Kuninkaallista kohtelua ja Wunderbaumin tuoksua

WP_20131031_002 WP_20131031_007 WP_20131031_015Aamulla aikaisin lähdimme tutustumaan Mosoq Ayllun kehityshankkeeseen, se sijaitsee noin 2 tunnin ajomatkan päässä Cuscosta, Pitumarcassa, 3900 metrin korkeudessa.
Päiväksi oli luvattu sadetta ja ukkosta, joten kulkuvälineinä meillä oli Toyota Hiluxit. Tie vuorille oli tietty mutkikas ja paikallinen kuskimme oli reipas ajelemaan. Matkalla sai ihailla ihan törkeän upeita maisemia, mitä nyt oksennuksen pidättämiseltä pystyi. Ällö olo ei niinkään tullut mutkista, vaan taustapeilissä iloisesti roikkuvasta vihreästä Wunderbaumista. Miten ihmeessä niitä on voitu myydä joka puolelle maailmaa?? Mulla tulee heti pahoinvointia pelkästä näkemisestä. Tosin tätä ehdollistumista ei olla ihan lähiaikoina tapahtunut, vaan tämäkin sijoittuu kultaiselle 70-luvulle, jolloin isä ajoi rallia Yltiän mökille joulukinkkujen heitellessä kärrynpyörää Amazonin takatilassa ja meidän lasten keikkuessa ilman turvavöitä takapenkillä. Teemu tosin taisi lukea Akkareita jalkatilassa. Isällä oli siis aina Wunderbaum ja on vieläkin.
Meitä kohdeltiin Pitumarcassa kuin kuninkaallisia koko päivän. Kiertelimme kouluja ja meille pidettiin puheita ja näytöstunteja, mm matematiikan ja lego-robottien rakentamisessa. Kaikkialla meidät laitettiin kunniapaikoille istumaan, niin että meitä sai pällistellä kunnolla. Tapaamaan meitä tuli myös paikallinen kuvernööri, poliisipäällikkö ja muita silmää tekeviä virkamiehiä. Hurraa-huudot ja kamerat seurasivat kaikkialle. Mahtavan ystävällistä ja sydämellistä kansaa.Pitumarcan kadut ja maisemat olivat kuin postikorteista, epätodellisen värikästä ja kaunista. Aikuiset olivat pukeutuneet Perulaisiin kansallispukuihin ja hattuihin.
Mieleenpainuvinta oli taas käydä erään perheen kotona. Perheen äiti kuului käsityöläisiin ja isä oli maanviljelijä. Aikaisemmin he olivat asuneet yhden huoneen olkikattoisessa savitalossa, eläimet ja ihmiset sekaisin. Nyt he olivat saaneet tukea wv:n terveellisen asumuksen projektista, talossa oli erillinen maalattiainen keittiö, jossa kylmäkaapit (muovit ovina) ja uunit (savu meni ulos), erillinen marsula ja kaikilla lapsilla omat huoneet. Perheessä oli 4 poikaa ja yksi vammainen tytär. Tytär otti meidät vastaan juhlapuvussa, mikä ei kuulemma ole kovin yleistä, vammaiset täällä laitetaan piiloon. Perhe oli esimerkillinen ja edistyksellinen ja suhtautui todella rohkaisevasti tyttäreensä ja sanoivat olevansa hänestä kiitollinen. Tytär osallistui myös käsitöiden opetteluun. Laitan kuvia talosta liitteeksi.
Paolan neuleprojekti sai kovasti vauhtia, kun tapasi käsityön ammattilaiset.
Vierailu päättyi kunnantalolla pidettävään viralliseen diplomin ym pipojen ja julisteiden luovuttamisjuhlaan. me istuimme eturivissä ja meille pidettiin puheita, joissa jokaisessa mainittiin aina alkuun kaikkien tärkeiden henkilöiden nimet ja tittelit. me olimme tietysti tärkeitä. Tilaisuus oli oikeasti aika herkkä ja muutamalla isännistä oli ihan kyynelet silmissä. Wv on tehnyt kyllä alueella merkittävää ja pitkäjänteistä työtä. Lopuksi saimme jokainen taidokkaasti tehdyt pipot, joilla meidät polvistuneena kruunattiin Pitumarcan erityisvieraiksi.
Ajomatka hotellille venähti kaupungilla olleiden karnevaalien vuoksi niin, että pikaisen vaatteidenvaihdon jälkeen lähdimme illalliselle verkostoitumaan. päivä oli intensiivinen ja pitkä (7-23). Huomenna sama setti uusiksi.
Ei muuten satanut vuoristossa.
Pari mieleenpainuvaa paikannimeä: Kusipata ja Munapata

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s