Eteenpäin elävän mieli

Kymmenen vuotta World Visionin palveluksessa alkaa olla lopuillaan. Kuusi vuotta sitten allekirjoitin työsopimuksen Suomen World Visionin toiminnanjohtjan tehtävästä ja hyppäsin uuteen maailmaan Sitä ennen olin jo neljä vuotta palvellut yhdistyksen hallituksessa.

Mikä on johtajan tehtävä?

Johtajan tehtävä on luoda olosuhteet onnistumiselle. Johtajan tehtävä on olla torppaamatta organisaatiosta nousevia hyviä ideoita ja pysäyttää sellainen toiminta joka ei rakenna strategian toteutumista. Viisautta tarvitaan näiden kahden erottamiseen.

Johtajan tehtävä on kasvattaa ja mahdollistaa vastuunottamista, onnistumista ja kehittymistä, valtuuttaa ja vastuuttaa. Rohkaista silloin, kun pelottaa ja puolustaa, silloin kun uhataan.

Johtajan tehtävä määritellään vastuun kantamisen kautta. Johtajan on hyvä ymmärtää, milloin kannattaa väistyä, ja milloin tarvitaan uudenlaista vastuunkantamista ja osaamista.

Työ World Visionissa on ollut niin opettavaa ja mielenkiintoista, että minusta alkoi jo tuntua siltä, että minä tarvitsen tätä organisaatiota enemmän, kuin he tarvitsevat minua. Olenko rakastunut merkityksellisyyteen, valtaan, ihailuun, kunnioitukseen, jännitykseen? Onko minulla vielä annettavaa, vai olenko itse tullut riippuvaiseksi? Mitä voisin vielä oppia ja missä palvella?

Kokemus yrityselämästä siirtymisestä järjestöön on ollut hieno. En osannut arvata, kuinka paljon vaikeampaa on varainhankinta ja järjestöjen todellisuus verrattuna yritysten suoraviivaisempaan toimintaan. Tällaista alojen kesken tapahtuvaa vaihtoa soisin tapahtuvan enemmänkin, puolin ja toisin. Samanlaisia lainalaisuuksia ja logiikoita molemmin puolin, hieman eri näkökulmista. Ihminen on sama toimialasta tai maantieteestä riippumatta.

Hyvillä mielin ja haikeana jätän taakseni tämän vaiheen työelämästäni ja siirryn uuteen. Iloitsen kaikesta oppimastani ja nähdystä ja iloitsen siitä, että tätä osaamista ja oppia edelleen arvostetaan yrityselämässäkin. Päätös lähtemisestä oli selkeä, mutta silti vaikea. Kiitollisuus jää.

Suurimman ihailuni saa meidän työntekijät, erityisesti kentällä. Kaikki vapaaehtoiset ja vaikeissa olosuhteissa sinnikkäästi ja valoisasti toimivat ihmiset. Sekä ehdottomasti ne lapset, miehet, naiset, jotka ovat pystyneet muuttamaan elämänsä suunnan, vaikka olosuhteet eivät sitä ensi näkemältä tue. Olen tavannut tavallisia ihmisiä maailman joka kolkassa, köyhissä olosuhteissa ja kokenut alamittaisuutta heidän rohkeuteensa ja asenteeseensa nähden. Tarinoita on tuhansia.

Suomen organisaatiomme on kasvanut, vaikkakaan ei henkilömääräisesti, valtaviin henkisiin ja ammatillisiin mittasuhteisiin. Heillä on rohkeutta, osaamista, innostusta ja palveluhalua. He tietävät joka päivä, miksi teemme tätä työtä ja he pyrkivät päivittäin parempaan. Meillä on kasvanut vastuunottajia ja johtajia, päätöksentekijöitä ja innovaattoreita. Potentiaalia on vielä vaikka mihin!

Olemme luoneet rytmin ja rutiinin, systemaattisen dialogin, sekä keskenämme, kuin tukijoidemme, kumppaneidemme ja ’hyödynsaajien’ kanssa. Olemme olleet vainoharhaisen sinnikkäitä, tarkkoja, ystävällisiä ja heikompien oikeuksien puolustajia.

Organisaatiomme on siunatussa tilassa. Se jatkukoon.

Kiitos!

Mitäkö olen nähnyt?

Näihin vuosiin mahtuu satoja tunteja lentokentillä, odotustiloissa, jeepeissä, lentokoneissa ja toimistoissa.

Olen istunut selkä hikisenä muovituoleilla vesipullo kädessäni, satoja tunteja. Olen tanssinut, laulanut, leikkinyt, tervehtinyt, vihkinyt vesipisteitä, kokeillut kaivojen pumppuja, metsän karsimista, maapähkinöiden kasvattamista, puun istuttamista. Olen käynyt monenmoisissa maakuoppavessoissa, kartellen jätteitä ja hämähäkkejä. Syönyt kummallisia ruokia kovin kummallisissa olosuhteissa. Sirkkoja, sisälmyksiä, sammakoita, ’lihapatoja’, riisiä, riisiä, riisiä ja riisiä. Maistanut tuoretta, kärpästen värittämää hunajaa ja hörpännyt hevosen maitoa. Yöpynyt jurtassa, kontissa, majataloissa moskiittoverkkojen alla kuunnellen eksoottisia ääniä.

Pitkiä puheita akaasiapuiden alla, kouluissa, slummeissa, hikisissä toimistoissa, viilenevissä illoissa. Ihaillut auringon nousut ja laskut. Herännyt koirien haukuntaan ja kukkojen kieuntaan pimeällä maaseudulla. Noussut kukonlaulun aikaan ja palannut yön pimeydessä. Nauttinut upeita aterioita valkoisten pöytäliinojen ravintoloissa, pitkän pölyisen ja proteiinipatukoilla varustetun matkapäivän jälkeen. Käynyt kylmissä lirusuihkuissa tai selvinnyt iltapesuista kontissa yhden ämpärillisen voimin, tai pelkillä saveteilla.

Olen tavannut piispoja, uskonnollisia johtajia, suurlähettiläitä, poliisijohtajia, virkamiehiä, vartijoita ja toimittajia, narkkareita, katulapsia, pakolaisia, kaikkensä menettäneitä, sotaa paenneita, vammautuneita, väkivallan uhreja, traumatisoituneita, kehitysvammaisia, rikollisia. Ompelijoita, maanviljelijöitä, kalastajia, kaatopaikan dyykkareita, yrittäjiä, kampaajia, siivoojia. Ja paljon, paljon lapsia, sairaita, terveitä, apaattisia ja nauravia, ujoja ja yksinäisiä, hyljättyjä ja rakastettuja.

Olen istunut seminaareissa, säätytalolla, Bogotassa, Genevessä, Manilassa, Armeniassa, Romaniassa, Filippiineillä, Kaliforniassa, Englannissa. Ollut viikon Taizén luostarissa, vieraillut vatikaanissa. Vieraillut 300-luvulla rakennetussa kirkossa Armeniassa, Machu Picculla, safareilla, Oxfordin saleissa, Kuala Lumpurin toreilla. Chinggis Chanin jälillä syönyt Mongolialaisia herkkuja. Eksynyt Ulan Bataarissa ja ajanut taksin kyydissä harhaan slummin ytimessä saaden nuhtelun slummin pääliköltä.

Dohan terminaalin lattialla olen nukkunut usean yön, yhden yön Manilan sisäisten lentojen terminaalin ulkopuolella. Olen uinut Iloilon laguuneissa, nähnyt mangoviljelmiä monella mantereella. Syönyt tuoreita hedelmiä aamiaiseksi, auringon alla kypsyneitä.

Kiertänyt slummeja Columbiassa, Perussa, Nairobissa, Filippiineillä ja nähnyt jätevuoret, haistanut lemut, väistellyt kadulla lainehtivaa virtsaa ja puun oksilla riippuvia kakkapusseja. Ymmärtänyt maailman jäteongelman hieman erilaisesta perspektiivistä, kuin täällä Suomessa.

Kaikkialla olen nähnyt ystävyyttä, välittämistä, vastuunkantamista, muutosvoimaa, iloa ja onnistumisen rohkeutta. Olen nähnyt halua olla hyödyksi ja tarvetta laittaa hyvä kiertämään. Uskoa tulevaisuuteen ja toivoa menneisyydestä ja menetyksistä huolimatta. Olen nähnyt kotiseuturakkautta ja ylpeyttä. Lahjakkuutta ja yrittäjyyttä.

Kaikille olen kertonut terviset Suomesta. Kaukana on kansa, joka välittää siitä, mitä sinulle tapahtuu ja mikä sinusta vielä tulee. He siunaavat ja tukevat teitä, jakavat omastaan. Kummiemme lojaalisuus on mieltä liikuttavaa, heidän uskollisuutensa tehtävässään on maailmoja muuttava.

Yksi ajatus artikkelista “Eteenpäin elävän mieli

  1. Mirja Ulmanen

    Kyllä on paljon mahtunut kymmeneen vuoteen! Kokemuksia kaikissa kirjoissa.Työkaluiksi noista hiot itsellesi uuteen työhön. Minnekkähän seuraavaksi?

    Vastaa

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s