Asuttiin irlannissa vuosina 97-99. Niinä vuosina jouduin noin ammatillisesti kovaan kouluun, vastasin yhtäkkiä Pohjoismaiden tiimeistä, budjetoinneista, rekrytoinneista, myynneistä jne. Astuin todella isoihin saappaisiin ja monta, monta asiaa joutui selvittämään vieraassa ympäristössä ihan intuition avulla. Meitä oli siellä 33 maan tiimiä saman katon alla ja kulttuurierot ilmeiset. Erittäin opettavaista, mielenkiintoista ja rankkaa aikaa.

Irlannissa tutustuin myös Petter Poutiaiseen hänen tullessa tiimiini hommiin. Petteri oli pian Suomen tiimin vetäjä ja onkin nykyään edennyt oikein mukavasti töissään ja toimissaan. Eräänä keväänä meillä oli olevinaan todella rankkaa ja oli paljon ahdistavia, vaikeita asioita selvitettävänä. Petteri tuli kerran aamulla huoneeseeni ja kertoi unestaan: Hän oli maailmankuulu konsultti, joka oli kehittänyt Petteri Poutiaisen Puolen metrin teorian. Petteri kiersi maailmaa puhumassa tästä teoriastaan ja ihmisien silmiin syttyi valo.

PPPT menee näin: Kun sinulla on todella vaikea asia edessäsi ja et meinaa nähdä sen ylitse tai ohitse. Tämä asia on niin lähellä kasvojasi, että se peittää koko näkökentän. Kun käytät PPPT:tä, viet sen asian noin puolen metrin päähän ja tarkastelet sitä kauempaa. Nyt asia näyttäytyykin ihan eri valossa ja pystyt suhteuttamaan sen ympäröivään maailmaan. Tällä perspektiiviharjoituksella saat itsellesi objektiivisemman näköalan ongelmaasi. Voilà!

Kiitos, Petteri, varastin sen! Tosin luvallasi.

Samaa asiaa sanoi myös eräs toinen suurmies, Pormestari Giulliani. Hän sanoi, että asiat eivät koskaan ole niin pahoja, kuin miltä ne näyttää. Älä panikoi. Laita asiat oikeaan perspektiiviin. Giulliani sanoi tämän, kun häneltä kysyttiin, kuinka hän selvisi New Yorkin pormestarin tehtävistä 9/11 sattuessa. Tulipa testattua aika äärimmäisessä tilanteessa.

Perspektiiviä olen joskus harjoitellut myös Monopoli-mielikuvaharjoituksen avulla: Leikin, että työni on pelata Monopolia

– pelin kannessa on säännöt, joita pitää noudattaa, jos ei pidä niistä säännöistä, kannattaa vaihtaa peliä

– sitten heitetään noppaa, joskus tulee 1, joskus 6, tai siltä väliltä

– joskus tulen toisen tontille ja joskus joudun takaisin lähtöruutuun (toivottavasti en kuitenkaan vankilaan)

– välillä nostan sattuma-kortin, joka sekoittaa suunnitelmani, joskus sen tekee yhteismaa-kortti

Sitten pitää vain miettiä seuraava siirto ja huomioida muiden pelaajien asemat.

Haluaisin kuitenkin kovasti voittaa ja pelata rehdin pelin. Ei sen kummempaa. Samalla voi pitää hauskaakin.