. Sitten, kun tulee oikeat vaikeudet, niin toivolle tulee tilaa. Näitä tarinoita on kuultu paljon : vasta sairastuttuani ymmärsin arvostaa terveyttä, vasta puolison menetettyä, ymmärsin perheen tärkeyden, vasta todellisessa puutteessa löysin toivon …
ps. päivä päättyi mitä mainioimmin. Sain yllättävän mahdollisuuden viettää aikaa laatuseurassa aterioiden. Yllättävän siksi, että seurue oli sattumanvarainen ja suunnittelematon ja erittäin mukava!