Kirjoittajan arkistot: tantturi

Salaista salsaa toimistolla

Nyt tulee tiukka analyysi tanssin merkityksestä työn tuottavuudelle. Tämä on tarina Keilarannassa keskiviikkoisin kokoontuvasta puolisatunnaisesta laumasta ihmisiä, joita yhdistää kyky silloin tällöin asettua epämukavaan tilaan.
Nämä ihmiset vaeltavat hieman epätäsmällisesti eri puolilta Suomen maata erään toimistorakennuksen kahvilaan. Jokaisesta näkee, että jotain jäi juuri kesken: pilkuntarkka raportointi, inttävä konfferenssipuhelu, nopea tiedon keräys asiakkaalle, ylipitkä puhelu. Nämä hahmot havahtuvat kutsuhuudon kuullessaan ja irrottelevat itsensä Excel-taulukoista ja odottavista velvollisuuksista, ikään kuin kärpäspaperista. Osa laumasta varastaa ajan itselleen pitämättä siitä sen suurempaa numeroa kotona tai kavereille. Tämä alkaa jo olla niin kiva juttu, että siitä ei kannata huudella. Tulevat vain mustasukkaisiksi tai kateellisiksi 😉
Kokoonkutsujana toimii Rouva H. Hän on itse kokenut aikanaan niin mukavia asioita tanssin tiimoilla, että haluaa osoittaa myös muille sen toimivuuden. Rouva H on sitkeä ja innostava ja jaksaa hoitaa hankalat nimienkeräys- ja organisointihommat. Jos Rouva H ei jaksaisi painaa, ei lauma saisi koskaan sille varattua oppia ja kokemusta.
Opettajana toimii Herra J. – tunnettu TV:stä. Lauma ujosteli ja odotti kovasti tämän hurmurin kohtaamista. Hän on niin taitava ja komea, lauma oli kyllä nähnyt Herra J:n suoritukset ja näyttävät esiintymiset valtakunnan televisiossa. Ei meillä toimistolla ole sellaisia ennen nähty. Herra J osoittautuu kuitenkin lempeäksi ja taitavaksi pedagogiksi. Hänen kyltymätön myönteisyytensä saa laumassamme ihmeitä aikaan. Oivalluksia ja avautumisia. Herra J suhtautuu kunnioituksella siihen, että olemme arkoja ja ujoja, hän muistaa kiittää ja kehua jokaisesta oikeaan aikaan astutusta askeleesta ja käden asennosta. Täytyy kyllä sanoa, että alussa varsinkin tämä ei määrällisesti ole mikään valtava suoritus, muistamisen kannalta kyllä. Herra J on oivaltanut sen, että sopiva määrä onnistumisia siivittää uusiin onnistumisiin ja sen että kuilut ylitetään askel kerrallaan. Herra J tietään myös sen, että rauhallinen, hyväksyvä ja hauska, jopa leikkisä ilmapiiri saa myös aikuiset ylittämään itsensä.
Joka ainoa kerta lauman kokoontumisessa tapahtuu ainakin seuraavaa: Herra J kohtaa tyhjät katseet ja musiikittoman maailman. Kukaan ei muista mitään, mitä edellisellä kerralla tehtiin. Jokaisen ajatus harhailee vielä edellisissä ja tulevissa velvollisuuksissa. Aloitamme kakofoniasta ja kaaoksesta matkan tyhjiöön ja sieltä järjestykseen. Hiljainen porukka kokoontuu ja yrittää muistaa, miksi oli tullut paikalle. Siitä sitten aletaan rakentaa. Ensimmäiset kerrat käytettiin marssimiseen, töminä täytti alakerran, kun yritimme kävellä rytmissä ja jonossa. Musiikkikappaleissa oli aina samat sanat : onetwothreefourfivesixseveneight, onetwo…. Suomalaista salsaa.
Ryhmädynamiikassa tapahtui kummia. Lauman jäsenet olivat satunnaisesti valikoituneita virtuaali-organisaation jäseniä. Tittelit ja asemat unohtuivat. Olimme kaikki suunnilleen samalla viivalla, uuden edessä. Jouduimme kaikki vieraalle maalle, lähelle kollegaa. Meidän piti opetella katsomaan toisiimme, tulemaan lähelle, ottamaan kädestä kiinni. Parit vaihtuivat monta kertaa illan aikana ja aina oli uudet kasvot ja kädet, vartalo ja hengitys. Jouduimme hyväksymään itsemme ja toistemme tuoksut, nihkeät kädet ja hapuilevat katseet. Kaikessa sääntöjen mukaan, rooleja noudattaen, hermostuneen hihityksen ja keskittyneiden ilmeiden viidakossa.
Dynamiikasta tulee mieleen työelämän kannaltakin monta tärkeää teemaa, jotka osoittavat sen, että tanssi ei ole aloittelijalle fyysinen laji. Suurin taistelu käydään korvien välissä:
LUOTTAMUS: Prosessi kantaa. Tätä on tehty ennenkin, ei tässä voi huonosti käydä. Mikä on pahinta, mitä voi tapahtua? Moka. Sitten vaan takaisin lattialle harjoittelemaan.
OPPIMINEN: olemme kaikki samassa veneessä, oppimassa uusia asioita uusien ihmisten kanssa. Olemme kaikki voittamassa itseämme ja hakeutumassa vieraille alueille. Tässä ei voi kuin onnistua.
ROOLIT: On turvallista, kun on selkeät roolit. Latino-tanssissa mies vie ja nainen seuraa. Piste. Kuulostaa helpolta, mutta ei se sitä ole. Tilanne on ilmeisesti molemmille osapuolille vaikeaa, miehen on vaikeaa löytää oikea tapa olla tanssin mies ja naisen on vaikeaa päästää irti ja olla vietävänä.
VIESTINTÄ: Tanssissa pitää olla herkkä kaikille viesteille. Jos sulkeutuu sisäiseen maailmaansa ja ei osaa päästää niistä taulukoistaan irti, ei pysty seuraamaan tanssin kulkua. Tanssissa pitää olla läsnä ja tulkita pieniä viestejä ja eleitä, kuunnella musiikkia ja antaa rytmille valta.
RENTOUTUMINEN: On huomattavasti mukavampaa yrittää päästä yhdessä tavoitteisiin, kun on hauskaa. Jännittynyt ja tukkoinen keho estää ajattelua. Luottamuksen puuttuminen estää avoimuutta.
HEITTÄYTYMINEN: Annan itselleni luvan heittäytyä. Olen läsnä, kuuntelen ja seuraan viestejä musiikkia, ohjeita, eleitä. Uskallan päästää lähelle ja mokata. Uskallan näyttää hassulta ja uskallan näyttää sen, että pelkään. Olen voittanut itseni.

Lauman harrastus on jo siivittänyt heidät kahteen spektaakkelimaiseen tanssiesitykseen firman juhlissa. Omat hurrasivat ja kannustivat. Lauma harjoitteli, hermoili ja säteili.
Näin laumasta rytmittömästi marssivia nisäkkäitä kuoriutui varsin kelpoja, paljon oppineita, säkenöiviä estraditaiteilijoita. (tai no, toimistotaiteilijoita)

Keppiä!

Viisas ja ’vanha’ ystäväni kehotti minua kirjoittamaan niistä opeista, joita olen oppinut väliaikaisen jalkapuolen elämässäni. Ensimmäinen reaktio oli, että ei mitään mainittavaa tai kirjoittamisen arvoista, mutta kokeillaan nyt kuitenkin, millainen lista tästä saadaan aikaiseksi. Mulla on nyt neljä viikkoa takana yksijalkaisena ja vielä kaksi jäljellä. Sen jälkeen alkaa sitten kuihtuneen jalan vahvistaminen ja kuntouttaminen. Uskoisin sen olevan hankalaa, sillä sitten ei ole enää mitään ulkoista merkkiä muistuttamassa rikkinäisestä jäsenestä. Entinen työkaverini kertoi, että oli kaatunut uudelleen ensimmäisen kipsittömän päivän aikana, kun jalka ei horjahtaessa pitänytkään. Seurauksena uusi keppijakso, yhteensä 6 kuukautta! Kääk.
Pieni kynnys on aina kirjoitella näitä blogeja, kun tähän tulee enemmänkin listattua ihanteita ja tavoitteita, eikä niinkään sitä inhorealistista todellisuutta, jota alhainen ihmisyyteni aiheuttaa. Siskonpeti-ohjelmassa oli hauska sketsi blogistin todellisuudesta. Kaikki ei ole sitä, miltä asioiden halutaan näyttävän. Tämä liene todellisuus kaikkien kanssa, ei kai pyrkimystä ymmärtää joitain asioita voi lakaista maton alle, vaikka välillä käyttäytyykin kuin pahainen kakara. Minussa taistelee hyvä ja paha ja sitä kannattaa välillä vähän prosessoida.
Tässä päälimäisiä:
1) Kaksi toimivaa jalkaa on hieno asia! Elinympäristöni on suunniteltu tervejalkaisille ja moni asia hankaloituu, mutta ei kuitenkaan tule mahdottomaksi, jos toinen alaraaja ei ole toimintakykyinen. Olen huomannut, että talomme ympärillä on korkeuseroja (hurjia, vaarallisia, liukkaita mäkiä). Huomaan, että kaikki portaat ei ole saman korkuisia. Laminaattilattiat ja kaakelit ovat märkinä erittäin liukkaita, kynnyksiä on monen korkuisia, lumityöt ja hiekoitukset kannattaa tehdä hyvin. Nesteitä on hankala kuljettaa keppien kanssa hyppien. Reppu on kätevä väline (ja rintsikat, joihin voi työntää mitä vaan, paitsi ei mielellään täyttä juomalasia) Kauppakeskuksissa voi lainata pyörätuoleja, ainakin Itiksessä. Arjen logistiikalla on merkitystä, reitit kannattaa suunnitella ja tilanteita voi ennakoida. Yllätyksiä tulee ja niistä selviää. Matalat autonpenkit ovat työläitä. Hyvät vatsa- ja selkälihakset auttavat. Samoin olkapäät ja hauikset. Verenkierrolla on merkitystä. Suihkussa käyminen on virkistävä, mutta jännittävä kokemus. Jalkahikeä vaan pukkaa.
2) En olekaan korvaamaton kaikissa asioissa. Monet asiat hoituu jopa paremmin ilman minun sekaantumista niihin. Aika korjaa paljon, kun ei pystykään tarttumaan itse heti toimeen, täytyy odotella, että asioihin tulee joku muu ratkaisu. Pelkästään työmeilin auto-reply –toiminto on hoitanut monta asiaa. Se mittaa asioiden kiireellisyyden ja tärkeyden ja seuloo oikeasti tärkeät asiat. Jotkut jutut on vaan ihan nice to know –tasolla. Perheeni pääsi matkaan ilman apuani. (Yritin kyllä sekaantua laukkujen valintaan, mukaan otettaviin tavaroihin, aikatauluihin, perhedynamiikkaan ja kommunikaatioon ym. Onneksi oli illalla muuta ohjelmaa, joten jouduin jättämään heidät oman onnensa nojaan, poloiset 😉 Kontrollifriikillä ei ole helppoa. Pitäisi välittää, mutta päästää irti. What? Missä menee raja?
3) Aika parantaa haavat, ihan konkreettisestikin. Aika kuluu, vaikka sitä ei aktiivisesti kuluta. Tunnit taittuu ja päivät vaihtuu, vaikka mitään ei tapahtuisi. Kellotaajuus hidastuu. Viime viikko oli tosi kiireinen, kun torstaina oli kampaaja ja sunnuntaina naistenilta. On mahdollisuus olla enemmän läsnä, kun takaraivossa ei jatkuvasti nakuta seuraavien tehtävien lista. Kun istuu ja seuraa tapahtumia ilman kiirettä, näkee asioita, joita ei aikaisemmin ole huomannut. Jos ei ole mahdollisesta salamannopeasti reagoida ulkoisiin tai sisäisiin ärsykkeisiin, ehtii miettimään asioiden tarpeellisuutta. (no, ehkä on välillä vähän ottanut pannuun, kun on ollut koko päivän yksin kotona ja toinen tulee työpäivän jälkeen ja haluaa olla rauhassa. Mitä ihmettä? Actionia pliis. Täällä on tehtävälista odottamassa) Kiireisen aikataulun tilalle on tullut luxus-hetkiä ystävien kanssa, puhelinkeskusteluja ja lukuhetkiä. Lähipiiriin kuuluu upeita ihmisiä, jotka ovat ottaneet aikaa kanssani ja pysähtyneet tunneiksi sohvanpohjalle pohtimaan elämää. Jotkut soittelevat ja kysyvät kuulumisia, tarjoavat apua, ajattelevat minua.
4) Kun pyytää, niin saa. Kolkuttavalle avataan. Jos ei pyydä, niin voi jäädä ilman. Minun tarpeitani on vaikea arvata otsan asennosta (tosin omaishoitajani hyvällä tuulella ollessaan kyllä usein arvaa, kolmenkymmenen vuoden kokemuksella). Pyyntöjä voi priorisoida, vesilasillinen tai peseytyminen on tärkeämpää kuin verhojen oikea asettelu. (paitsi, että verhojen oikea asettelu on erittäin tärkeää) Ei se ole niin vaarallista olla vaivaksi, kyllä sen kestää. Ei kannata alkaa marttyyriksi. Tai ei siitä ainakaan mitään hyötyä ole kokemuksen perusteella. Hyväntuulista pyytäjää on ilmeisesti kivampi auttaa, kuin murjottajaa. Auttajan kannattaa kuunnella avunpyytäjän toiveita ja ymmärtää, että pyytäminen on välillä vaikeaa. Yön hetkinä on sillä merkitystä, minkä verran haavaside voi puristaa. Auttajan rauhallisuus lisää turvallisuutta, oman kropan toimimattomuus on arvaamatonta ja jännittävää, ainakin alussa.
5) On niin paljon aihetta kiitollisuuteen! Elämä on kaikkine kommelluksineen hienoa. Kaikista asioista voi selvitä, ellei sitten kuole, mutta sitä on turha etukäteen surra. Ei tämä niin vakavaa ole. Useimmilla asioilla on myös koominen puoli ja kaikesta voi oppia. Toivon, että pystyn säilyttämään muistossani tämän lyhyen jakson kokemukset, jotta voisin edes vähän ymmärtää niiden ihmisten ajatuksia, jotka ovat pysyvämmin autettavia.

Ystäväni Floridassa kertoi vanhusten hoitajien koulutusohjelmasta, jossa hoitajille laitettiin sumentavat silmälasit, kiviä kenkiin ja kankeat käsineet. He joutuivat selviytymään päivittäisistä askareistaan huonolla näkemisellä, kankeilla käsillä ja kipeillä jaloilla. Tämän kokemuksen jälkeen vanhusten auttaminen saattoi saada erilaisen näkökulman ja asenteen. Mahtava idea!

Shokkiuutinen! 49 vuotias nainen odottaa!!

Hyvää kannattaa aina odottaa. Hiljaa hyvä tulee. Odottavan aika on pitkä. Kaikella on aikansa.
Kipeän koiven kanssa on pakko odottaa ja olla kärsivällinen. Paraneminen tapahtuu aikanaan, luutuminen ottaa aikansa. Uusi kudos tarvitsee aikaa tervehtyäkseen ja vahvistuakseen. Kärsimättömyys ei oikeasti auta. Odottamisen virtaan kannattaa heittäytyä ja antaa ajan kulua, tervehtymisen tapahtua ajallaan. Hetkittäiset kärsimättömyyden aallot kannattaa vain lempeästi ohjata ovesta ulos. Kiireen ja kärsimättömyyden tilalle alkaa ilmestyä ihan uusia asioita. Yllätysvierailuja ystäviltä, intensiivisiä keskusteluhetkiä rauhassa ilman keskeytyksiä, rauhaa, lepoa, hellyyttä ja palvelualttiutta. Omaishoitajan herkullinen kalakeitto, ystävän leipoma leipä tai kakku, hömppälukemista ja mahtavia blogilöytöjä. Kiitollinen kaikesta.
Näin on myös meidänkin elämässämme. Usein busineksessa sanotaan, että pitäisi toimia ja tehdä päätöksiä nopeasti. Nopeat syövät hitaat. Nopeaa regointia ja intuitiota arvostetaan niin pitkälle, että odottamisen ja hidastelun edut ovat hautautuneet keskusteluissa ja leimaantuneet vanhanaikaiseksi tavaksi toimia.
When in doubt, don’t! (jos epäilet, älä toimi) Mielestäni erittäin viisas ohje isojen päätösten suhteen. Tämä ei sulje pois intuition tai nopean analyysin osuutta päätöksen teossa, tai riskinoton kannattavuutta silloin tällöin. Mutta antaa erittäin viisaan neuvon isojen päätösten suhteen, kuten esim. työpaikan vaihtamisen, avioeron, elämänmuutoksen, ihmissuhteiden, ym kanssa. Jos ’selkärangasta’ nousee pieni epäilys hankkeen/päätöksen onnistumisesta, tai päin vastoin synkkyyden keskellä vilkkuu pieni toivon kipinä, jos intuitio kertoo arvoristiriidasta tai päätöksen seurausvaikutuksista pitkällä aikajänteellä, älä tee mitään. Tekemällä ei mitään teet itse asiassa aktiivisen päätöksen vielä odottaa.
Joskus on vain viisasta istua ja odottaa, että tunne menee ohi. Tunteen ohjaamana tai vallassa ei ole hyvä tehdä isoja päätöksiä. Kannattaa odottaa ja samalla tutkia tunteen ominaisuuksia. Mistä tämä tunne kumpuaa, missä se tuntuu, miksi se on näin voimakas? Mihin sattuu ja miksi sattuu? Mikä työntää pois? Mikä vetää takaisin? Mikä on arvokasta? Mistä voin tinkiä? Mistä en missään nimessä tingi?
Toisille odottaminen ja kärsivällisyys on tuttua ja arkipäiväistä tomintaa, toisille ulkoavaruudesta ilmaantuva kohtuuton vaatimus.
Viime vuosina olen siis harjoitellut odottamista. Odotan, että ajatus selkiytyy. Odotan, että aika kuluu ja kärsimättömyys heikkenee. Odotan, että viisaus kasvaa ja näky kirkastuu.
Odottaminen on aktiivista työskentelyä. Pyrin, että ruokin ajatuksiani terveellä ravinnolla. Keskityn olemiseen , hengittämiseen ja itseni tunnistamiseen, vietän aikaa hyvässä seurassa, luen hyviä kirjoituksia, tutustun uusiin ihmisiin, annan mahdollisuuden uudelle kasvulle. Pidän silmät auki. Päästän irti.
Strategian toteuttamisessa on hyvä unohtaa mennyt selektiivisesti, sanoo Vijay Govindarajan. Siis valita ne asiat, jotka ovat muistamisen arvoisia. Sitten voi miettiä seuraavan isomman siirron esim työpaikan tai ammatinvalinnan suhteen.

Ilmainen persoonallisuustesti kertoo: olet loistotyyppi!

Minua hämättiin taas pahemman kerran. FB-sivuillani alkoi viime viikolla näkyä päivittäin linkkejä erääseen tunnettuun persoonallisuustestiin. Ystäväni olivat kerta toisensa jälkeen INNOSTUNEET omista POSITIIVISISTA persoonallisuusarvioistaan ja halusivat JAKAA ne minun ja SATOJEN muiden ystäviensä kanssa. Otsikossa luvattiin kertoa ILMAISEN nettitestin avulla, millainen persoonallisuus MINÄ olen.
Totta kai KLIKKASIN linkkiä. En nähnytkään arviota ystävästäni, vaan minut ohjattiin tekemään oma arvio itsestäni. Klikkailin omat vastaukseni ja sain itseäni miellyttävän persoonallisuusarvion OMASTA ITSESTÄNI. Heti teki mieli jakaa tämä muiden kanssa, mutta sitten muistin, että eihän ne näe minun arviotani, vaan heidät ohjataan taas tekemään testi OMASTA itsestään.
Persoonallisuustesti oli erään Turkulaisen IT-firman sivuilla. Yritys tarjoaa sivustojen tekemistä, verkkokauppa-alustaa, hakukoneoptimointeja jne. Referensseinä oli liuta pieniä yrityksiä. Sivut olivat ammattitaitoisesti tehty, yhteystietojen löytäminen sieltä oli jokseenkin vaikeaa, tein siis muutaman muunkin haun sivustojen taustalla toimivasta yrityksestä. Yrityksen business ei suinkaan ollut tarjota persoonallisuustestejä.
Varmaa on se, että tällä yrityksellä (en aio mainita sitä tässä blogissa) on nyt tieto siitä, että olen käynyt heidän sivuillaan ja klikkaillut vähän sinne ja tänne. Tämän minun läppärin omistaa työnantajani, joten markkinointisoittoja/yhteydenottoja odotellessa…
Muutama huomio viime viikon tapahtumista:
Mikä asia kiinnostaa mahdollisimman monia ihmisiä? Millainen MINÄ todella olen?
Mistä yllätyn iloisesti? POSITIIVISEMMISTA tuloksista, kuin ajattelinkaan (tässä kannattaa huomioida, että testin tulokset perustuu omaan arvioon itsestäsi)
Mistä asioista on kiva kertoa muille? MIELLYTTÄVISTÄ ominaisuuksistani
Mikä on luotettavaa? TESTITULOKSET, varsinkin kun taustalla on kaikkien tuntema persoonallisuusanalyysi
FB:ssä on kiva JAKAA YSTÄVIEN kanssa – lähde on siis luotettava, koska se tulee ystävältä
Mikä merkitsee? KONTAKTIEN määrä ja SUOSITTELIJOIDEN määrä

Näin tämän nykyään menee, markkinoinniksikin kutsuttu toiminta. Salakavalasti verkostojen kautta, asian vierestä, mutta kuitenkin ytimessä. En tuomitse todellakaan kertomuksen yrityksen toimintaa, hehän ovat tarjonneet ihmisille sitä, mitä ne halajavat: yhteistä jakamista ja tietoa itsestään, positiivisia elämyksiä ja yhteisöllisyyttä. Samalla yritys saa erittäin vaivattomasti ja halvalla, nopeasti tietoa ja kontakteja. Sekä tietysti tuhansia käyntejä sivuilleen. Tunnettuutta. Alitajuntaan jäävää tietoa. Seuraavaksi, kun etsin hakukoneoptimointia tai haluan perustaa oman kotisivun, tai minulta kysytään, tiedänkö sellaista palvelua…..

Tämä kampanja toimi sen vuoksi, että meillä kaikilla on perustavaa laatua oleva tarve tulla hyväksytyksi, nähdyksi ja rakastetuksi juuri sellaisina, kuin me olemme. Jopa ihailluksi. Siksi meitä voi viedä kuin ’pässiä narusta’. Ei se mitään haittaa, se on vain hyvä välillä huomata.

Mie romahan!

’Ettet vaan ole sairastunut vahvuuteen? Sun pitää osata olla heikko’, sanoo heikompi ystävä ja tukeutuu vahvempaan ystävään.
Mulle on usein sanottu tästä vahvuuteen sairastumisesta ja lupaan ajatella sitä vakavasti läheisriippuvuuden kannalta. Sen kannalta, että olenko hukannut minäni tai annanko ihmisten liian helposti tulla omien rajojeni sisälle, ja en ole huolehtinut omasta hyvinvoinnistani, mutta
Se ei nyt ole tämän blogin aihe.
Ajattelin kuitenkin vähän puolustaa niitäkin ihmisiä, jotka ei nyt vaan romaha ihan heti. Jokaisella on kyllä ihan omat heikot kohdat ja jaksamisen rajat, voi sanoa lohdutukseksi niille, jotka pelkäävät sitä, että eikö toi koskaan romaha. Toiset saattaa vaan olla rakennettu niin, että tunne-elämä ei esimerkiksi aiheuta heille niin paljon haasteita jaksamisen suhteen. Jotkut eivät ole niin ulkoa ohjautuvia ihan luonnostaan, vaan heillä on kykyä asettaa asioita eri mittasuhteisiin. Toisilla saattaa olla hitaampi temperamentti ja säästyvät sen vuoksi usealta ’sydänkohtaukselta’. Me vain olemme erilaisia. Jotkut ovat kimmoisimpia ja pystyvät ottamaan kaatumisia ja iskuja vastaan paremmin. Toisilla taas elämä on kohdellut lempeästi ja ei ole ollut syytä romahtaa.
Ollessani HR johtajan tehtävissä muutama vuosi sitten, sain kuulla enemmän valitusta ja kitinää työelämästä, kuin koskaan aikaisemmin tai sen jälkeen. Minua yllätti se valitusten ja romahusten määrä, joka HR osastolle avautui. Meillä oli todella tiukkoja tilanteita ja ihan oikeita ongelmia. Niitä en nyt tässä voi alkaa avata, mutta yleismaailmallisesti voisin sanoa, että aika pienestäkin työntekijät romahtivat. Oli kummallista kuunnella itkunsekaisia kohtauksia HR-huoneessa milloin mistäkin aiheesta: esimiehen käyttäytymisestä, työtuntien raportointijärjestelmän muuttumisesta, pikapalkintokaramellien loppumisesta, toimiston muuttamisesta jne. Kummalliseksi sen teki se, että me oikeasti taistelimme työpaikkojen säilyttämisestä ja siksi yritimme säästää. Taisin olla vähän kalsea HR johtaja, sillä multa ei riittänyt sympatioita ihan kaikkiin tilanteisiin. Eräs romahus koski ilmoitusta toimiston muuttamisesta. Huoneeseeni änkesi tuohtunut työntekijä, joka alkoi itkeä ja syyttää minua kohtuuttomuudesta. Hän oli kuulemma valinnut tämän työpaikan sen vuoksi, että voi pyöräillä töihin ja nyt se olisi vaikeampaa. Hänelle en voinut sanoa muuta, kuin ’ harmi, mielellämme olisimme sinut pitäneet meillä töissä’
Näitä tilanteita varten suunnittelin ottavani käyttöön romahusvapaan
Romahusvapaa sopisi tilanteisiin, joissa kyseessä olisi vain
– pieni tuskastuminen
– suhteellisuudentajun menettäminen
– itsekkyyden turhanpäinen korostuminen
Siis ensiapupaketti estämään pidemmät saikut.
Olin yhteydessä Espoon Manna-apuun ja Hurstin laupeudentyön vastuullisiin. He olivat mielellään ottamassa vastaan ylimääräistä apua. Ajatuksena oli se, että tällainen pikkuasioista romahtava työntekijä voisi työnantajan kustannuksella mennä päiväksi tai pariksi vapaaehtoistyöhön niiden ihmisten pariin, joilla saattaisi olla elämässään vielä enemmän vaikeuksia, kuin hänellä itsellään.
Romahtava työntekijä saisi näin mittasuhteita omalle ahdingolleen ja samalla voisi tehdä hyvää. Hyvän tekemisestä tulee yleensä itsellenikin hyvä mieli. Kun auttaa muita, ei ehdi ajatella aktiivisesti ja koko ajan omaa ahdinkoaan ja monet asiat saattavat korjaantua ihan itsestään siinä työn tuoksinassa. Jos eivät kuitenkaan korjaannu, niin sitten ne pitää ottaa tarkempaan käsittelyyn ja vakavampaan pohdintaan.
Valitettavasti yhtiömme taloudellinen tilanne kärjistyi niin, että en ehtinyt toteuttaa tätä suunnitelmaa, mutta olisi kiva joskus kokeilla sen toimivuutta.
Takaisin siihen vahvuuteen sairastumiseen. Se taitaa olla yksi keittiöpsykologien lempisitaatteja. Sillä voi perustella omaa laiskuuttaan, vetämättömyyttään, välinpitämättömyyttään, velttouttaan jne. Mun täytyy saada olla heikko. No, totta kai! Aina kannattaa pyytää apua, jos sitä tarvitsee. Yhdessä tekemisessä on paljon kivaa, monia mukavia hetkiä. Ystävän kanssa on mukavampi tehdä vaikeitakin asioita. Moni urakka onnistuu paremmin ja nopeammin. Useat ongelmat unohtuvat yhdessä tekemisen tiimellyksessä.
Joskus olen itse kokeillut ihan ensiapuna:
– Voisiko lähelläni olla joku, jota voisin ilahduttaa tai joku, joka tarvitsee apua vielä enemmän kuin minä? Paljonko se veisi minulta energiaa, jos häntä auttaisin? Romahtaisinko oikeasti?
– Mitäpä, jos ryhdistäytyisin ja aloittaisin pienistä asioista? Pitäisin itse huolta omasta terveydestäni syömällä oikein, liikkumalla, olemalla aktiivinen, lukemalla ja viettämällä laadukasta aikaa ystävieni kanssa.
– Siivous voisi olla paikallaan. Jos ympärilläni on rutiinia ja järjestystä (ihan omassa mittakaavassani), minun on parempi hallita elämääni. Kaaoksessa on mielikin sekaisin.
– Ei elämän tarkoitus ole vain levätä, siis sohvalla pitkällään maaten. Levollisena voi tehdä asioita. Joskus saatan yllättyä, kuinka paljon sielu virkistyy ’sorvin ääressä’, vaikka juuri ajattelin olevani ihan poikki.
– Jos haluan rauhaa, menen kauaksi muista ihmisistä, yksin pois. Silloin minun ei tarvitse ärtyä kaikista rauhani rikkojista ja avunpyytäjistä.
Tämä kaikki tulee nyt sitten sattumaan omaan NILKKAAN ensi viikolla. Minusta tulee oikeasti fyysisen rajoitteen vuoksi avun pyytäjä ja vastaanottaja. Nilkkani leikataan tiistaina(peroneus -jänne on halki) ja se on sitten 6 viikkoa kipsissä. Lupaan pyytää apua. Tulee muuten olemaan vaikeaa. Koska saatan olla sairastunut vahvuuteen… (en edelleenkään oikeasti ymmärrä tuota, taitaa olla sokea piste)

Huom! tässä tekstissä ei nyt sitten oteta kantaa niihin oikeisiin romahduksiin ja masennuksiin. Tiedän, että niitäkin on.

Tervetuloa supistus! Karseesti sattuu, mutta jotain uutta pukkaa ulos.

Paskin vuosi ikinä, meinasin kirjoittaa. Kelatessani vuotta 2013 ajatuksissani, ei ensin tullut mieleen kuin vaikeuksia, idioottimaisuuksia, raskaita asioita, ikäviä tunteita, väsymystä, ärtymystä, riitaa, vaikeita keskusteluja, epäonnistumisia. Olisi saanut jäädä väliin.
VIRHE! Ei tietenkään. Pähkähullu ajatus. HÖPÖHÖPÖ.
Miten voisin ajatella oppivani jotain uutta, jollei vanhaa pidä ensin oppia pois? Voisinko ajatella, että minusta tulisi vanha viisas nainen ilman elämänkokemusta? Kirjoistako pelkästään ajattelin kaiken sen viisauden, jota halajan, hankkia? Luulinko, että leppoisat ja mukavat muistot muokkaavat minusta vahvemman? Ajattelinko, että kun pääsee helpommalla, niin jalostun? Kristalloituuko ajatukseni laiskanpulskeassa yltäkylläisyydessä? Jos kaikki ovat samaa mieltä kanssani, tekeekö se minusta suurisieluisemman? Jos olen vain helppojen ja oman mieltymysten mukaisten ihmisten seurassa, ymmärränkö silloin elämästä enemmän? Opettaako onnistumiset minulle sinnikkyyttä? Olenko lempeämpi toisia kohtaan, jos itse aina porskuttelen menestyksen aalloilla? Eikö kasvamiseen aina liity kasvukipuja?
Mahtavaa. Kätilö Koskinen oli oikeassa synnytysvalmennuksessa vuonna 1988. Kätilö Koskinen sanoi lässyttävällä synnytysvalmennusäänellään meille möhömahaisille ensisynnyttäjille lempeästi: ”Silloin kun se kipu on kovimmillaan ja tuntuu, että nyt en kestä, ajattele, että jokainen supistus vie sinua lähemmäksi kovan työn ihanaa tulosta. Sinusta on tulossa äiti. Sano sille supistukselle: TERVETULOA SUPISTUS!” Ja niinhän siinä kävi. Mukaan vaan kohti kipua. Älä vastusta, anna kivun tehdä työtä. Jotain uutta syntyy. Jotain suurta on tapahtumassa. Vuonna -88 se oli SIIRI, vuonna -90 SAARA, vuonna -99 ALISSA. Sitten vielä kaiken huipuksi vuonna 2013 LEO SULEVI ja vielä siten, että Leo tuli minulle lahjana. Elämä jatkuu. Uuta syntyy kivun ja ponnistusten kautta.
’Eiku lisää paskaa housuun ja kohti uusia seikkailuja’, saattaisi joku rahvaanomaisesti sanoa. Tässä ei nyt viitata enää lasten synnyttämiseen 🙂
Epäonnistuminen on oppimisharjoitus. Uusi syntyy kivun kautta. Tärkeiden asioiden vuoksi kannattaa maksaa tunnehintaa.
Kaikissa organisaatioiden uudistumiseen ja kasvamiseen liittyvissä tarinoissa ja opetuksissa painotetaan suhtautumista epäonnistumiseen ja sitä kautta sinnikkyyteen ja oppimiskykyyn. Kunnon johtajan tunnistaa siitä, kuinka nopeasti hän singahtaa ylös kaatumisen jälkeen (bouncing effect). Parhaat myyjät ovat oppineet sietämään torjuntaa ja epäonnistumisia säännöllisesti.
Ei se nyt niin vaarallista ole, jos elämä vähän koettelee töissä tai kotona. Äkkiä ylös vaan, ei jäädä tuleen makaamaan. Niin kauan, kuin henki pihisee. Auta vaikka jotain toista, joka on vielä enemmän hädässä. Katso vaikka joku hassu video netistä.
Etiäpäin!! … sanoi mummo lumessa.

Olisin tuhoutunut, jos en olisi tuhoutunut

Hybris

Hybris on liiallisen itseluottamuksen tuottama menestys, röyhkeys, julkeus, kohtuuttomuus, mielivaltaisuus.Hybris -sanaa voidaan käyttää myös ylisyötetyistä hevosista. Niistä tulee kuulemma levottomia ja kapinallisia.
Jim Collinsin kirjan ’How the mighty fall and some companies never give in’ takakannessa on sitaatti:
‘Onnistumisesi, epäonnistumisesi, säilymisesi tai tuhoutumisesi riippuvat ensi sijaisesti siitä, mitä teet itsellesi, ei niinkään siitä, mitä maailma tekee sinulle’
Todelliseen uudistumiseen tarvitaan tuhoutuminen, poisoppiminen.

Kirja listaa uudistumisen/tuhoutumisen vaiheet seuraavasti:
Ensimmäinen vaihe – Menestyksen tuoma ylimielisyys Hubris born of success
Toinen vaihe – Kohtuuton halu saada lisää, Undiciplined pursuit of more
Kolmas vaihe – Riskien ja tuhoutumisen kieltäminen, Denial of risk and peril
Neljäs vaihe – Tarttuminen pelastukseen, Grasping for salvation
Viides vaihe – Selviytyminen ja uudistuminen, Recovery and Renewal

vaihtoehtoisesti

Viides vaihe – Antautua epäoleellisuuksille tai kuolema, Capitulation to irrelevance or death

Loistava kirja, muuten. Selasin vielä uudelleen ja se avautui taas ihan eri valossa, kuin ensimmäisellä lukemisella. Kirjan esimerkit ovat yrityksistä ja niiden ihmisistä ja taustalla on erittäin paljon tutkimusta. Kirjahan on jatkoa best sellerille : Good to Great (Hyvästä parhaaksi)

Tämmöisiä ajatuksia näin joulun kynnyksellä. Harjoitelkaamme kiitollisuutta ja kohtuutta. Kiitollisuutta myös elämän koettelemuksista, ei niistä välttämättä tyhmemmäksi tule.

Olisin tuhoutunut, jos en olisi tuhoutunut. Mutta, koska halusin loistaa, minun oli kestettävä palaminen. – Sören Kirkegaard

Niin metsä vastaa, kuin sinne huutaa.

On tämä raakaa. Eteen se kaikki kiertyy. Minkä taakseen jättää, sen eestään löytää. Joka toiselle kuoppaa kaivaa, se itse siihen lankeaa.
Keuruun kapungin alueella on Haapamäki, Haapamäen tienoilla on Yltiä. Yltiäjärven rannalla on sauna ja laituri, lapsuuteni maisema. Siellä laiturin nokassa olen monet kerrat kokeillut huutaa metsään. Jos huudan, että haistakaa paska, niin sama juttu tulee takaisin. Jos huudan, että olet kaunis, metsä vastaa samalla tavalla. Sil viissiin.
Meillä kaikilla on vahva tarve tulla nähdyksi ja hyväksytyksi sellaisina, kuin me olemme. No, niinhän meidät nähdäänkin, juuri sellaisina. Omalla käyttäytymiselläni on seurauksia ja ympäristö reagoi viesteihini.
Jos en kunnioita ketään, kuinka voin vaatia itselleni kunnioitusta?
Jos arvostelen kaikkia, kuinka voin odottaa, että minua ei arvostella?
Jos käyttäydyn huonosti, miksi ajattelen, että minua kohtaan käyttäydyttäisiin hyvin.
Jos valehtelen, minuun ei luoteta.
Jos olen petollinen, jään yksin.
Jos olen katkera ja piikikäs, minun seurassani ei viihdytä.
Jos tuomitsen ja epäilen, saan vastaani pelokkuutta ja epärehellisyyttä
Ja niin edespäin.
Tähän ei taida olla mitään ulkoistusvaihtoehtoa. En voi delegoida tätä kenellekään. En voi elää muiden elämää ja tehdä muiden valintoja, vaikka niin MAINIOSTI tietäisin, miten muiden pitäisi elää. Voin ainoastaan tehdä omia valintoja. Miten valitsen? Valitsenko katkeruuden? Jos näin, siitä saattaa olla itselleni seuraamuksia. Valitsenko riidan? Sitten täytyy riidellä. On tämä kova koulu, kuitenkin mielenkiintoinen ja haastava. Kuka sanoi, että pitäisi päästä helpolla?
Mielenkiintoiseksi elämän tekee se, että joka aamu ja hetki voi aloittaa uudestaan. Uusia mahdollisuuksia tulee. Voin valita toisin. Saattaa käydä niin, että jos nyt alan kylvää toisenlaista siementä, voin muutaman vuoden (!) päästä niittää ihan erilaista satoa. Kaikki asiat kääntyvät hyväksi. Kaikenlaiset asiat.

Tässä pieni harjoitus. Kollega –sanan voi korvata myös jollain seuraavista: mies, vaimo, lapsi, äiti, isä, veli, naapuri, ystävä, kaupan kassa…
TULEEKO KOLLEGASTASI ONNELLINEN VAI KATKERA? SINÄ VOIT PÄÄTTÄÄ.• Kollegasi, joka saa osakseen ivanauruja, oppii pelkäämään.
• Kollegasi, joka saa osakseen arvostelua, oppii tuomitsemaan.
• Kollegasi, joka saa osakseen epäluottamusta, oppii pettämään.
• Kollegasi, joka saa osakseen vihamielisyyttä, oppii hyökkäämään.
• Kollegasi, joka saa osakseen rakkautta, oppii rakastamaan.
• Kollegasi, joka saa osakseen rohkaisua, oppii luottamaan itseensä.
• Kollegasi, joka saa tuntea totuuden, oppii ymmärtämään oikeutta.
• Kollegasi, joka saa osakseen kiitollisuutta, oppii olemaan kiitollinen.
• Kollegasi, joka saa osakseen tietoa, oppii tuntemaan viisauden.
• Kollegasi, joka saa osakseen kärsivällisyyttä, oppii olemaan pitkämielinen.

WP_20130801_003

Kuulen ääniä

“Mitä muut oikein sinusta ajattelevat?” ”Onko tuo nyt sopivaa?” ”Tarviiko sitä vessapaperia niin paljon käyttää? Pari palaa riittää.” ”Kamalaa tuhlausta! Ei lotrata shampoon kanssa” ”Kuulostaa määkimiseltä”  ”Onpa naurettavan näköistä” ”Läski-bontso” ”Miksi aina komentelet?” ”Kuulostaa ihan käskemiseltä” ”Kaikki katsoo, yritä käyttäytyä” ”Onko pakko pitää aina niin kovaa meteliä?” ”Tuo nyt on vain tuollaista symbolista ajattelua” ” Ei noin voi tuntea”  jne, jne. Kanssakulkijoiden ylimalkaisia heittoja, jotkut todellisia, jotkut kuviteltuja.

Mistä näitä ääniä tulee? Välillä ihan vaimeana, välillä kuuluvasti. Joskus tunnistan alkulahteen, joskus ääni on niin salakavala kuiskaus, että en huomaa sitä, mutta kuitenkin sillä on valta minuun.

Pysähtymisessä on se hyvä puoli, että voi rauhassa tehdä tutkimusmatkoja omaan sisäiseen äänimaailmaan. Mitä enemmän niihin ääniin tutustuu, niitä alkaa ymmärtää ja äänien ote herpaantuu. Äänistä tulee mielenkiintoisen tutkimusmatkailun kohteita. Huvittavia ja informatiivisia. Ne eivät enää syytä tai vaadi. Eivät kehu tai mielistele. Ne vain ovat.

Kaverit on kertoneet myös omista äänistään, kuten: ”Ei sinusta mitään tule” ” Pojat ei itke, oletko itkupilli” ”Kaikkea pitää kestää” ”Muista aina hymyillä” ” Kenellekään ei saa aiheuttaa pettymystä” ”Pohjalaiset ei anna periksi, vaikka henki menisi” ”Sinulla on hassu naama, kun hymyilet” ”Onpa huomattavan iso nenä”

Neuvottelupöydän ympärillä olevien ihmisten päiden päällä on näkymättömiä ajatuskuplia. Olkapäillä istuu piruja ja enkeleitä, jotka kuiskivat korvaan repliikkejään.  Olisipa  mahtavaa kuulla ne kaikki muutaman sekunnin ajan.

Oikeastaan pelkästään tieto tästä riittää. Jos minä kerran kuulen ääniä, niin kuulevat muutkin. Mitähän ne mahtavat olla? Kuinkahan suuri valta niille on annettu?

Sitäkin voi lempeästi tutkia. Ei se haittaa.

Toim. huom. Kotona tuli keskustelua, ilmeisesti vähän huolestuttiin. En siis fyysisesti kuule näitä ääniä. Saan ne kuulumaan, jos pysähdyn ja keskityn tarkkailemaan jotain omaa toimintaani ja sen syitä. Saatan ihmetellä toisen tai itseni motivaatioita tai ärsykkeitä, jotka saavat hänet (tai minut) toimimaan jollain ilmeisellä tavalla, kuten pidättyneesti, tylysti, yli-miellyttävästi, riehakkaasti, huomiota hakevasti, tuomitsevasti, pelokkaasti jne.

Ei haittaa. Se meni jo.

Jotain tämän tapaista sanoi Nelson Mandela 27 vankilavuoden jälkeen.

Robben Islandilla voi käydä katsomassa selliä, jossa Nelson vietti 18 vuotta. Pienen pieni kuutio, jossa ikkuna-aukko. Talvella se oli todella kylmä ja tuulinen, vesi satoi sisään, kesällä kuin pätsi. Nelsonilla oli shortsit ja lyhyt hihainen paita, koska hän oli musta. Muilla värillisillä oli pitkät lahkeet ja hihat. Muut saivat leipää Nelson ei. Nelsonilta vietiin kynät ja paperit ja kaikki yhteys ulkomaailmaan vuoden ajaksi, rangaistuksena peiton ja ’tyynyn’ väärästä viikkaamisesta. Viiteen vuoteen hän ei saanut lukea kirjoja rangaistuksena jostain yhtä mitättömästä rikkeestä. Epäoikeudenmukaisuutta ja vääryyttä, vapaudenriistoa ja halveksintaa.

Tämä kertoivat meille Robben Islandilla entiset vangit, jotka nyt toimivat oppaina saarella.

Nelsonin kannattajat janosivat oikeutta ja kostoa.

Nelson sanoi: Ei haittaa. Se meni jo.