Kohtu on kreikaksi hystera. Hysteria (kreik. hystera ’kohtu’) on historiallinen sairausluokitus. Hysteria oli 1800-luvun lopun muotidiagnoosi. Hysterialle pidettiin alttiina tiettyä luonnetyyppiä, jolle ovat ominaisia lapsenomainen itsekeskeisyys, suggestioalttius, teatraalinen käytös, mielikuvituksen rikkaus ja taipumus dramaattisuuteen. Hysterian luultiin johtuvan kohdun liikkumisesta,^[1] ja sitä pidettiin naisten sairautena.(kts Wikipedia)

Dramaattisen alun kirjoitukselleni on innoittanut viime aikainen pohdintani kohtuudesta ja kohtuullisuudesta ja kohtuuttomuudesta. Kohtuuttomuutta erityisesti huomasin miettiväni  Ailus-mediatapauksen vuoksi. Ilmiö, jossa olen täysin ollut julkisen kirjoittelun varassa, on kiinnostava. Minun mielessäni hänen odotuksensa elämisen tasolle on ylittänyt kohtuullisuuden rajat. Hän perustelee, että jokainen nainen kaipaa ympärilleen vähän luksusta ja että hänen odotuksensa ovat olleet kohtuullisia. Palkankorotuspyyntö mielestäni jo esimerkiksi ylitti sen; 6100 euron palkankorotus on hulppea tai huikea, kuten TKK:ssa sanotaan. Ailus sikseen, uskon, että monilla kohtuuttomuuksilla on tapana korjaantua itsestään.

Onko niin, että julkinen raha on tunnotonta ja sitä on helpompi panna haisemaan, kuin itse hyvin läheltä sen ansaintalogiikkaa seuranneen? Se on vähän kuin meidän tyttöjen kanssa (kun olivat pieniä), äidin kukkarosta otettavaa rahaa voi tuhlata reilusti, mutta auta armias, jos omat pennoset oli ansaittu omalla työllä, alkoi armoton mietintä ja pihtaus. Tuhlaus ei ollutkaan enää niin hauskaa ja itsestään selvää. Toisaalta omien rahojen käyttäminen itselle tärkeisiin asioihin (Baby Born, juliste, kännykkä…) oli palkitsevaa ja niitä hankintoja sitten huollettiin ja varjeltiin ihan eri tavalla, kuin  lahjaksi saatua.

Tunnehinnan maksaminen (entisen pomoni termi) on tärkeää, jotta ymmärtää ympärillä olevien asioiden arvon. Tai omalla työllä ansaittu vastuu tai tehtävä aiheuttaa kunnioitusta tehtävää kohtaan. Vauhtisokeus ei pääse yllättämään, jos oma status on ylläpidettävä ja ansaittava työnsä tuloksilla. Ok, on mustavalkoista ajattelua, mutta ehkäpä tässä joku totuuden siemen löytyy.

Because I’m worth it! -sanotaan mainoksissa. Se on mennyt mukavasti perille. Odotanko kohtuuttomia? Luulenko että ansaitsisin parempaa? Mitä, jos ansaitsenkin juuri sitä, mitä minulla tällä hetkellä on. Saamani kohtelu on kylvämäni siemenen hedelmää? Auts ja kiitos. Kannattaisiko kylvää jotain muuta, jos odotan parempaa tulevaisuutta?

Alun hysteria-pätkä oli vain knoppi ja siitä ei kannata vetää muita johtopäätöksiä ajattelustai. Ihmettelin vain tämän kohtuus sanan alkuperää.