English below

Ihan alkumetreillä, aloittaessani työt järjestöjohtajana, en vielä ihan tajunnut, mitä kaikkea tulen tällä tiellä yllätysten kautta oivaltamaan. Minulla oli vaikea henkilöstökeskustelu menossa, YT:t päällä ja hankalia päätöksiä edessä. Sain avointa arvostelua ja jopa vihaa osakseni, jota osasin edellisten kokemusten perusteella odottaa, mutta ei siitä tykkäämään opi. Olin tehnyt itselleni liian tiukan aikataulun ja sopinut yhden kansainvälisen puhelun heti henkilöstöpalaverin jälkeen. Justin joutui odottelemaan minua hiljaisuudessa yli 15 minuuttia. Minua stressasi koko venymisen ajan, että en pääse ajoissa palaveriimme ja aikaa kuluu hukkaan. Olin edellisessä elämässäni tottunut laskemaan tuottavuus- ja kokonaiskustannusaikoja, olemaan tehokas. Aika on rahaa! Kiire!

Saavuttuani viimein stressaantuneena Justinin kanssa palaveriin pahoitellen myöhästymistäni, hän yllättikin minut. Justin sanoi: ’tiedän, miltä sinusta tuntuu, olen ollut samassa tilanteessa. Joten, käytin tämän ajan rukoillakseni puolestasi.’

MITÄ!? Jäin sanattomaksi.

Myötäelämisen ja tuen osoittaminen voi tehdä lähtemättömän vaikutuksen ja kantaa todella pitkälle. Ajan tuottavuuskäyrä on saanut ihan eri muodon. Siitä olisi nyt niin paljon tarinoita.

Toinen tarina:

Olimme olleet jo kauan matkalla, istuneet tuntitolkulla jeepeissä saamassa ’afrikkalaista hierontaa’ niin kutsutuilla teillä. Heränneet aikaisin, nähneet vaikeita asioita, käyneet intensiivisiä keskusteluja ja eläneet riisillä ja kekseillä. Oli siis matkaväsy. Suolen toiminta alkoi olla puheissa esillä ja päivä paistoi kuumasti. Vielä olisi yksi etappi jäljellä ja olimme myöhässä aikataulusta. Matkakumppanini alkoi jo puhua minua ympäri, että jättäisimme viimeisen kohteen väliin ja emme menisikään tutustumaan Maji Moton kouluun ja yhteisöön. Kenialaiset aina sanoi, että paikka on ihan lähellä ja sitten istumme vähintään kolme tuntia autossa. Kaikki on suhteellista.

En ottanut kuuleviin korviin suunnitelman muutoksia, vaan lähdimme vielä viimeiselle etapille. Matka, oli mielestämme niin hankala ja pitkä, että aloin itsekin matkalla miettiä, että ’missä ihmeen Jumalan selän takana nämä ihmiset asuu’ Joku sanoikin, että voiko täällä kukaan asua?

Saavuttuamme paikalle, meitä oli vastassa laulava ja tanssiva joukko tervetulotoivotuksin. Kylän päällikkö lähestyi ensimmäisenä ja sanoi: Tervetuloa. Jumala on antanut meille tämän maan. Tämä on kotimme!

HYI! minua. Sain opetuksen.

Me tulimme sinne isoilla jeepeillä, vesipullot kourassa ja aurinkolasit päässä. Kylän asukkaat kertoivat elämästään, veden hausta ja kuivuudesta. Lähin klinikka oli 25 kilometrin päässä ja sinne käveltiin. Joskus synnyttävää äitiä kannettiin tuo 25 kilometriä ja saattoi käydä niin, että sekä lapsi, että äiti kuoli matkalla.

Saimme kuulla paljon toteavan rehellisiä tarinoita, meitä oli odotettu ja meille oli järjestetty ohjelmaa. Kävimme myös paikallisessa koulussa tapaamassa nuorison vastuunkantajia. Erityisesti yhden nuoren tytön rohkea puhe jäi mieleen, kuinka hän julisti olevansa seuraava nuorisoryhmän presidentti, ensimmäinen tyttö laatuaan.

Minulle tuli sellainen olo, että se olenkin minä, joka olen joskus ajatuksissani Jumalan selän takana. Hän katsoo paljon laajemmalle, kuin osaamme arvatakaan.

Right in the beginning as I started working as a CEO, I didn’t have a clue what I was going to realize on this path. I had a difficult staff conversation going on and difficult decisions ahead about re-organization. I got open criticism and even hatred for my part, which I could expect based on previous experiences, but haven’t learned to like. I had set myself too tight a schedule and arranged one international call right after the staff meeting. Justin had to wait for me in silence for over 15 minutes. I was stressed that I couldn’t get to our meeting in time and time was wasted. In my previous life, I was used to calculating productivity and total cost times, being efficient. Time is money! Hurry!

When I finally arrived from this stressful meeting to have a call with Justin, apologes sorry for being late, Justin surprised me. Justin said: ’I know how you feel, I’ve been in the same situation. So, I used this time to pray for you. ’

WHAT!? I was speechless.

Demonstrating compassion and support can make a ever lasting impression and take a real step forward. 

The productivity curve over time has taken on this journey a completely different shape. There would be so many stories about it now.

Another story:

We had been on the road for a long time, sitting for hours in jeeps getting an ‘African massage’ on so-called roads. Woke up early, saw difficult things, had intense conversations, and lived with rice and biscuits. So there was travel fatigue . Stomach function began to be frequent topic in discussions and the day shone hotly. There would be one more place to visit left and we were late for schedule. My travel companion was already starting to talk around me about skipping the last destination and not even going to explore Maji Moto’s school and community. Kenyans always said that the place is very close and then we sit for at least three hours in the car. Everything is relative.

I didn’t listen to those comments and we left for the final visit. The journey, we thought, was so difficult and long that I started to think that ‘this place is behind God’s back’ Someone said ’how can anyone can live here?’

When we arrived, we were greeted by a singing and dancing group with welcome. The village chief approached first and said: Welcome. God has given us this land. This is our home!

Shame on me. I got a lesson.

We came there in big jeeps, water bottles and sunglasses. The villagers told about their lives, their efforts to get water and the drought that was there all the time. The nearest clinic was 25 km away and they walked there. Sometimes the mother giving birth was carried that 25 kilometers and it could happen that both the child and the mother died on the way.

We got to hear a lot of honest stories, we had been expected and a program had been arranged for us. We also went to a local school to meet with youth leaders. The bold speech of one young girl in particular was powerful as she declared herself the next president of a youth group, the first girl of its kind.

I had the feeling that it is me who is behind God’s back and lost. He looks much broader than we can imagine.