Arkistot kuukauden mukaan: marraskuu 2013

Because you’re worth it

Imageu’Peruun vielä palatakseni. Liman slummeissa tapasimme vapaaehtoisia naisia, jotka toimivat tukihenkilöinä perheille. He tekivät perheväkivallan vastaista työtä ja opastivat perheitä terveelliseen ravitsemukseen. Tämän kaiken he tekivät oman työn ohella, moni kävi päivätöissä esim varakkaampien perheiden sisäkkönä.

Kysyimme motivaatiota tähän venymiseen. Vastaus oli, että heille tulee niin hyvä mieli kun voi antaa ja auttaa. Antaminen on paljon palkitsevampaa kuin saaminen. Lasten hymyt ja turvallisuus ovat palkinto jo sellaisenaan.

Mainokset

Kohtu kipeenä?

Kohtu on kreikaksi hystera. Hysteria (kreik. hystera ’kohtu’) on historiallinen sairausluokitus. Hysteria oli 1800-luvun lopun muotidiagnoosi. Hysterialle pidettiin alttiina tiettyä luonnetyyppiä, jolle ovat ominaisia lapsenomainen itsekeskeisyys, suggestioalttius, teatraalinen käytös, mielikuvituksen rikkaus ja taipumus dramaattisuuteen. Hysterian luultiin johtuvan kohdun liikkumisesta,[1] ja sitä pidettiin naisten sairautena.(kts Wikipedia)

Dramaattisen alun kirjoitukselleni on innoittanut viime aikainen pohdintani kohtuudesta ja kohtuullisuudesta ja kohtuuttomuudesta. Kohtuuttomuutta erityisesti huomasin miettiväni  Ailus-mediatapauksen vuoksi. Ilmiö, jossa olen täysin ollut julkisen kirjoittelun varassa, on kiinnostava. Minun mielessäni hänen odotuksensa elämisen tasolle on ylittänyt kohtuullisuuden rajat. Hän perustelee, että jokainen nainen kaipaa ympärilleen vähän luksusta ja että hänen odotuksensa ovat olleet kohtuullisia. Palkankorotuspyyntö mielestäni jo esimerkiksi ylitti sen; 6100 euron palkankorotus on hulppea tai huikea, kuten TKK:ssa sanotaan. Ailus sikseen, uskon, että monilla kohtuuttomuuksilla on tapana korjaantua itsestään.

Onko niin, että julkinen raha on tunnotonta ja sitä on helpompi panna haisemaan, kuin itse hyvin läheltä sen ansaintalogiikkaa seuranneen? Se on vähän kuin meidän tyttöjen kanssa (kun olivat pieniä), äidin kukkarosta otettavaa rahaa voi tuhlata reilusti, mutta auta armias, jos omat pennoset oli ansaittu omalla työllä, alkoi armoton mietintä ja pihtaus. Tuhlaus ei ollutkaan enää niin hauskaa ja itsestään selvää. Toisaalta omien rahojen käyttäminen itselle tärkeisiin asioihin (Baby Born, juliste, kännykkä…) oli palkitsevaa ja niitä hankintoja sitten huollettiin ja varjeltiin ihan eri tavalla, kuin  lahjaksi saatua.

Tunnehinnan maksaminen (entisen pomoni termi) on tärkeää, jotta ymmärtää ympärillä olevien asioiden arvon. Tai omalla työllä ansaittu vastuu tai tehtävä aiheuttaa kunnioitusta tehtävää kohtaan. Vauhtisokeus ei pääse yllättämään, jos oma status on ylläpidettävä ja ansaittava työnsä tuloksilla. Ok, on mustavalkoista ajattelua, mutta ehkäpä tässä joku totuuden siemen löytyy.

Because I’m worth it! -sanotaan mainoksissa. Se on mennyt mukavasti perille. Odotanko kohtuuttomia? Luulenko että ansaitsisin parempaa? Mitä, jos ansaitsenkin juuri sitä, mitä minulla tällä hetkellä on. Saamani kohtelu on kylvämäni siemenen hedelmää? Auts ja kiitos. Kannattaisiko kylvää jotain muuta, jos odotan parempaa tulevaisuutta?

Alun hysteria-pätkä oli vain knoppi ja siitä ei kannata vetää muita johtopäätöksiä ajattelustai. Ihmettelin vain tämän kohtuus sanan alkuperää.

Kauniita sanoja

WP_20131102_011 WP_20131102_029 WP_20131102_039Lennolla Limasta Amsterdamiin istuin kahden nuoren miehen kanssa samalla rivillä. Toinen oli Japanista ja toinen Kiinasta, alle kahdenkymmenen vuoden kumpainenkin. Kiinalainen poika oli ensimäistä tai toista kertaa lentokoneessa, sen huomasi kyllä. Tai sitten hän oli vain niin innostunut matkustamisesta, että halusi ottaa kaiken irti turvavöiden mekanismin tutkimisesta, TV.n kaukosäätimestä, tarjottimen sisällöstä jne. Siinä kanssamatkustajana pystyi sivusilmällä osallistumaan löytämisen ja keksimisen riemuun. Japanilainen poika oli vähän sellaisen maailmanmatkaajan oloinen ja hän aina huvittuneen halveksivasti tuhahteli kiinalaispojan taitamattomuudelle.
Mitäs täti-ihmisten kannattaisi tehdä? Tuli mieleen kaikki kohtaamiset Perussa nuorten ja lasten kanssa, tai epävarmojen aloittelijoiden, tai hermostuneiden puheiden pitäjien kanssa. Tein sisäisen päätöksen, joka toivottavasti pitää… Joka ainoa kerta, kun mulla on mahdollisuus sanoa jotain rohkaisevaa ja kaunista toiselle ihmiselle, silloin kun hän tuntuu tarvitsevan sitä, pyrin käyttämään tilaisuuden. Harjoittelin tätä jo Perun matkalla kiitospuheissani, joissa kerroin, kuinka rohkeita ja reippaita heidän lapsensa ovat ja kuinka hienoa on seurata heitä lempeinä kasvattajina. Kuinka näimme sen pitkäjänteisen ja sitkeän työn, jota he olivat tehneet, kuinka aiomme kehua Perua, Perulaisia, Perun luontoa ja kaikkia niitä ahkeria ihmisiä projekteissa, kun menemme Suomeen . Kerroin, että heille tulee käymään hyvin ja että Perun tulevaisuus on hyvissä käsissä, kun yrittäjyys ja auttaminen kiinnostaa jo noin pienenä. Eihän kaikki merkit tietenkään viitanneet siihen suuntaan ja paljon on vielä tehtävää ja oli monia, joita ei kiinnostanut selvästikään yhteisten asioiden ajaminen, mutta mitä siitä.
Rohkaisevien sanojen käyttäminen on vaikeaa. Toiseen kauniisti katsominen on vaikeaa. Uskoisin, että sitä voi harjoitella, ei tekniikkana ja päälle liimattuna, vaan siten, että oma ajattelu muuttuisi ja näkyisi läpi. Mitä, jos alkaisikin nähdä ympärillään mahdollisuuksia jokaisessa nuoressa (no vaikka vanhassakin, mutta ROI on parempi nuorten kanssa
Mun perusilme on juro ja varsinkin nyt vanhempana alkaa roikkua siihen malliin, että lähettämäni kehon viesti saattaa olla ärtyisä ja väsynyt, Bitchy Resting Face Syndrome = BRFS. Joskus on taas niin itseään täynnä ja sisäänpäin kääntynyt, että ei edes huomaa ympärillä olevia mahdollisuuksia. Tässä siis pieniä rajoituksia projektille… Heska vois varmaan auttaa Ehkäpä silmillä voi yrittää viestittää jotain ystävällisyyttä, jos sitä sisältäni löytyy ja niin kauan kun roikkuvien luomien alta näkyy.
Meillä oli reissussa mukana yks tyyppi, jolle sanoin jo menomatkalla, että sillä on kivat nauravat silmät. Hän vastasi (puoliksi leikillään), että ei voi uskoa sitä, sillä joskus 6-vuotiaana hänelle oli ikätoveri sanonut, että hänellä on rumat silmät, varsinkin silloin, kun hän nauraa. Näitä lauseita me sitten kannetaan vuositolkulla mukanamme. Mutta, kyllä mä kannan niitäkin, joissa joku sanonut jotain yllättävää ja rohkaisevaa, tai vaan kehunut.
Näitä tilanteita pitää olla paljon, noin 20:1:n , siis kakskyt kehua saattaa parhaimmassa tapauksessa korvata yhden haukun.
Mulla on ollut omassa äidissä hyvä esimerkki mummun rooliin. Hän on oikeasti jättänyt kasvatustyön meille vanhemmille ja vain rakastanut ja kehunut meidän tyttöjä. Voisin ajatella, että meidän kasvatuksessa olisi saattanut olla jotain sanomista, mutta ei ole siihenkään puuttunut. Aina vain kehunut mua äitinä olemisesta. Kyllä se on muokannut mun itsevarmuutta kasvattajan tehtävässä, joka on muuten maailman vaikein homma (ja siitä oli juttua vaikka kuinka). Tämä ajattelu on ollut äidiltäni selkeä valinta ja hän on hyvin pysynyt siinä!
Siihen Kiinalaiseen poikaan, en nyt sit kuitenkaan pitänyt mitään puhetta, nautin vain hänen löytöretkistään ja kiitin ystävällisyyksistä, kun niitä tuli.

Rakkautta ja räkänokkia

WP_20131101_001 WP_20131101_003 WP_20131101_004 WP_20131101_008Mahtava päivä Pitumarcassa! Tapasimme päiväkodin lapsia, jotka oli roudattu sinne kansallisena vapaapäivänä esittelemään meille leikkejään. Näissä kaikissa hankkeissa on kunta ja WV tehnyt yhteistyötä ja pystynneet siten tarjoamaan varhaiskasvatukseen tiloja ja välineitä.
Vierailimme kolmessa ryhmässä, jossa kaikissa luovutettiin puheiden kera meille kukkaset. Saimme paljon hellyyttä ja kosteita suukkoja osaksemme. Osa kosteudesta oli siinä lasten nenän kohdalla. Osa kosteudesta oli meidän vierailijoiden silmäkulmissa. Ihania lapsia.
Päiväkodista meidät kiidätettiin tapaamaan nuorisoryhmää. Tapaaminen oli kivasti järjestetty Machupitumarcan luokse. Inkojen aikainen kaupunki vuorella, josta näkee molemmille puolille laaksoon. Sanovat sen olevan jopa aikaisemmalta ajalta kuin Machu Picchu.
Sykähdyttävät maisemat ympäröivät meidät kun kuuntelimme nuorten kysymyksiä Suomesta. Kysyimme heiltä tulevaisuuden suunnitelmia, noin 70% halusi tulla insinööriksi. Tunteekohan ne ketään insinöörejä?;-)
Nuoret kysyivät meiltä suomalaisesta luonnosta ja elinkeinoista, elämistä ja ruoista. He kysyivät myös, että miksi Eurooppa on pärjännyt niin paljon paremmin, kuin muut maanosat. Nuorisokerhoissa harjoitellaan viestintää, yhteistyötä ja johtamista ja kyllä sen huomasi, niin olivat rohkeita ja fiksuja.
Sitten vierailimme kahdessa marsulassa, jotka olivat yläasteikäisten lasten projekteja. Kasvattivat siis marsuja myyntiin ja syötäväksi. Lisäksi heillä oli samassa yhteydessä ruohon tehokasvatustorni, jolla saivat marsuille tarpeeksi ruokaa. Tässä oli taustalla nuorten yrittäjyyteen kannustaminen, sillä 120 oppilaasta vain 20 pääsee jatko-opiskelemaan. Lopuille pitäisi tarjota mielekkäitä vaihtoehtoja, kaivokset houkuttelevat kuulemma nuoria palvelukseensa ja se on helppo vaihtoehto (ja prostituutio ym) Toinen nuorten yrittäjyyteen kannustava projekti, joka meille eriteltiin, oli maitotuotteiden jalostus vanukkaiksi, jäätelöksi ja jugurteiksi.
Huomenna alkaa turismiosuus, lähtö Machu Picchulle on klo 4 aamulla, paluu klo 23 tinoilla. Sunnuntai-aamuna alkaa matka kotiin Cusco-Lima-Amsterdam-Hki reittiä. Odotteluineen yli 30 tunnin matka, enpä viitsi edes laskea. Pitää vaan laittaa ajantaju pois päältä ja astua virtaan.

Kuninkaallista kohtelua ja Wunderbaumin tuoksua

WP_20131031_002 WP_20131031_007 WP_20131031_015Aamulla aikaisin lähdimme tutustumaan Mosoq Ayllun kehityshankkeeseen, se sijaitsee noin 2 tunnin ajomatkan päässä Cuscosta, Pitumarcassa, 3900 metrin korkeudessa.
Päiväksi oli luvattu sadetta ja ukkosta, joten kulkuvälineinä meillä oli Toyota Hiluxit. Tie vuorille oli tietty mutkikas ja paikallinen kuskimme oli reipas ajelemaan. Matkalla sai ihailla ihan törkeän upeita maisemia, mitä nyt oksennuksen pidättämiseltä pystyi. Ällö olo ei niinkään tullut mutkista, vaan taustapeilissä iloisesti roikkuvasta vihreästä Wunderbaumista. Miten ihmeessä niitä on voitu myydä joka puolelle maailmaa?? Mulla tulee heti pahoinvointia pelkästä näkemisestä. Tosin tätä ehdollistumista ei olla ihan lähiaikoina tapahtunut, vaan tämäkin sijoittuu kultaiselle 70-luvulle, jolloin isä ajoi rallia Yltiän mökille joulukinkkujen heitellessä kärrynpyörää Amazonin takatilassa ja meidän lasten keikkuessa ilman turvavöitä takapenkillä. Teemu tosin taisi lukea Akkareita jalkatilassa. Isällä oli siis aina Wunderbaum ja on vieläkin.
Meitä kohdeltiin Pitumarcassa kuin kuninkaallisia koko päivän. Kiertelimme kouluja ja meille pidettiin puheita ja näytöstunteja, mm matematiikan ja lego-robottien rakentamisessa. Kaikkialla meidät laitettiin kunniapaikoille istumaan, niin että meitä sai pällistellä kunnolla. Tapaamaan meitä tuli myös paikallinen kuvernööri, poliisipäällikkö ja muita silmää tekeviä virkamiehiä. Hurraa-huudot ja kamerat seurasivat kaikkialle. Mahtavan ystävällistä ja sydämellistä kansaa.Pitumarcan kadut ja maisemat olivat kuin postikorteista, epätodellisen värikästä ja kaunista. Aikuiset olivat pukeutuneet Perulaisiin kansallispukuihin ja hattuihin.
Mieleenpainuvinta oli taas käydä erään perheen kotona. Perheen äiti kuului käsityöläisiin ja isä oli maanviljelijä. Aikaisemmin he olivat asuneet yhden huoneen olkikattoisessa savitalossa, eläimet ja ihmiset sekaisin. Nyt he olivat saaneet tukea wv:n terveellisen asumuksen projektista, talossa oli erillinen maalattiainen keittiö, jossa kylmäkaapit (muovit ovina) ja uunit (savu meni ulos), erillinen marsula ja kaikilla lapsilla omat huoneet. Perheessä oli 4 poikaa ja yksi vammainen tytär. Tytär otti meidät vastaan juhlapuvussa, mikä ei kuulemma ole kovin yleistä, vammaiset täällä laitetaan piiloon. Perhe oli esimerkillinen ja edistyksellinen ja suhtautui todella rohkaisevasti tyttäreensä ja sanoivat olevansa hänestä kiitollinen. Tytär osallistui myös käsitöiden opetteluun. Laitan kuvia talosta liitteeksi.
Paolan neuleprojekti sai kovasti vauhtia, kun tapasi käsityön ammattilaiset.
Vierailu päättyi kunnantalolla pidettävään viralliseen diplomin ym pipojen ja julisteiden luovuttamisjuhlaan. me istuimme eturivissä ja meille pidettiin puheita, joissa jokaisessa mainittiin aina alkuun kaikkien tärkeiden henkilöiden nimet ja tittelit. me olimme tietysti tärkeitä. Tilaisuus oli oikeasti aika herkkä ja muutamalla isännistä oli ihan kyynelet silmissä. Wv on tehnyt kyllä alueella merkittävää ja pitkäjänteistä työtä. Lopuksi saimme jokainen taidokkaasti tehdyt pipot, joilla meidät polvistuneena kruunattiin Pitumarcan erityisvieraiksi.
Ajomatka hotellille venähti kaupungilla olleiden karnevaalien vuoksi niin, että pikaisen vaatteidenvaihdon jälkeen lähdimme illalliselle verkostoitumaan. päivä oli intensiivinen ja pitkä (7-23). Huomenna sama setti uusiksi.
Ei muuten satanut vuoristossa.
Pari mieleenpainuvaa paikannimeä: Kusipata ja Munapata

Puppelin muistolle

WP_20131031_016Ollaan nyt Cuscossa 3400 metrin korkeudessa, tänään on vähän sellainen apuva-mies olo, happi loppuu…Eilen ehdimme jo osallistua Finnpartnershipin ja suurlähettilään järjestämään seminaariin. yleisö taisinolla toistasataa ja suomi kiinnosti kovasti. meikä osallistui brändi-paneeliin keskustelijana. illalla satoi kovasti ja osallistuimme suurlähettilään drinksuille upeassa historiallisessa rakennuksessa. juttelin siellä pitkään erään vanhemman miehen kanssa, jonka äiti oli 1937 alkanut tutkia perulaista käsityökulttuuria. mies kertoi perulaisesta suhtautujisenta neulontaan ja kudontaan. se on meditatiivista ja jokaisella kuviolla on merkityksiä. esim koukeroinen aalto, jossa on ympyröitä, kuvaa jokea, ympyrät ovet silmiä. joki kuvaa elämää ja sen vaihteluja, turbulensseja. silmien tehtävänä on taas muistuttaa, että silloin kun on kaikista myrskyisintä, pitäisi muistaa pitää silmät auki ja nähdä kaikki mahdolliwuudet.
tänään saimme wv:n toimistolla briiffin niistä aluekehitysohjelmista, joissa aiomme vierailla torstaina ja perjantaina. sitten vierailimme tapaamaan niitä käsityöläisnaisia, jotka olivat tehneet prototyypit paolan uuteen mallistoon.
wv: tavoitteena on täällä, että lapsia kohdeltaisiin perheissä ja yhteisöissä hyvin, että he osaisivat ymmärtää luettua tekstiä ja ratkaista matemaattisia ongelmia. wv tekee yhteistyötä viranomaisten kanssa taatakseen jatkuvuuden hankkeille.
työ on konkreettista opettamista ja ohjaamista esim, lasten virikkeelliseen olemiseen, kiintymyksen osoitukseen, viljelyyn, käsityötaitoihin, marsujen kasvatukseen. kansalaistaitoihin ja oikeuksien tiedostamiseen, yhteiskunnassa toimimiseen. Lapsista halutaan muutoksen tekijöitä ja turvallisen, oikeudenmukaisen ja tasa-arvoisen yht kunnan kansalaisia.
ravitsemusta ja hygieniaa opetetaan myös, esim ruoka-aineiden säilyttämistä. ravitsemusvalistuksesta oli jo hyviä mitattavia tuloksia.
mites se puppeli? puppeli oli mun marsu vuosaaressa 70-luvulla. en vain silloin tiennyt, että ne ovat hyvin proteeni-pitoista ravintoa.

El Salvador ja vessakäyntejä

WP_20131026_031 WP_20131027_002 WP_20131027_005 WP_20131027_017kaksi päivää El Salvadorin alueella nyt takana. Upeita kohtaamisia ja paljon toivoa ja arjen sankareita. liman 10 miljoonasta asukkaasta noin puolet asuu näillä alueilla, joissa maa on ikään kuin vallattu väliaikaisten hökkelien käyttöön. väliaikaisuus on joillain kestänyt parikymmentä vuotta. Tiet ylös ovat mahdottoman mutkaisia ja kuoppaisia ja viimeiset etapit pitää suorittaa jalan. Harmaa, hienojakoinen pöly on joka puolella.
Eilen tutustuimme päiväkerholapsiin ja toimintaan muutamassa paikassa, illalla olimme paikallisten teinien kanssa yläasteen talent-showssa. tänään lähdimme aikaisin aamulla vielä syvemmälle ja ylös tutustumaan muutaman kerhon toimintaan ja vapaaehtoisten työhön.
Tapasimme kolme rouvaa, joista yksi vei meidät kotiinsa. Lautahökkeli, jossa aaltopeltikatto ja isot raot seinissä. Sisällä oli oikein kodikasta ja siistiä, paljon koriste-esineitä ja kirkkaan vihreät, puhtaat seinät. Rouvat kertoivat vapaaehtoistyöstään, jota he tekevät lasten suojelemiseksi ja perheväkivallan vähentämiseksi. He myös opettavat perheitä terveelliseen ruokavalioon. Tästä oli mitattavia tuloksia; 97 lapsen ryhmästä 84 poti anemiaa projektin alkaessa, valistuksen jälkeen luku oli pienentynyt vuoden aikana 4 lapseen.
Veren voima
Edullisin ja helpoin tapa lisätä ravintoaineita ruokaan on sekoittamalla siihen kanan verta. Sitä on hyvin saatavilla ja se ei maksa paljoa. Veri keitetään ja se hyytyy, siitä on sitten helppo lisätä sitä ruokiin ja leivonnaisiin, kuten perunamuussiin ja suklaamousseen tms. – hyvä vinkki, saa käyttää…
Naisen etu
Pissahädästä on hyötyäkin. Olemme käyneet ainakin kahdessa sellaisessa paikassa, johon emme olisi ilman pissahätää päässeet: hammaslääkärin vastaanotolle ja erääseen toiseenkin slummissa sijaitsevaan kotiin. hammaslääkärin vastaanotolla ei ollut vessapaperia, eikä käsienpesumahdollisuutta, mutta mitäpä lääkärit sellaisella. Toisella kertaa meidät päästettiin yhteen hökkeleistä, mutta tämä oli ihan tiilestä tehty. Sisältä se oli todella siisti tiiliseinineen ja pyhimyksen kuvineen, todellinen loft-asunto. c-kasetitkin olivat siistissä järjestyksessä. ’Vessa’ oli pihan perällä verhon takana ja oli ilmeisesti vain todella syvä vuoreen kaivettu kuoppa. Ei siitä sen enempää. Kauneuden tarve ja taju säilyy ilmeisesti kovinkin köyhissä olosuhteissa. Perulaiset näyttävät pitävän kotinsa oikein siisteinä, vaikka yhteiset tilat muistuttavat kaatopaikkaa.
Järjestys
Lapsien ja nuorten toiminnassa oli järjestystä ja rakennetta. Tapasimme lasten kerhojen presidentin, varapresidentin, sihteerin ja rahastonhoitajan, jotka näyttivät meille pöytäkirjoja ja halusivat keskustella johtamisen haasteista. Kerhoissa opetettiin viestinnän haasteista ja lapset olivat liikuttavan rohkeita ja reippaita. Katsoivat silmiin, kuuntelivat ja kyselivät. Kerhoissa kiinnitetään paljon aikaa ja huomiota siihen, että lapset ymmärtävät oikeutensa ja osaavat pitää puoliaan.

Huomenna lennämme Cuscoon. kirjoittelen sieltä sitten lisää, jos henki kulkee. Kaupunki on 3400 metrin korkeudessa.