“Mitä muut oikein sinusta ajattelevat?” ”Onko tuo nyt sopivaa?” ”Tarviiko sitä vessapaperia niin paljon käyttää? Pari palaa riittää.” ”Kamalaa tuhlausta! Ei lotrata shampoon kanssa” ”Kuulostaa määkimiseltä”  ”Onpa naurettavan näköistä” ”Läski-bontso” ”Miksi aina komentelet?” ”Kuulostaa ihan käskemiseltä” ”Kaikki katsoo, yritä käyttäytyä” ”Onko pakko pitää aina niin kovaa meteliä?” ”Tuo nyt on vain tuollaista symbolista ajattelua” ” Ei noin voi tuntea”  jne, jne. Kanssakulkijoiden ylimalkaisia heittoja, jotkut todellisia, jotkut kuviteltuja.

Mistä näitä ääniä tulee? Välillä ihan vaimeana, välillä kuuluvasti. Joskus tunnistan alkulahteen, joskus ääni on niin salakavala kuiskaus, että en huomaa sitä, mutta kuitenkin sillä on valta minuun.

Pysähtymisessä on se hyvä puoli, että voi rauhassa tehdä tutkimusmatkoja omaan sisäiseen äänimaailmaan. Mitä enemmän niihin ääniin tutustuu, niitä alkaa ymmärtää ja äänien ote herpaantuu. Äänistä tulee mielenkiintoisen tutkimusmatkailun kohteita. Huvittavia ja informatiivisia. Ne eivät enää syytä tai vaadi. Eivät kehu tai mielistele. Ne vain ovat.

Kaverit on kertoneet myös omista äänistään, kuten: ”Ei sinusta mitään tule” ” Pojat ei itke, oletko itkupilli” ”Kaikkea pitää kestää” ”Muista aina hymyillä” ” Kenellekään ei saa aiheuttaa pettymystä” ”Pohjalaiset ei anna periksi, vaikka henki menisi” ”Sinulla on hassu naama, kun hymyilet” ”Onpa huomattavan iso nenä”

Neuvottelupöydän ympärillä olevien ihmisten päiden päällä on näkymättömiä ajatuskuplia. Olkapäillä istuu piruja ja enkeleitä, jotka kuiskivat korvaan repliikkejään.  Olisipa  mahtavaa kuulla ne kaikki muutaman sekunnin ajan.

Oikeastaan pelkästään tieto tästä riittää. Jos minä kerran kuulen ääniä, niin kuulevat muutkin. Mitähän ne mahtavat olla? Kuinkahan suuri valta niille on annettu?

Sitäkin voi lempeästi tutkia. Ei se haittaa.

Toim. huom. Kotona tuli keskustelua, ilmeisesti vähän huolestuttiin. En siis fyysisesti kuule näitä ääniä. Saan ne kuulumaan, jos pysähdyn ja keskityn tarkkailemaan jotain omaa toimintaani ja sen syitä. Saatan ihmetellä toisen tai itseni motivaatioita tai ärsykkeitä, jotka saavat hänet (tai minut) toimimaan jollain ilmeisellä tavalla, kuten pidättyneesti, tylysti, yli-miellyttävästi, riehakkaasti, huomiota hakevasti, tuomitsevasti, pelokkaasti jne.