Mahtava päivä Pitumarcassa! Tapasimme päiväkodin lapsia, jotka oli roudattu sinne kansallisena vapaapäivänä esittelemään meille leikkejään. Näissä kaikissa hankkeissa on kunta ja WV tehnyt yhteistyötä ja pystynneet siten tarjoamaan varhaiskasvatukseen tiloja ja välineitä.
Vierailimme kolmessa ryhmässä, jossa kaikissa luovutettiin puheiden kera meille kukkaset. Saimme paljon hellyyttä ja kosteita suukkoja osaksemme. Osa kosteudesta oli siinä lasten nenän kohdalla. Osa kosteudesta oli meidän vierailijoiden silmäkulmissa. Ihania lapsia.
Päiväkodista meidät kiidätettiin tapaamaan nuorisoryhmää. Tapaaminen oli kivasti järjestetty Machupitumarcan luokse. Inkojen aikainen kaupunki vuorella, josta näkee molemmille puolille laaksoon. Sanovat sen olevan jopa aikaisemmalta ajalta kuin Machu Picchu.
Sykähdyttävät maisemat ympäröivät meidät kun kuuntelimme nuorten kysymyksiä Suomesta. Kysyimme heiltä tulevaisuuden suunnitelmia, noin 70% halusi tulla insinööriksi. Tunteekohan ne ketään insinöörejä?;-)
Nuoret kysyivät meiltä suomalaisesta luonnosta ja elinkeinoista, elämistä ja ruoista. He kysyivät myös, että miksi Eurooppa on pärjännyt niin paljon paremmin, kuin muut maanosat. Nuorisokerhoissa harjoitellaan viestintää, yhteistyötä ja johtamista ja kyllä sen huomasi, niin olivat rohkeita ja fiksuja.
Sitten vierailimme kahdessa marsulassa, jotka olivat yläasteikäisten lasten projekteja. Kasvattivat siis marsuja myyntiin ja syötäväksi. Lisäksi heillä oli samassa yhteydessä ruohon tehokasvatustorni, jolla saivat marsuille tarpeeksi ruokaa. Tässä oli taustalla nuorten yrittäjyyteen kannustaminen, sillä 120 oppilaasta vain 20 pääsee jatko-opiskelemaan. Lopuille pitäisi tarjota mielekkäitä vaihtoehtoja, kaivokset houkuttelevat kuulemma nuoria palvelukseensa ja se on helppo vaihtoehto (ja prostituutio ym) Toinen nuorten yrittäjyyteen kannustava projekti, joka meille eriteltiin, oli maitotuotteiden jalostus vanukkaiksi, jäätelöksi ja jugurteiksi.
Huomenna alkaa turismiosuus, lähtö Machu Picchulle on klo 4 aamulla, paluu klo 23 tinoilla. Sunnuntai-aamuna alkaa matka kotiin Cusco-Lima-Amsterdam-Hki reittiä. Odotteluineen yli 30 tunnin matka, enpä viitsi edes laskea. Pitää vaan laittaa ajantaju pois päältä ja astua virtaan.

Aamulla aikaisin lähdimme tutustumaan Mosoq Ayllun kehityshankkeeseen, se sijaitsee noin 2 tunnin ajomatkan päässä Cuscosta, Pitumarcassa, 3900 metrin korkeudessa.
Päiväksi oli luvattu sadetta ja ukkosta, joten kulkuvälineinä meillä oli Toyota Hiluxit. Tie vuorille oli tietty mutkikas ja paikallinen kuskimme oli reipas ajelemaan. Matkalla sai ihailla ihan törkeän upeita maisemia, mitä nyt oksennuksen pidättämiseltä pystyi. Ällö olo ei niinkään tullut mutkista, vaan taustapeilissä iloisesti roikkuvasta vihreästä Wunderbaumista. Miten ihmeessä niitä on voitu myydä joka puolelle maailmaa?? Mulla tulee heti pahoinvointia pelkästä näkemisestä. Tosin tätä ehdollistumista ei olla ihan lähiaikoina tapahtunut, vaan tämäkin sijoittuu kultaiselle 70-luvulle, jolloin isä ajoi rallia Yltiän mökille joulukinkkujen heitellessä kärrynpyörää Amazonin takatilassa ja meidän lasten keikkuessa ilman turvavöitä takapenkillä. Teemu tosin taisi lukea Akkareita jalkatilassa. Isällä oli siis aina Wunderbaum ja on vieläkin.
Meitä kohdeltiin Pitumarcassa kuin kuninkaallisia koko päivän. Kiertelimme kouluja ja meille pidettiin puheita ja näytöstunteja, mm matematiikan ja lego-robottien rakentamisessa. Kaikkialla meidät laitettiin kunniapaikoille istumaan, niin että meitä sai pällistellä kunnolla. Tapaamaan meitä tuli myös paikallinen kuvernööri, poliisipäällikkö ja muita silmää tekeviä virkamiehiä. Hurraa-huudot ja kamerat seurasivat kaikkialle. Mahtavan ystävällistä ja sydämellistä kansaa.Pitumarcan kadut ja maisemat olivat kuin postikorteista, epätodellisen värikästä ja kaunista. Aikuiset olivat pukeutuneet Perulaisiin kansallispukuihin ja hattuihin.
Mieleenpainuvinta oli taas käydä erään perheen kotona. Perheen äiti kuului käsityöläisiin ja isä oli maanviljelijä. Aikaisemmin he olivat asuneet yhden huoneen olkikattoisessa savitalossa, eläimet ja ihmiset sekaisin. Nyt he olivat saaneet tukea wv:n terveellisen asumuksen projektista, talossa oli erillinen maalattiainen keittiö, jossa kylmäkaapit (muovit ovina) ja uunit (savu meni ulos), erillinen marsula ja kaikilla lapsilla omat huoneet. Perheessä oli 4 poikaa ja yksi vammainen tytär. Tytär otti meidät vastaan juhlapuvussa, mikä ei kuulemma ole kovin yleistä, vammaiset täällä laitetaan piiloon. Perhe oli esimerkillinen ja edistyksellinen ja suhtautui todella rohkaisevasti tyttäreensä ja sanoivat olevansa hänestä kiitollinen. Tytär osallistui myös käsitöiden opetteluun. Laitan kuvia talosta liitteeksi.
Paolan neuleprojekti sai kovasti vauhtia, kun tapasi käsityön ammattilaiset.
Vierailu päättyi kunnantalolla pidettävään viralliseen diplomin ym pipojen ja julisteiden luovuttamisjuhlaan. me istuimme eturivissä ja meille pidettiin puheita, joissa jokaisessa mainittiin aina alkuun kaikkien tärkeiden henkilöiden nimet ja tittelit. me olimme tietysti tärkeitä. Tilaisuus oli oikeasti aika herkkä ja muutamalla isännistä oli ihan kyynelet silmissä. Wv on tehnyt kyllä alueella merkittävää ja pitkäjänteistä työtä. Lopuksi saimme jokainen taidokkaasti tehdyt pipot, joilla meidät polvistuneena kruunattiin Pitumarcan erityisvieraiksi.
Ajomatka hotellille venähti kaupungilla olleiden karnevaalien vuoksi niin, että pikaisen vaatteidenvaihdon jälkeen lähdimme illalliselle verkostoitumaan. päivä oli intensiivinen ja pitkä (7-23). Huomenna sama setti uusiksi.
Ei muuten satanut vuoristossa.
Pari mieleenpainuvaa paikannimeä: Kusipata ja Munapata

Ollaan nyt Cuscossa 3400 metrin korkeudessa, tänään on vähän sellainen apuva-mies olo, happi loppuu…Eilen ehdimme jo osallistua Finnpartnershipin ja suurlähettilään järjestämään seminaariin. yleisö taisinolla toistasataa ja suomi kiinnosti kovasti. meikä osallistui brändi-paneeliin keskustelijana. illalla satoi kovasti ja osallistuimme suurlähettilään drinksuille upeassa historiallisessa rakennuksessa. juttelin siellä pitkään erään vanhemman miehen kanssa, jonka äiti oli 1937 alkanut tutkia perulaista käsityökulttuuria. mies kertoi perulaisesta suhtautujisenta neulontaan ja kudontaan. se on meditatiivista ja jokaisella kuviolla on merkityksiä. esim koukeroinen aalto, jossa on ympyröitä, kuvaa jokea, ympyrät ovet silmiä. joki kuvaa elämää ja sen vaihteluja, turbulensseja. silmien tehtävänä on taas muistuttaa, että silloin kun on kaikista myrskyisintä, pitäisi muistaa pitää silmät auki ja nähdä kaikki mahdolliwuudet.
tänään saimme wv:n toimistolla briiffin niistä aluekehitysohjelmista, joissa aiomme vierailla torstaina ja perjantaina. sitten vierailimme tapaamaan niitä käsityöläisnaisia, jotka olivat tehneet prototyypit paolan uuteen mallistoon.
wv: tavoitteena on täällä, että lapsia kohdeltaisiin perheissä ja yhteisöissä hyvin, että he osaisivat ymmärtää luettua tekstiä ja ratkaista matemaattisia ongelmia. wv tekee yhteistyötä viranomaisten kanssa taatakseen jatkuvuuden hankkeille.
työ on konkreettista opettamista ja ohjaamista esim, lasten virikkeelliseen olemiseen, kiintymyksen osoitukseen, viljelyyn, käsityötaitoihin, marsujen kasvatukseen. kansalaistaitoihin ja oikeuksien tiedostamiseen, yhteiskunnassa toimimiseen. Lapsista halutaan muutoksen tekijöitä ja turvallisen, oikeudenmukaisen ja tasa-arvoisen yht kunnan kansalaisia.
ravitsemusta ja hygieniaa opetetaan myös, esim ruoka-aineiden säilyttämistä. ravitsemusvalistuksesta oli jo hyviä mitattavia tuloksia.
mites se puppeli? puppeli oli mun marsu vuosaaressa 70-luvulla. en vain silloin tiennyt, että ne ovat hyvin proteeni-pitoista ravintoa.

kaksi päivää El Salvadorin alueella nyt takana. Upeita kohtaamisia ja paljon toivoa ja arjen sankareita. liman 10 miljoonasta asukkaasta noin puolet asuu näillä alueilla, joissa maa on ikään kuin vallattu väliaikaisten hökkelien käyttöön. väliaikaisuus on joillain kestänyt parikymmentä vuotta. Tiet ylös ovat mahdottoman mutkaisia ja kuoppaisia ja viimeiset etapit pitää suorittaa jalan. Harmaa, hienojakoinen pöly on joka puolella.
Eilen tutustuimme päiväkerholapsiin ja toimintaan muutamassa paikassa, illalla olimme paikallisten teinien kanssa yläasteen talent-showssa. tänään lähdimme aikaisin aamulla vielä syvemmälle ja ylös tutustumaan muutaman kerhon toimintaan ja vapaaehtoisten työhön.
Tapasimme kolme rouvaa, joista yksi vei meidät kotiinsa. Lautahökkeli, jossa aaltopeltikatto ja isot raot seinissä. Sisällä oli oikein kodikasta ja siistiä, paljon koriste-esineitä ja kirkkaan vihreät, puhtaat seinät. Rouvat kertoivat vapaaehtoistyöstään, jota he tekevät lasten suojelemiseksi ja perheväkivallan vähentämiseksi. He myös opettavat perheitä terveelliseen ruokavalioon. Tästä oli mitattavia tuloksia; 97 lapsen ryhmästä 84 poti anemiaa projektin alkaessa, valistuksen jälkeen luku oli pienentynyt vuoden aikana 4 lapseen.
Veren voima
Edullisin ja helpoin tapa lisätä ravintoaineita ruokaan on sekoittamalla siihen kanan verta. Sitä on hyvin saatavilla ja se ei maksa paljoa. Veri keitetään ja se hyytyy, siitä on sitten helppo lisätä sitä ruokiin ja leivonnaisiin, kuten perunamuussiin ja suklaamousseen tms. – hyvä vinkki, saa käyttää…
Naisen etu
Pissahädästä on hyötyäkin. Olemme käyneet ainakin kahdessa sellaisessa paikassa, johon emme olisi ilman pissahätää päässeet: hammaslääkärin vastaanotolle ja erääseen toiseenkin slummissa sijaitsevaan kotiin. hammaslääkärin vastaanotolla ei ollut vessapaperia, eikä käsienpesumahdollisuutta, mutta mitäpä lääkärit sellaisella. Toisella kertaa meidät päästettiin yhteen hökkeleistä, mutta tämä oli ihan tiilestä tehty. Sisältä se oli todella siisti tiiliseinineen ja pyhimyksen kuvineen, todellinen loft-asunto. c-kasetitkin olivat siistissä järjestyksessä. ’Vessa’ oli pihan perällä verhon takana ja oli ilmeisesti vain todella syvä vuoreen kaivettu kuoppa. Ei siitä sen enempää. Kauneuden tarve ja taju säilyy ilmeisesti kovinkin köyhissä olosuhteissa. Perulaiset näyttävät pitävän kotinsa oikein siisteinä, vaikka yhteiset tilat muistuttavat kaatopaikkaa.
Järjestys
Lapsien ja nuorten toiminnassa oli järjestystä ja rakennetta. Tapasimme lasten kerhojen presidentin, varapresidentin, sihteerin ja rahastonhoitajan, jotka näyttivät meille pöytäkirjoja ja halusivat keskustella johtamisen haasteista. Kerhoissa opetettiin viestinnän haasteista ja lapset olivat liikuttavan rohkeita ja reippaita. Katsoivat silmiin, kuuntelivat ja kyselivät. Kerhoissa kiinnitetään paljon aikaa ja huomiota siihen, että lapset ymmärtävät oikeutensa ja osaavat pitää puoliaan.

Huomenna lennämme Cuscoon. kirjoittelen sieltä sitten lisää, jos henki kulkee. Kaupunki on 3400 metrin korkeudessa.

Matka Liman alkoi perjantai-aamuna klo 5 Kontulan Porttikujalta.
Mukana seurueessamme on lisäkseni World Visionilta Anne , Anna ja Tommi. Anna-lehden toimittaja, Sanna ja kuvaaja , Sampo. Sekä tietenkin ’julkkiskummimme’ Paola Suhonen.
Lento Amsterdamiin meni mukavasi housuja kuivatellen, kaadoin nimittäin ihan ensi töikseni maitokahvit syliini, siten että housut, alkkarit ja paidan helma marinoituvat loppumatkan. Onneksi olin ennakoinut tätä pukeutumalla koko mustaan, kevyestä kankaasta tehtyyn asukokonaisuuteen . Damin kentällä pidimme hieman palaveria ja tutustuimme toisiimme alustavasti. Liman koneeseen boardatessa tulikin kiva ylläri: minä, Anne ja Paola saimme arvonylennyksen business-luokkaan! 13-tunnin lennolla sitä osaa todella arvostaa. Aterian yhteydessä tosin lentoemäntä kaatoi lasillisen raikasta vettä syliini, joten matkan teema liene selvä. Molemmilla lennoilla oli siis housut märkänä (mummojen kymppikerho?)
Mahtava ilmiö muuten tuo ansioton arvonnousu business-luokkaan. Ihmiset tulee istumaan korostetun tyyninä, mutta silmät loistaa voitonriemua ja koko keho näyttää sisäistä voitonmerkkiä. Varmaan lentoyhtiön kiitollisimmat asiakkaat, ne jotka ovat henkisesti varautuneet istumaan 13 tuntia jalat kippurassa ihokosketuksessa viereiseen matkustajaan saavatkin siemailla herkkuja noise controll-kuullokkeet päässä jalat ojosellaan vällyjen alla henkilökunnan parveillessa ympärillä hymyillen.
Taustaa matkan teemaan liittyen
World Vision toimii kohdemaissa lapsilähtöisesti, pitkäjänteisesti ja yhteisöllisesti. Tavoitteena pysyvä muutos siten, että kokoyhteisö kehittyy. Aluekehitysohjelmat kestävät yleensä 10-15 vuotta ja tuona aikana toteutetaan hankkeita, jotka parantavat lasten oikeuksia, koulutusmahdollisuuksia ja perheiden toimeentuloa. Muita teemoja on tasa-arvon edistäminen, lukutaito, terveys, ravinto, hyvän hallinnon edistäminen, nuorten elämänhallintataitojen tukeminen, yrittäjyyteen ja ammattikoulutukseen rohkaiseminen.

tällä matkalla tulemme vierailemaan kahdessa aluekehitysohjelmassa.
1) El Salvadorin (2006-2021) ohjelmaa toteutetaan yhteensä 25 alueella Liman slummeissa
ohjelma keskittyy lasten ja nuorten olojen parantamiseen ja oikeuksien edistämiseen ja mm terveystyöhön, jossa on saatu jo vähennettyä aliravitsemusta . Ohjelmassa on myös osallistuttu työhön, joka tähtää lasten pahoinpitelyn, seksuaalisen hyväksikäytön sekä perheväkivallan ehkäisemiseen
2) Mosoq Ayllun ohjelmaan Andeilla (2004-2019)
tätä toteutetaan 16 kylässä Pitumarcan ja Checacupen alueella Cuscon maakunnassa. ohjelmassa keskitytään mm lasten terveys, ravitsemus, koulutus, lasten oikeuksista tiedottaminen, opetuksen laadun parantaminen
uusien vaihtoehtoisten menetelmien käyttöä viljelyksissä ja karjanhoidossa, kotipuutarhojen kehittämistä, hedelmäpuiden istuttamista, alueenjätevesihuollon kohdentamista, hygieniavalistusta, käymälien rakentamista, koulujen kunnostamista ja varustamista, opettajien koulutusta, vanhemmille varhaiskasvatuksen opettamista, jne…
Lisäksi Cuscossa on muotiviikot, johon Paola osallistuu. Siellä on myös Finnpartnershipin järjestämä seminaari yrittäjille, jossa aion olla mukana. Ajatuksena on, että Paola suunnittelisi Peru-aiheisen neulemalliston, johon työllistettäisiin Perulaisia yrittäjänaisia raaka-aineiden tuottajina.
Cuscosta käsin vierailemme myös yhden päivän turistiosuudessa Macchu Picchulla, mutta näistä kaikista sitten lisää myöhemmin.
Niin ja mahtuu viikkoon vielä slummien lisäksi, suurlähettilään kokkareita, nuorten yrittäjien tapaamista, lasten kerhossa vierailua, käsityöläisnaisten tapaamista heidän kotonaan, vierailua kouluissa ja terveysasemalla, nuorten pienyrittäjien tapaamista… siinäpä odotettavaa!!