Aihearkisto: Uncategorized

Minä ja Alex

Minä ja Alex, me olemme molemmat liikuntarajoitteisia. Minä väliaikaisesti, Alex pysyvästi. Minun vammani on korjattu maailman parhaassa terveydenhuoltopalvelussa pätevän ortopedin leikkaamana, vakuutusturvan avulla ja nyt olen toipilas. Alexin vamma olisi myös ollut korjattavissa lapsena, jos olisi ollut terveydenhuoltoa.

Meillä molemmilla on hankalaa liikkua paikasta toiseen, joudumme turvautumaan apuvälineisiin, paitsi, että Alexilla ei ole apuvälineitä, hän ryömii.

Minä pyysin ystävääni käymään Helsingin kaupungin ilmaisessa apuvälinelainaamossa hankkimassa minulle tarvikkeita, kuten pihdit, wc-pöntön korokkeen (Alexilla ei ole vessaa), ja sohvan korokkeen (Alexilla ei ole sohvaa, Alexilla ei ole kotia).

Meillä molemmilla on hankalaa vetää sukkia jalkaan, paitsi että Alexilla ei ole sukkia.

Vessassa käynti on meille molemmille vaivalloista ilman apuvälineitä, paitsi että Alexilla ei ole sitä vessaa.

En pysty itse rasvaamaan jalkoja tai sheivaamaan, ostaisin sen palveluna, jos saisin istua!

Ruoanlaittaminen on molemmilla hankalaa, kun ei pysty kurottelemaan eikä kumartumaan ja tasapaino ei ole kunnossa. Paitsi, että Alexilla on helppoa, kun hän järsii löytämäänsä leivänkannikkaa ja säilyttää sitä taskussaan (Alexilla on housut, tai ainakin niiden aihiot)

Minua harmittaa, kun on niin kaunis alkukesä ja en oikein pääse ulos vielä nauttimaan Suomen suvesta. Alex ei pääse varjoon, sillä hän pakenee sotaa Etelä-Sudanista väistellen kauhusta sinkoilevia ihmismassoja ja piileskellen pensaissa (3 päivää) Alex ryömii sotaa pakoon 28 km, 3 km päivässä, kuuman auringon alla.

Minulla oli muutto ja liikuntarajoitteisena se jännitti etukäteen, kun niin paljon tavaraa piti siirtää paikasta toiseen, onneksi oli paljon ystäviä ja perhettä auttamassa ja kaikki meni enemmän kuin hyvin. Alexin perhe on tapettu, Alex oli yksin. Alexilla ei ole tavaroita.

Mietin täällä huolestuneena, että kuinka saisin järjestettyä kuopukselleni runsaat ylippilasjuhlat ja valmistettua kaikkia herkkuja juhlijoille, jotta näyttäisin toimeliaalta ja vieraanvaraiselta ylioppilaan äidiltä, olen joutunut pyytämään ja vastaanottamaan apua.

Minulla on paljon sellaisia ongelmia, mitä Alexilla ei ole. Kampaajalla käynti, se on vaikeaa ilman istumista. Suihkussa käyminen leikkauksen jälkeen, piti odottaa kaksi! vuorokautta. Ravintoloissa ja puistoissa istuminen ja ihmisvilinästä nauttiminen on nyt tauolla, joudun kieltäytymään kutsuista ja menetän paljon hauskaa. Alexilla ei ole näitä ongelmia.

Jos Alex olisi nainen, hänet olisi raiskattu, sillä 50% vammaisista pakolaisnaisista tulevat raiskatuksi. Alexin tarinaa en tiedä. Minulla ei ole tätä ongelmaa.

Minun haavani on tehty steriilissä ympäristössä ja tikit poistetaan lääkäriasemalla, tulehduksia ei ole tullut, koska haavanhoitoon kiinnitetään paljon huomiota. Alexin haavat ovat tulleet siitä, että hän on ryöminyt sotaa pakoon kivisessä autiomaassa kahden viikon ajan.

Tämän viikon opetus on ollut saada pieni omakohtainen häivähdys siitä, miten pienillä asioilla voi palauttaa vammaiselle pakolaiselle ihmisarvon. Kuinka merkityksellistä on säilyttää itsenäisyys oman hygienian suhteen, peseytyminen ja puhdas vesi, apuvälineet ja muiden ihmisten välittäminen ja apu. Kysymys on ihmisarvosta, me olemme Alexin kanssa siinä samanlaisia.

Alexilla on nyt omien sanojensa mukaan asiat hyvin. Hän on saanut apua Palorinyan pakolaisleirillä Ugandassa. Suomen World Vision yhdessä Ulkoministeriön kanssa rahoittaa vammaisten pakolaisten vesi- ja vessatilanteen parantamista pakolaisleireillä. Lisäksi autamme vammaisia hankkimaan itselleen elinkeinon, jolla he voivat turvata oman elämisensä.

Alex on yrittäjä, hän mylläri. Alex on perustanut muiden pakolaisten kanssa osuuskunnan, jonka nimi on Lomeriti-dara, suomeksi ’Köyhän ei sovi väsyä’ Hän maksaa niillä tuloilla oman koulunkäyntinsä ja rahaa kuulema jää vielä niin paljon, että hän voi hankkia ihan mitä haluaa! Osan tuloistaan he antavat pakolaisleirin muille tarvitsijoille, jotta hekin saisivat paremmat mahdollisuudet. Alex haluaa maksaa takaisin sitä hyvää,  mitä hän on saanut.

Minä olen rikas, minua väsyttää. Siispä menen korotetulle sohvalleni lepäämään ja katselemaan Netflixiä.

 

 

Alexin tarina:

https://www.wvi.org/article/alex%E2%80%99s-escape-victory

 

 

 

 

Kympillä Viagraa

GAMBODZA kylanraitti 012Terveiset Kambodzasta, Kampong thomista ja Phnom Pehnistä.

Kambodza on vehreä ja kaunis reppuretkeilijän paratiisi. Kambodza on myös seksituristin paratiisi.

Kambotzan historia, vain 40 vuoden takaa,  on raaka ja edelleen ihmiset elävät ennalta arvaamattoman kuoleman pelossa ja varjossa. Yli 70% Kambodzalaisista on alle 30 vuotiaita, yli 50% lapsista kokee seksuaalista väkivaltaa. Kuvassa tavallisen supermarketin tiski, josta sai ostaa viagrat ja muut tarvittavat varusteet.

IMG_1194

Pol Potilla ja Punakhmereillä oli unelma,  Pol Potin johtamien punakhmerien tavoitteena oli luoda maahan utopistinen agraariyhteiskunta tuhoamalla kaupunkien keskiluokka, jonka tuhkasta nousisi tulevaisuuden uusi ihminen. Tarkoitusta varten kaupungit tyhjennettiin ja väestö pakkosiirrettiin maaseudulle pakkotöihin ”kuoleman kentille”[1]. Punakhmerien hallinnon aikana yli miljoona kambodžalaista menehtyi aliravitsemukseen, sairauksiin ja summittaisiin teloituksiin, mutta huomattavasti suurempiakin arvioita on esitetty.

Vierailimme Killing Field -alueella, joka kertoi karua tarinaa silmittömästä väkivallasta. Näin mm puun, jonka runkoon oli murskattu useiden vauvojen kalloja, äitiensä silmien edessä, juuri ennen molempien joutumista joukkohautaan. Punakmeriläisillä oli nimittäin sanonta, että ’juuret pitää myös kitkeä, jotta huono ihmisaines ei pääse udelleen kasvamaan’

World Visionin toimistolla oli 230 työntekijää tuona aikana ja vain kolme säilyi hengissä.

(Phnom Penhin hallitusta on syytetty kykenemättömyydestä saada entisiä punakhmerijohtajia oikeuden eteen vastaamaan hallintonsa rikoksista. Vasta 2006 perustettiin YK:n alainen kansanmurhatuomioistuin, jonka eteen murhaajat haastettiin.)

GAMBODZA killing fields 001

Tämä varjo kulki mukanamme koko matkan – kaikissa kohtaamisissa – jokainen tapaamamme ihminen oli joutunut tämän historian runtelemaksi. Silti tapasimme kauniita ja sinnikkäitä ihmisiä, jotka olivat antaneet mahdollisuuden uudelle alulle, saatuaan meiltä pienen alkusysäyksen. Seuraavassa kerron muutaman tarinan.

KAMBODZA siskokset 020

Nämä tyttöset ovat 15, 10 ja 8 vuotiaita. He ovat jo viiden vuoden ajan asuneet keskenään tässä vuotavassa seulassa. Äiti ja isä käy noin  kerran kuukaudessa kotona ja muun ajan ovat kaukana töissä, kotiin tullessaan he kuulemma katsovat tarpeelliseksi rangaista ruumiillisesti tyttöjä. Joskus, kun oikein pelottaa tai sataa kaatamalla, tytöt pääsevät naapurin tädin lattialle nukkumaan. World Vision on aloittanut tyttöjen talon lähellä lasten kerhon, joka tuo turvaa ja valvontaa tytöille. Tytöt on myös rekrytoitu mukaan kummiohjelmaamme ja odottavat nyt suomalaista kummia takaamaan koulunkäyntiä, suojaa ja ravitsemusta. Nuorten kerho oli huomannut vanhimman tytön pahoinpitelyn ja ilmiantaneet sen työntekijöillemme. Aikaisemmin ei kukaan ollut välittänyt siitä, pahoinpidelläänkö lapsia.

KAMBODZA mielisairas isa 052

Tämän perheen isä on menettänyt järkensä oltuaan hallituksen sotilaana. Isä saa satunnaisesti lääkitystä terveysklinikalta, mutta muuten terrorisoi perhettään pelolla ja äidin pahin pelko onkin, että jonain päivänä isä tappaa heidät kaikki. Kolme nuorinta poikaa asuu vielä kotona, kolme vanhempaa lasta on jo aikaa sitten hieman yli 10 vuotiaana muuttanut työn perässä kotoa pois. Erään hulluuskohtauksen aikana isä oli pyytänyt kaikki pojat ympärilleen ja heittänyt heidän päälleen kiehuvaa vettä, isosisko oli viettänyt pitkiä toveja puuhun sidottuna ja väkivaltaisten kohtausten kohteena. Äiti on 48-vuotias ja hoitaa perheen kaikki asiat, pienviljelykset, kanat ja lisäksi pientä korvausta vastaan hoitaa vuokraisännän lehmät, mangopuut, cashewpuut, sekä käy kauempana pelloilla töissä.

Tämän perheen kaksi nuorinta poikaa on rekrytoitu kummilapsiohjelmaamme mukaan, jotta he pääsisivät kouluun ja turvaan ja että heillä olisi mahdollisuus tässä elämässä.

KAMBODZA aliravittu poika 055

Tämä nuori mies sairastaa aliravitsemuksen vuoksi jatkuvasti ja siksi on vaikeaa käydä säännöllisesti koulussa. Taustalla isoäiti. Poika haluaisi isona tulla World Visionin työntekijäksi ja auttaa muita.

Ötökät on herkkua. Niitä pyydystetään pimeällä altaisiin. Ne lentävät valoa kohti ja törmäävät valkoiseen kankaaseen pudotakseen sitten veteen, josta ne on helppo noukkia syötäväksi.

GAMBODZA vesitytto 120

Vesi on ongelma. Tässä kaivossa on sentään renkaat ja se on mäen päällä, mutta tulvan tullessa maakuoppakaivot saastuvat ja sinne putoaa sekä lapsia, että eläimiä. Lisäksi vessaton tilanne aiheuttaa sen, että kaikki paska kelluu ja saastuttaa kaivot, joka sitten sairastuttaa ihmiset. World Vision perustanut mm kaivo-osuuskuntia ja säästöosuuskuntia, joista voi lainata rahaa vaikkapa vessojen rakentamiseen. Lisäksi olemme toimittaneet suodattimia puhtaan veden saamiseksi.

Koulussa on kiva käydä, mutta sielläkin on muutama ongelma. Perheet liikkuvat arvaamattomasti työn perässä, joskus ottaen lapset mukaansa, joskus jättäen ne yksin kotiin. Molemmissa tapauksissa koulu keskeytyy.

Yhdellä opettajalla on luokassaan kolme luokka-astetta, 40-50 oppilasta. Opettajien koulutus on  huonolla jamalla, kun kaikki opettajien opettajat on silloin aikanaan tapettu. Niin kuin tapettiin kaikki oppineet, papit, insinöörit jne. No, tässäkin me voimme auttaa, esim antamalla tukiopetusta lapsille lasten kerhoissa.

Lasten kerhot rakennetaan aina yhteisvoimin kylän kanssa. Kyläläiset lahjoittavat materiaalit ja tontin, sekä osallistuvat rakennustalkoisiin. Tällä tavalla asiasta tulee yhteinen.

GAMBODZA kirjekyla 085

Lapsissa on toivo ja tulevaisuus. Jokaisella lapsella pitää olla mahdollisuus tässä elämässä. Tätä tulevaisuutta mekin lähdettiin nyt yhdessä Kambodzalaisten kanssa rakentamaan, tärkeimpinä asioina lastensuojelu ja puhdas vesi. Muutoksen ei tarvitse tarkoittaa kuolemaa. Kuoleman jälkeenkin voi syntyä elämää.

Sales guys at a refugee camp

Case: Equal start for all babies

 

Background: World Vision Finland wants to work with private sector to have more impact.

We have started cooperation with some companies under our Weconomy consept, one of them being Logonet Ltd, a Finnish owned company that e.g. produces and delivers goods for the Finnish Maternity Kit.

The Story:

  • Some 80 years ago Finland was one of the poorest country in the world, this was time between the Civil War and 2nd World war. We had problems with maternity health and new born mortality. Our government made a bold decision to give all mother’s a grant when a new baby was about to be born. This was given to all the mothers that were registered in healthcare system and thus was an incentive to give safe birth. Tradition that dates back to the 30s and was founded to improve mothers and children’s health and designed to give all children in Finland, no matter what background they’re from, an equal start in life. This Finnish institution is still alive and steady, and it’s a strong part of Finnish welfare policy. This institution has prepared the parents to parenthood for almost last 8 decades. Today Finland is on top of the world when it comes to the lowest levels of mother and new born mortality. Last year KELA gave out appx 60 000 grants.
  • Why should not Kenian (any country) babies all have an equal start for life?

The Mission:

To give an equal start for all babies by changing the current situation. Getting mothers and babies registered and getting them in the public health care system. Lower radically the rates of mother and baby mortality.

One tool is to incentivize and motivate mothers with a Baby box to come to clinics. Educate and give and easy access to professional help.

It is not about the goods, it is about changing beliefs and habits sustainably. As Finland did.

Back ground research:

Logonet/Mika Roini and World Vision team made a trip to Kenya to make some background research around the current status of motherhood in Kenya. We also studied the availability and price level of different baby product offerings in rural, urban and refugee environments.

The trip included visits to:

  • Finland’s embassy in Nairobi,
  • Finpro office in Nairobi
  • The slums of Kariobangi
  • World Vision Kenya’s Health team, National Director, Operations team, Procurement team etc

 

Shops visited:

  • Toy market (lower middle class, second hand)
  • Junction Mall (upper class)
  • Nakumatt (middle class)
  • Kakuma refugee camp market
  • Kakuma host community (West Turkana) market
  • Refugee camp food market

 

Clinics visited:

  • Kakuma county health center
  • UNHCR motherhood clinic
  • Red Cross clinic
  • IRC clinic and management

 

Interviews:

  • Mothers in Kakuma, refugees mostly from South Sudan
  • Nurses in clinics
  • County management
  • Toto Health in Nairobi

 

Observations:

There is differences in those contexts that we visited. Refugee context is very organized and all the mothers are registered. The hosting community in Kakuma is West Turkana ,where most of the people are nomads and they move around. Urban environment again is different. County clinics are not offering as good services as the organizations do in camps. There is a big gap in the level. Counties and government is not capable of offering competitive services and so most of the health care is relying on NGO’s and other organizations

Barriers:

There are some beliefs and traditions that we also need to consider. The dignity of mothers when they come to the clinics. The belief that if you bury a placenta to a certain place that land becomes yours. The general opinion that only the weak mothers give birth in clinics. etc…

Standards:

We need to put the standards higher that what it is right now. The interviewed mothers couldn’t even ask for a better life than what they have now. The development starts with higher standards and something to aim for.

 

Low hanging fruit:

The team with Logonet decided to go for a pilot of 1000 packages that we need to find a sponsor to.

The easiest way to implement this pilot is through Logonet’s logistics and manufacturing. The target group is Kakuma refugees and hosting community. The partners being World Vision with the existing partners in Kakuma. The package needs to be a standard for Turkana environment, no tailoring. The quality needs to be high enough and meet the requirements in that context.

It adds value, it changes behavior, it saves lives.

It’s desirable, it is cost efficient and it is scalable.

Voiks muutosta oikeasti edes johtaa?

Tänään on kesälomani ensimmäinen päivä ja heti alkaa vapaassa tilassa pää toimia vilkkaammin.  Kaikki muuttuu ja koko ajan, mikään ei taida säilyä tässä näkyvässä elämässä ennallaan. Itselläni on ollut viimeisen kymmenen kuukauden aikana tiukasti keskittynyt muutoksen teema: Asiantuntijaorganisaatiosta varainhankintaorganisaatioksi. Ei ehkä kuullosta innostavalta, mutta on.

Muutoksesta ja sen johtamisesta  muutama sana. Mukana ajatuksissa  omaa,  varastettua ja lainattua. (Kysymys siis hallitusta ja suunnitellusta muutoksesta.)

  1. Muutos on äärimmäistä kärsivällisyyttä vaativa prosessi
  2. Kysymys on oppimisesta ja poisoppimisesta
  3. Edellyttää henkilökohtaista oivaltamista ja toimintaa
  4. Ei ole tyhjiössä tapahtuva, vaan vaikuttaa kaikkeen ympärillä olevaan

Mikä ajaa muutosta? Joskus vain ajaudutaan asiasta toiseen, asiat seuraavat toisiaan syy- ja seurauslogiikkaa noudattaen. Joskus muutos tapahtuu väkisin esteen kautta, kuten meillä, kehy-rahojen leikkauksen vuoksi: ei siis ole varaa jatkaa samalla mallilla. Muuttuva maailma ja olosuhteet aiheuttavat uhan, jota halutaan välttää, täytyy siis muuttua. Tai meillä on unelma tai tavoite jostain paremmasta ja isommasta, joka kutsuu meitä muuttumaan tavoiteohjatusti.

Miten muutosta voi yrittää johtaa?

Varmista, että on oikeaa osaamista, joka tukee muutosta

  • Oikeaa osaamista haetaan, kannustetaan, palkitaan mitataan ja seurataan.
  • Anna palautetta ja kommunikoi jatkuvasti ja aina ja paljon
  • Muuta mittarit yksinkertaisiksi ja selkeiksi tukemaan oikeansuuntaista käyttäytymistä ja tekemistä
  • RAJAA ja lopeta väärä/vanha tekeminen
  • Syntyy onnistumisia uusista asioista
  • Kun saat oikeansuuntaista käyttäytymistä ja tekemistä PALKITSE JA KIITÄ

Osaaminen muuttuu onnistumisiksi

  • Onnistumisen elämykset nopeuttavat liikkeelle lähtöä
  • Onnistuminen ja hyvin tehdystä työstä palkitseminen lisää motivaatiota
  • Normaalit ihmiset rakastavat olla onnistujien keskuudessa ja onnistua itsekin, iloitsevat toisten saavutuksista ja se saa heidät itsensäkin yrittämään enemmän

Syntyy tahto ja halu muuttua

  • Joudumme käsittelemään luopumiset ja pelot. Miksi en voi enää jatkaa turvallisessa maailmassani? Miksi minun pitää ottaa riskejä? Enkö enää kelpaa tai eikö osaamiseni enää riitä?
  • Kun nämä on käsitelty ja hyväksytty, syntyy tahtotila ja siitä tulee henkilökohtainen (ei tosin kaikilla)
  • Halu ja tahto täytyy siis olla sekä henkilökohtainen että kollektiivinen. Meillä on motiivi.

Konkreettinen ja näkyvä, ymmärrettävä ja yhteinen

  • Mittarit ja tavoitteet, palaverien aiheet, yhteiset puheenaiheet muuttuvat jatkuvasti
  • Tämä vaikuttaa viestintään, brändiin, yhteistyökumppaneihin, johtamiseen
  • Ymmärrys kasvaa ja uudesta käyttäytymisestä tulee arkipäiväistä
  • Nollatoleranssi vääränlaiselle käyttäytymiselle
  • Mukana olevia ihmisiä tulee auttaa sanoittamaan muutoksen ydin. Mitä tämä tarkoittaa juuri omassa tekemisessäni?

Teoriassa kuulostaa oikein hyvältä, mutta käytännössähän on niin, että kaikki ei ollenkaan suostu siihen muutokseen, jonka johto on parhaaksi nähnyt (hallitus & johtoryhmä). Siksi palaamme lähtöruutuun

  1. Muutos on äärimmäistä kärsivällisyyttä vaativa prosessi – anna armoa ja aikaa

Mites sitten me ihmiset tässä muutoksen kourissa? Kuinka jaksamme?

Muutama vipstaaki:

TARKOITUS

Näe vaivaa oman työsi tarkoituksen ymmärtämiseksi. Mikä on sinun osuutesi tässä kokonaisuudessa? Meidän alalla tätä ei tarvitse kauaa pohtia. Me haluamme tarjota maailman jokaiselle lapselle mahdollisuuden tässä elämässä

MIELI

  • Harjoita kykyäsi keskittyä. Suojele mielenrauhaasi, tunnista itsellesi sopivat rauhoittumisen keinot (esim. rukous, mindfullness, liikunta, värittäminen, luonto, lukeminen). Älä kanna koko komppanian murheita, jos se ei ole tehtäväsi. Luota systeemiin.

TUNTEET

  • Harjoita kykyäsi ylläpitää rakentavia tunteita. Palvele ehdoitta. Älä anna vihalle ja katkeruudelle valtaa. Päästä irti.

KEHO

  • Harjoita kykyäsi kestää rasitusta. Hapenottokyky, lihaskunto, verenkierto, uni, ravinto, hormonitasapaino. Riittävän hyvä.

SUHTEET

  • Pidä itsellesi sopivaa määrää sosiaalista verkostoa yllä, se vaatii huomiota. Priorisoi perhettä ja puolisoa, ne yleensä jää, jos työpaikka menee.
  • Harjoita kykyäsi joustaa ja tehdä yhteistyötä erilaisten ihmisten kanssa
  • Harjoittele kommunikointitaitojasi

Tunnista se oleellinen 20%, joka työssäsi vie sinut kohti päämäärää, loput 80% tulevat sitten itsestään. Älä tee ylilaatua väärissä paikoissa!! (Paretonin laki)https://fi.wikipedia.org/wiki/Pareton_periaate

Suunnittele ja aikatauluta. Työllä on usein taipumus levittäytyä juuri sille varatulle ajalle. Jos varaat 4 viikkoa, stressaat 3,5 viikkoa ja teet työn puolessa viikossa. (Parkinsonin laki)https://fi.wikipedia.org/wiki/Parkinsonin_laki

Siinä kaikki nyt tällä kertaa 🙂

 

 

 

 

 

Shoppailu tyydyttää – mutta mitä

Mikä on shoppailun rauhoittavan vaikutuksen salaisuus? Shoppailua ei länsimaalaisessa yhteiskunnassa ole pitkään aikaan taidettu harrastaa pelkästään sen vuoksi, että hankkisimme välttämättömyystarvikkeita. Välillä toki sitäkin. Mikä saa minut haahuilemaan kaupoissa tuntikausia tai selailemaan katalogeja ja webbisivuja loputtomasti. Syötän mielikuviini ajatuksia omistamisesta tai ulkonäöstä, sisustuksesta, urheiluvälineistä, milloin mistäkin. Hypelöin ja selailen, katselen kiertelen, suunnittelen tai teen heräteostoksia.

Saatan hankkia itselleni tavaraa, jota myöhemmin ihmettelen, että mikä olikaan se tarve, joka tässä nyt tuli täytettyä. Moni hankittu asia tuntuu turhanpäiväiseltä nopeammin kuin osasin kuvitella. Tyttäreni Alissa sanoi 5 vuotiaana, kun toin hänelle uuden pehmolelun, että ’ihana! Joku kolme päivää tää on tosi ihana ja sitten siitä tulee ihan tavallinen’ Jo 5 vuotias lapsikin ymmärtää uutuuden viehätyksen katoamisen. Omistaminen vain harvoin tuo pitkäaikaista iloa.

Kuitenkin shoppailen. Vaikka jo etukäteen tiedän, että ilo on lyhytaikainen ja mikään ei kestä ikuisesti. Tiedän, että kotona odottaa paljon vaatteita ja tavaroita, joihin en ole edes katsonut pitkiin aikoihin. Kaapit on pullollaan asioita, joita vielä jonain päivänä tarvitsen. Pahimmillaan minulle on käynyt niin, että olen ostanut mielestäni ihanan laukun ja menen kotiin huomatakseni, että kaapissa odottaa jo samanlainen. En siis edes muista aikaisempia hankintojani. Ehkäpä nekin aikanaan on antanut samanlaisen tyydytyksen lyhytaikaisesti ja unohtunut sitten pois.

Kun olen stressaantunut tai turhautunut, kun elämässäni on kaoottinen tilanne tai paljon epävarmuutta. Tulevaisuus on sumuinen ja pitäisi tehdä isoja päätöksiä, silloin vasta shoppailenkin. Kun töissä on hankala tilanne tai vaikeita asioita hoidettavana. Ihmissuhteet eivät mene niin kuin olin ajatellut ja asiat on solmussa. Shoppailemaan siis. Se rentouttaa ja antaa muuta ajattelemista.

Mitäpä, jos kysymys onkin vallasta ja kontrollista? Kun elämän on kaoottista tai epäselvää ja kun ihmiset eivät toimi siten, kuin minä odotan tai joudun selvittämään hankalia asioita, antaa shoppailu minulle mahdollisuuden olla vallan kahvassa kiinni ja kontrolloida edes jotain elämässäni. Minä olen ohjaksissa ja päätän, mitä seuraavaksi tapahtuu. Keksin itselleni tarpeen, tai teen ikkunaostoksia saadakseni ideoita uusista välttämättömyyksistä. Minä hallitsen tilannetta, minä itse päätän mitä omilla rahoillani teen. Ostan tai olen ostamatta. Tyydytyksen antaa myös pitkällinen harkinta, siihen liittyvät mielikuvat ja hypistelyt ja sen jälkeen päätös olla hankkimatta. Tyydytyksen antaa myös jonkun ihan turhaksi osoittautuvan tavaran hankinta, olen itse päättänyt sen ostaa, vaikka olisikin turha. Tavara voi olla halpa tai kallis, hinnalla ei ole vallantunteen kannalta niin paljon väliä.

Entäpä onnistumisen elämys? Siihen perustuu alennusmyyntien tai kirpputorien ja muiden löytöjen ilo. Aivan mahtava fiilis löytää joku kauan etsimäni tuote, joka toteuttaa fantasiani uudenlaisesta lookista tai sisustuksesta. Pääsen toteuttamaan itseäni ja vielä saan onnistumisen elämyksen, kun löysin sen paljon halvemmalla kuin mitä ohjehinta oli. Säästän siis riihikuivaa rahaa tekemällä löydön. Moninkertainen ilo ja onnistuminen. Parhaat kiksit tulee siitä, kun joku muu ei ole ymmärtänyt tavaran arvoa ja saan sen hankittua itselleni edulliseen hintaan. Kirpparilöydöt on sellaisia.

Valta, kontrolli ja löytämisen ilo. Siinä shoppailun salaisuus. Minä päätän ja minä yksin vastaan päätökseni seurauksista. Yksinkertainen kaupallinen toimenpide joka antaa minulle hallinnan tunteen oman elämäni suhteen. Edes joskus asiat menevät niin, että minä olen ohjaksissa. Näin ei tapahdu ihmissuhteissa, eikä tilanteissa, joissa on monia minun kontrollini ulkopuolella olevaa muuttujaa.

Sellaisen tarpeen moni tyydyttää shoppaillessaan, muutenhan meillä olisi hyvin vähän ylimääräisiä tavaroita kaapeissamme.

Tykkääminen on markkinointiteko – tykkää silti

Pimppi-kampanja onnistui yli odotusten, saimme 1 000 000 suomalaista kiinni kampanjallamme. Facebookissa kampanja tavoitti lähemmäksi 500 000 suomalaista, tykkäämisiä, jakamisia ja kommentointeja oli melkein 100 000. Lisäksi kampanja kirvoitti ainakin 15 printtiartikkelia, yli 30 verkkoartikkelia, mukaan lukien molemmat iltapäivälehdet. Saimme kaksi pitkää TV-haastattelua ja neljä radiohaastattelua asiastamme. Menestys!

Menestyksekäs, rohkea, oikeaa asiaa, asiantuntemusta, tarinoita, vaiettua todellisuutta esille tuova. Räväkkä, mutta asiallinen. Yllättävä.  Tiukka viesti takana. Ihmisoikeusrikos, joka jatkuu maailmanlaajuisesti. Sana, johon kaikilla on suhde.Sanalla herätetään suuren yleisön huomio ja taustalla on tiukkaa asiaa ihmisoikeusrikkomuksesta, johon jokaisen on otettava kantaa. Tarvitaan asiantuntemusta ja kokemusta sekä käytännöntason kontakti tarinoiden takaa. Totuus on tarinoita karmaisevampi.

Rakastamme kaikkia tykkääjiä ja jakajia ja muita asiamme esillä pitäjiä syvästi. Kiitos, että lähditte mukaan! Mutta…

Varainhankinnallisesti kampanja on vielä ihan kesken ja rahallisesti ei vastaa lähimainkaan samoja summia, kuin vaikka peukuttamisen määrä. Meillä on nyt järjestönä velvollisuus hyödyntää saamamme huomio, tehdä konkreettinen auttaminen helpoksi. Markkinointi ja viestintä on tehneet tehtävänsä ja nyt on henkilökohtaisten kohtaamisten ja päätösten hakemisten vuoro. Jokainen tukija tekee henkilökohtaisen teon, joka on paljon isompi kuin tykkääminen tai peukuttaminen sosiaalisessa mediassa. Se, että vaikuttamiskampanja onnistuu yli odotusten, ei tarkoita automaattisesti varainhankinnan menestystä. Viestintä ja markkinointi tarvitsevat myyntiä tuekseen. Myynti tarvitsee viestintää ja markkinointia tuekseen. Mikään funktio ei ole itseisarvo yksinään. Meidän työssä kampanjan onnistuminen mitataan sillä, kuinka monta lasta saa mahdollisuuden tässä elämässä.

Kampanja herätti minussa uteliaan kysymyksen: Saanko hyvää oloa ja endorfiinia ja pelkästä peukuttamisesta? Tuleeko siitä minulle hyvä omatunto ja koenko, että oikeasti olen tehnyt jonkun aktiivisen teon? Hämääntyvätkö aivoni peukuttamisesta niin, että mielihyvän tunne tulee saavutettua sosiaalisen median kautta nappia painamalla? Luulenko, että tykkääminen on sama, kuin kohtaaminen tai että tykkääminen on sama, kuin tukeminen. Uusien tutkimusten mukaan hyväntekeminen on yksi ihmisen psykologisista perustarpeista, joka toteutuessaan aiheuttaa mielihyvää. Hämääntyykö meidän hormonijärjestelmä peukuttamisesta, saamme nopean mielihyvän ja osallistumisen tunteen tekemättä mitään?

Jaxuhali-viesti sosiaalisessa mediassa on korvannut konkreettiset teot. En jaksa lähteä katsomaan sairasta ystävääni, mutta laitan jonkun kivan emojin tai lisään sydämen vistini perään. Erään kerran seurasin  lähisukulaiseni epätoivoa facebookin sivuilla, hän kamppaili arjenhallinnan kanssa ja oli selkeäsi apua vailla. Ihqjaxupoksurakkaus -viestejä oli pilvin pimein ja joukossa yksi aktiivinen tuenilmaus: voin tulla auttamaan, soitan sulle! Wau!!

 

 

Paha maailma ja pieniäsuuria ihmeitä

 

Viime viikko oli kummallinen kokoelma rumuutta ja kauneutta. Rumuutta, pahuutta ja pimeyttä oli niin paljon, että se oikeasti tuntui lohduttomalta. Onneksi välillä näimme valoa ja tajusin sen, että ihan pienikin valo valaisee pimeyttä erittäin tehokkaasti, tarvitaan vaikka vaan kynttilän liekki tai kännykän valo.

Valo voittaa pimeyden, siksi meillä on toivoa.

Kenian matkamme teemana oli kerätä ihmeitä ja oikeiden ihmisten tarinoita niistä. Jotta olisimme ymmärtäneet ihmeiden suuruuden tuli meidän ensin nähdä se pimeys, josta ihmeet nousivat.

Rumuudesta

Korogotchon slummi Nairobissa on pahamaineisista pahamaineisin. Siellä eletään äärimmäisessä köyhyydessä ja saastassa. Rikolliseksi ja prostituoiduksi päätyminen on paljon tavallisempaa, kuin slummista pois muuttaminen. Tutustuimme kahden päivän aikana tähän elämään kävellen pitkin slummin kujia.

Kaduilla virtaa viemärivesi ja ulosteet. Flying toilet – lentävä vessa on muovipussi, johon kakataan ja se sitten sinkautetaan ympäristöön, ihan minne vaan. Lasten koulutie on näiden viemärien keskellä, taaperot ja vauvat konttaavat siellä samassa, vammaiset raahaavat itseään saastan seassa, sairaudet ovat jokapäiväisiä, kolera ja lavantauti ,HIV, Malaria jne. Monet päätyvät haistelemaan liimaa, polttamaan laitonta alkoholia, keinolla millä hyvänsä yrittämään sellaiseen tilaan, jossa todellisuus ei tunnu niin pahalta.

Kävimme koulussa, jossa oli 270 lasta samassa tilassa. Samassa tilassa oli myös koulun keittiö ja toimisto ja leponurkkaukset. Koululaiset olivat jaettu katosta roikkuvilla säkeillä neljään luokkaan, taaperosta kahdeksan vuotiaaseen. Kouluruoka maksoi 10 shillinkiä päivässä (9 senttiä) siihen ei kaikilla ollut varaa.

Aseelliset ryöstöt ovat päivittäisiä. Kaatopaikka, joka sijaitsee slummin keskellä, on taistelutantere. Sinne tuotavat esimerkiksi kaikkien lentokoneiden jätteet ovat kuumaa valuuttaa, joista taistellaan verissä päin. Jotta selviät kaatopaikalla, sinulla täytyy olla joku ase ja sinun täytyy olla nokkela ja vahva. Silti siellä asuu ja työskentelee tuhansia ihmisiä.

Tytöt myyvät itseään sellaiseen hintaan, että sitä on mahdoton länsimaalaisen käsittää. Kuulimme tarinan tytöstä, joka myy itseään viidellä shillingillä, se on niin pieni raha, että suomalainen ei edes osaa sitä kuvitella. Se on neljä cnt. Epäilimme tietenkin koko tarinaa, mitä sellaisella rahalla voisi muka saada? Sillä saa esimerkiksi sellaisia leivänmuruja, jotka on lakaistu leipomon lattialta. Kun leipiä viipaloidaan suurissa leipomoissa, tulee siitä aina muruja, murut pudotetaan lattialle ja lakaistaan kasoihin. Viidellä shillingillä saa pienen pussillisen niitä muruja.

Kävimme yhdessä kodissa slummin ytimessä. Se oli pieni huone, jossa oli käden ulottuvilla kaikki. Ehkäpä saman kokoinen tila suurelle perheelle, kuin mitä minun nykyisessä kodissa oleva pukeutumishuoneeni. Siinä huoneessa sitten kuulemma tapahtui kaikki, äiti myi itseään ja laitonta viinaa, lapset samassa tilassa humalaisten asiakkaiden kanssa.

Tämän kaiken meille näytti kollegamme Omol, joka oli elänyt tässä todellisuudessa. Omolin 11 pojan porukasta on vain kaksi hengissä, toinen vankilassa ja toinen töissä World Visionilla.

Mitä sitten maaseudulla? Slummista uupuneena lähdimme maaseudulle Mogotioon katsomaan sitä elämää, edelleen mielessä tarinoiden kerääminen ja ihmeiden ymmärtäminen.

Kuulimme tarinoita nuorista tytöistä, joita pahoinpidellään, ryöstetään ja raiskataan koulumatkalla. Lapsia, jotka eivät mahdu kotiinsa nukkumaan lähetetään yön selkään selviytymään itsekseen. Ne nukkuvat puissa ja varastoissa, milloin missäkin. Joskus joku nuori mies saattaa ottaa esim tällaisen 12-vuotiaan tai nuoremman viereensä nukkumaan ja kutsua häntä vaimokseen.

Tytöille on rakennettu asuntoloita, jotta he voisivat käydä kouluaan turvassa. Asuntolan ympärillä on piikkilanka-aita. Uusi vessa ja suihku takaavat sen, että heitä ei raiskata tai kaapata, jos lähtevät illalla peseytymään tai tarpeilleen.

Nuoret pojat alkoholisoituvat tai lopettavat koulunsa kesken kaiken elättääkseen perhettään. He monet ovat yksinhuoltajaäitien kasvatteja ilman isän mallia. Kukaan ei kerro heille kasvamisesta ja miehistymisestä, vastuusta ja rajoista. Heille ei opeteta kunnioitusta, eikä heitä kunnioiteta.

 

Tässä tätä rumuutta.

Entäpä sitten ne ihmeet?

Kaiken tämän keskellä tapahtuu ihmeitä. Ihmisiä, jotka nostavat päänsä, alkavat kirjoittaa elämäänsä uudelleen, löytävät jonkun joka uskoo heihin, tai vaan pakenevat pois kaiken keskeltä. Nämä miehet ja naiset ovat niin kiitollisia uudesta elämästään, että he haluavat maksaa kaiken saamansa hyvän takaisin.

Seurasimme seitsemän slumminuoren tarinaa. Nämä seitsemän ovat tulleet valituiksi World Visionin nuorisotyöllisyysohjelmaan. Heistä jokainen oli löydetty ja haastateltu ja hyväksytty ohjelmaan erittäin vaikeista olosuhteista, yleensä jonkun kirkon tai seurakunnan kautta yhteistyössä World Visionin työntekijöiden kanssa. Ammattikoulutuksen jälkeen heihin on investoitu ja luotettu niin, että he ovat saaneet jonkun välineen ammattinsa harjoittamiseen, uunin tai kameran jne.

Simon, Alex, Philip, Beatrice, Samuel, Judith ovat kaikki saaneet elämänsä uusille raiteille ja tänään mentoroivat ja tukevat jokainen kymmeniä uusia yrittäjiä. Kymmenistä tulee siis satoja, sadoista tuhansia. Haastattelimme näitä mentoroitavia yrittäjiä, siellä oli kauneusalaa, cateringiä, tietotekniikkaa, leipomoa, kauppiasta, saippuantekijää, kondiittoria jne. Pienestä isoksi –meiningillä, ensin tehdään vaikka 5 donitsia ja myydään ne, siitä se sitten jatkuu. Nuori nainen joka alkoi valmistaa saippuaa kertoi, että hän päätti myydä saippuoitansa kouluille, monet koulut sanoivat, että heillä on jo saippuantoimittaja. Tyttö ei antanut periksi, jätti näytteitä ja palasi aina takaisiin myös niihin asiakkaisiin, jotka olivat hänet jo torjuneet. Nyt hän toimittaa saippuoitansa kuudelle koululle ja on jo laajentanut shampoisiin.

Nämä nuoret saavat elämästä kiinni ja muuttavat pois slummista hieman paremmille alueille, auttavat perheensä muuttamaan pois, perustavat omat perheensä ja laajentavat edelleen bisneksiään. Heistä jokainen kuitenkin palaa entisilleen kotiseuduilleen auttamaan kaltaisiaan ja siten laittavat hyvän kiertämään.

Yrittäjyystarinat ovat ihmeellisiä, he kertoivat meille, kuinka ’rakastavat omaa hikeään’, nauttivat työnsä tuloksista. Yrittäjyys on opettanut elämässä sellaista, jota ei ole mistään muusta oppinut. Heihin on luotettu ja annettu alkupääomaa ja he ovat saaneet itse näyttää itselleen ja muille onnistumisensa.

Opimme heiltä seuraavaa:

  • sinä voit itse johtaa itseäsi
  • älä koskaan anna periksi
  • kirjoita itse oman elämäsi tarina, pidä itse kynää kädessäsi
  • ota rennosti, asiat järjestyvät, kun teet oikeita asioita
  • odota, ole kärsivällinen
  • Mikään ei tule helposti, kiipeä portaita askel kerrallaan
  • Sinua ei määrittele se, mistä tulet, vaan se mihin menet
  • Vihan kanssa ei kannata elää
  • anna anteeksi
  • Ajattele sitä, mitä sinulle on. Älä sitä, mitä sinulle ei ole.

Tätä henkeä ja asennetta haluan oppia ja sitä kannattaisi tuoda vaikka meille Suomeenkin lisää. Näiden tarinoiden kautta sitä voi tehdä.

Slummissa oli myös koulu, joka lapset saivat päivittäin ehkä ainoan ateriansa, opetusta ja turvaa. Mikkeliläinen ryhmä oli saanut sydämelleen lahjoittaa kouluun uuden keittiön ja kattilan. Keittiö rakennettiin siten, että savu ei mennyt luokkiin ja siellä oli asialliset tilat esimerkiksi tiskeille. Koulussa oli keittäjä ja jokainen lapsi sain päivän ehkäpä ainoan ateriansa uudesta kattilasta valmistettuna. Kaksi ja kolmevuotiaiden ryhmässä oli jopa patjat lepäämistä varten. Lapset viettivät koulussa kahdeksan tuntia päivässä.

Alexin koulussa opiskeli jälkeenjäänyt Ismael, joka opetteli kirjoittamaan omaa nimeänsä. Kun hän oppi kirjoittamaan oman nimensä hän pystyi avaamaan pankkitilin ja jatkaa businesstansa paperinenäliinakauppiaana. Ei tarvinnut kerjätä.

Maaseudulla tapasimme perheitä, joilla oli terveitä ja vilkkaita lapsia, iloisia äitejä ja työtelijäitä isiä.

Eräs perhe oli esimerkkinä hygienia- ja asumisohjelmassa. Heille oli neuvottu, kuinka tiskit kannattaa kuivattaa ulkona, kädet pestä vessakäynnin jälkeen ja rakentaa vessa tarpeitaan varten. Aikaisemmin he tekivät tarpeensa tontille kuoppaan, josta jätteet sitten sateen aikana ajautuivat juomaveteen. Kolera ja lavantauti olivat jatkuvasti vieraana. Me olemme terveitä nyt, he sanoivat, hyvin yksinkertaisten ja halpojen keinojen avulla.

Toisen perheen karja oli lihavaa ja tuotti maitoa yli kaksinkertaisesti aikaisempaan verrattuna. Heille oli opetettu metsän hoitamista niin, että kaikkea ei leikattu pois. Puita karsittiin ja kasvatettiin, versoille raivattiin tilaa ja heinää niitettiin talteen. Muutamalla yksinkertaisella työkalulla kuten veitsellä ja hangolla maanviljelijä hoiti metsäänsä. Karja sai ruohoa, ruoho kasvoi puiden varjossa. Äiti sai karsituista oksista polttoainetta, jota hän aikaisemmin joutui noutamaan tuntien päästä. Lehmät lypsivät maitoa ja lapset saivat hoitoa.

Tätä neuvontatyötä tekevät vapaaehtoiset ja heidät koulutetaan paikallisin voimin yhteisillä rahoilla, joista osa tulee esimerkiksi suomalaisilta tukijoilta järjestöjen kautta.

Vierailimme koulussa maaseudulla, jossa oli tyttöjen turvatalo ja sisäsuihkut ja vessat. Sinne veimme 20 kiloa suomalaisten vapaaehtoisten ompelemia kestositeitä, jotta tytöt voisivat käydä koulua myös kuukautisten aikana.

Tässä näitä ihmeitä, joita voi vain ymmärtää, kun on ensin ymmärtänyt rumuuden.

Valinnoilla on merkitystä. Rajoilla ja opetuksilla, rohkaisuilla ja lupauksilla. Luottamuksella ja tukemisella.

Päätöksellä ja tekemisellä. Auttamisella ja takaisin maksamisella.

 

 

Viidenkympin villitys

image

image

image

image

image

image

image

image

image

image

image

image

image

image

image

imageTällä viikolla täytän 51 vuotta. Tämä juhlavuosi päättyy ja uudelle tulee tilaa. Tässä yhteenvetoa vuoden tunnelmista ja tapahtumista. Mobiililaitteella luettelonomaisesti kirjoitettuna.

Tammikuussa 2015 vietin synttäripäivää New Yorkissa työmatkalla. Hotellihuoneessa oli miehen jättämä kaunis ruusukimppu ja sydänkortti, joka ilahdutti. Päivän päätteksi pääsin limusiinin kyydissä lentokentälle. Aurinkoinen Manhattan näytti parhaat puolensa luxuskyydin ikkunasta ja olo oli toiveikas, tästä tulee hyvä vuosi! Lentokoneessa oli taas yllätys, sain shampanjatarjoilun ja onnittelut lentoemäntien välittämänä. Kiitos käly ja luokkatoveri! Yllätykset jatkui illalla Suomessa, minut kaapattiin yllätysjuhliin Pohjoisrantaan ihanien ystävien hemmoteltavaksi. Kiitollinen siitä. Kiitos Tarja ja muut ja tietysti suomalaisen limusiinin kuljettaja, Arja. Lisää juhlintaa jatkui pienessä Kontulan kolmiossamme seuraavana päivänä, yllätyshieno kakku ja paljon vieraita, ihana ja tiivis tunnelma. Onnea. Kiitos Arto. Kiitos Inni, keittiön tehopakkaus.

Helmikuussa päätin hakea uutta tehtävää ja yrittää vaihtaa alaa. Laitoin hakemuksen World Visionin toiminnanjohtajana tehtävään. Erittäin perusteellisen pohdinnan jälkeen. Tein Swot-analyysejä ja plussia ja miinuksia. Loppujen lopuksi yksi kysymys ratkaisi: harmittaisiko minua vanhana, jos en tarttuisi tähän tilaisuuteen? Vastaus oli selkeä kyllä, päätin siis ottaa riskin ja antautua ruodittavaksi ja syynättäväksi. Hyväksyin myös mahdollisuuden epäonnistua ja tulla hylätyksi.

Maaliskuussa kävin Düsseldorfissa ja huhtikuussa Madridissa. Sekä edelleen juhlimassa rakkaiden ystävien kanssa Puulan rannalla, luxusta sekä seura, ruoka ja puitteet. Kiitos Kriske!

Keväällä tein myös hautajaismatkan isän ja äidin kanssa Varkauteen, kävimme isän vanhempien haudalla ja näin paljon isän vanhoja ystäviä ja paikkoja hänen lapsuudestaan. Arvokas kokemus. Olin sairaslomalla polvileikkauksen jälkeen ja minulla oli aikaa tähänkin elämykseen. 

Polven kierukkavamman korjaus hoidettiin ammattimaisesti Diacorissa. Kuuden viikon pysähdys ja kotisohvahoito. Sitten heti Amsterdamiin.

Äitienpäivää vietettiin Kaikkien äitien kanssa Koukkuniemessä. Kiitos Siiri ja Sami!

Alissan oppivelvollisuus loppui ja alkoi lukiolaisen elämä. Hyvä, Alli!

Selin kesä alkoi talkoilla ja sain himoitemiani kiviröykkiöitä pihaan. Kiitos Kimmo ja muut! Selin kesä oli muutenkin ihana ja toimelias. Paljon vieraita ja tuttuja. Kirppariostoksia ja vintin aarteiden ihastelua.

Pihamökin kunnostus huipentui  maalaamiseen, mökistä tuli viihtyisä ja hieno, uusi katto ja seinät. Kiitos Arto tiimityöstä.

Kesällä sain takaisin ikivanhan ystäväni Ameriikasta, olemme jo viettäneet yhdessä aikaa käkätellen siellä ja täällä. Kiitos, Lena!

Juhannuksena sain olla mukana keikalla konferenssissa, pääsin laulamaan sydämen kyllyydestä itseäni parempien laulajien ja muusikoiden seurassa. Nyt voin kuolla onnellisena 😉 Kiitos Juke!

Heinäkuussa oli muutto Pihlajatielle. Rivakka ja tehokas. Tiimityö toimi saumattomasti, kiitos Arto ja Alissa. Uusi koti, uudet maisemat, ihanat pyöräilyreitit.

Heinäkuussa tuli Siirille ja Samille uusi perheenjäsen Romaniasta, Dona. Hauska tapaus, josta Siirin lempeällä kasvatuksella on jo kuoriutunut rohkeampi koiraotus.

Jossain vaiheessa vietimme kivan päivän Juken ja Katrin vieraina Lahdessa. Vuosien kestävää ystävyyttä. 

Veetin synttäreitä juhlittiin Hangossa perinteiseen tapaan heinäkuussa, suloinen poika.

Heinäkuussa oltiin Siirin ja Alissan kanssa Fuengirolan helteessä. Leppoisaa laatuaikaa hyvässä seurassa, hyvän ruoan ja auringon helliminä. 

Iso Hali -kuoroprojekti on matka, jota ei heti unohda. Olen niin iloinen, että uskalsin lähteä siihen ja että niin moni lähti mukaan ilolla. Siitä tuli unohtumaton matka upeiden naisten kanssa, paljon kohtaamisia ja energiaa, ystävyyttä, itsensä ylittämistä, iloa, musiikkia, oppimista ja löytämistä. Kiitos Hanna-Maria hulluudestasi ja heittäytymisestäsi ja rautaisesta ammattitaidostasi, herkkyydestä ja ystävyydestä! Kiitos Iso Hali, tiedän, että teillä olisi ollut muutakin tekemistä, mutta valitsitte lähteä täysillä matkalle mukaan.

Isovanhemmuuden ihania hetkiä saatiin kokea Korkeassaressa Arton ja Leon kanssa. Siinä toteutui idyllinen unelmani. Laatuaikaa pienen ihmisen kanssa ihmetellen ja ihastellen. Mikä lahja! Leo, vaari ja mummu, läsnä ja yhdessä.

Syyskuussa alkoi uusi työ ja uudet seikkailut. Intensiivistä oppimista ja kimurantteja asioita uudella alalla. Kehitysyhteistyön opettelu ja reagoiminen leikattuihin budjetteihin. Politiikkaa, uusia ihmisiä, YT-neuvottelut, budjetit, organisaation rakentaminen, keskusteluja ja raportteja. Ongelmia ja ratkaisuja. Uusia ihmisiä, sanoja, tunteita, suhteita, historian taakkaa, epäonnistumisia, onnistumisia, voittoja ja elämyksiä. Mielenkiintoista ja sytyttävää. Paljon uusia mielenkiintoisia ihmisiä, upea organisaatio. Toivoa ja välittämistä. Julkkiksia ja taviksia. Konsertteja, tilaisuuksia, matkoja. Vaikka jäisi tähän, on sen arvoista. Kiitos mahdollisuudesta!

Lokakuussa  oli Kyproksen matka ja päälle Iso Hali -konsertti. Konsertin jälkeen karonkka. kiitos, Sanna. Kiitos myös koko ihmistä lämmittävästä hartiahuivista, joka hoitaa kokonaisvaltaisesti sekä mieltä, että kehoa. Sen voi laittaa mulle sitten hautaan mukaan.

Lokakuussa juhlittiin kaksivuotiasta Leo Sulevia. Kiitos Saara ja Joonas! Parasta ikinä. Ei juhlat, vaan Leo.

Lokakuussa taisin olla Wienissä tutustumassa World Visionin kansainvälisiin kollegoihin.

Marras-joulukuussa pääsin Kenian kiertueelle. Me tehdään työtä, jolla on merkitystä ja saamme tuloksia aikaiseksi, se on selvää. Kiitos, Ulla! Tutuksi tuli pakolaisleiri, slummi, maaseutu, aavikko. Tapasin Annen ja Arin ja paljon, paljon ystävällisiä Kenialaisia. Paljon toivoa, köyhyyttä ja pieniä rikkauksia. Kiitollisuutta ja ihmeitä. Surullisia ja onnellisia tarinoita. Afrikkaan voi ja pitääkin rakastua.

Joulua vietimme perheen kesken Meikussa, Hangossa ja Selissä. Sopuisaa illanviettoa rakkaiden kanssa. Kiitos.

Vuosi vaihtui Katrin vieraana Pohjanmaalla. Elämysmatka aakeelle laakeelle. Hemmottelua hyvän ruoan ja juoman kanssa, iskelmämusiikkia, tee-se-itse-karaokea, löhöilyä, huutokauppaa, halpa-aittaa ja hevostalli. Kiitos, Katri.

Tammikuussa vielä tapasin lukiokavereita yli kolmenkymmenen vuoden takaa. Seitsemän tuntia saman pöydän ääressä Kolmessa Kruunussa. Pitkät kierrokset on kukin käynyt, mutta sisällä on edelleen se tuttu teini.

Elämä on hellinyt hyvillä vanhemmilla, jotka on osanneet antaa kasvaa rauhassa ja vapaasti, hyväksyen ja rakastaen, Pitkällä avioliitolla, jonka on kruunannut kolme viisasta, tasapainoista ja lahjakasta tytärtä. Veljellä/siskolla ja sen rakkailla lapsilla. Älykkäillä suurisydämisillä vävyillä. Ihmeellisellä lapsenlapsella, jonka kanssa saa viettää aikaa. Kaiken lisäksi vielä uudella tulokkaalla ensi kesänä. Leon pikkusisarus. Suurella suvulla, joka on aina jaksanut kiinnostua ja kannustaa ja joka aina toivottaa tervetulleeksi. Terveydellä, kauniilla kodilla, lämmöllä ja suojalla. Ystävillä.

Mielenkiintoista nähdä, millaiseksi 51-vuotiaan elämä muodostuu. Nyt pitää vähän hengitellä.

Kiitos seurasta.

Toivon toimiala – The Industry of Hope

(In English further down) My personal mission statement for my new job as a CEO for World Vision Finland

Siirryn syskuun alussa Suomen World Visionin toiminnanjohtajaksi ja tässä on mun lyhennetty visio ja sanoitus tehtävällemme, niin kuin minä sen näen:

TOIVO
Maailmassa on niin paljon enemmän toivoa, kun on sellaisia organisaatioita ja ihmisiä, kuin mitä World Visionissa on. Toivo on aktiivista tekemistä ja mahdollisuuksien näkemistä, jopa mahdottomalta tuntuvissa tilanteissa. Me olemme toivon toimialalla.

MERKITYS
Mahdollisuus onnellisuuteen ja tasapainoon omassa elämässä lisääntyy, kun saa olla tekemässä työtä, jonka merkitys on itselle kirkas. Voimme olla vaikuttamassa toivon lisääntymiseen maailmassa. Tällä toimialalla ei tarvitse käyttää mielikuvitusta keksiäkseen työllensä merkitystä.

RAKKAUS
Suomen World Visionin työ perustuu kristilliseen lähimmäisenrakkauteen. Se merkitsee heikomman puolustamista, toisen ensisijaistamista, konkreettista auttamista. Kristus rakasti minua ensin. Meidät tulisi tuntea hänen opetuslapsikseen juuri keskinäisestä rakkaudestamme. Tämä pätee myös työyhteisöissä. Tämän rakkauden piiriin kuuluvat kaikki. Piste.

PALVELU
Meidän tehtävämme on palvella. Ensin toisia ja sitä kautta saatamme tulla myös itse palvelluksi. Me mietimme jatkuvasti: ’Mitä minä voin tehdä palvellakseni minua itseäni suurempaa tarkoitusta?’

LAPSI
Lapsi on keskiössä. Jokaisella lapsella tulee olla mahdollisuus elämässä. Toimintamme tavoitteena on pysyvä muutos parempaan.

SYSTEEMI (ohjelma)
Tarvitsemme systeemin, jolla varmistamme tavoitteidemme toteutumisen ja todistamme sen vaikuttavuuden. Tämä ohjelma palvelee lasta.

RAHA
Raha on väline tavoitteemme ja merkityksen toteutumiselle. Meidän tehtävämme on hankkia rahaa nykyisiltä ja uusilta tukijoiltamme, yksityisiltä ja julkisilta. Haluamme hoitaa ja varjella nykyisiä tukijoitamme suurella rakkaudella, tunnollisuudella ja kunnioituksella. Haluamme houkutella uusia lahjoittajia toimintamme piiriin. Tämä on prioriteetti. Me tiedämme, että apu menee perille ja työllämme on vaikutusta koko maailman selviytymisen kannalta.

VAIKUTTAMINEN, VIESTINTÄ JA VERKOSTO
Meidän täytyy viestiä, vaikuttaa ja verkostoitua kaikin toimintaamme tukevin keinoin, jotta saamme lisää rahaa, jolla voimme tukea sitä ohjelmaa, joka palvelee lasta.

TUKITOIMINNOT
Me tarvitsemme rakenteen ja hyvän työyhteisön, jotta pystymme toimimaan tehokkaasti ja keskittyneesti lapsen hyväksi. Haluamme tehdä sen hyvän hallintotavan mukaisesti.

JOHTO
Johtamisen tehtävänä järjestää asiat niin, että toimintamme keskiössä oleva lapsi hyötyy eniten ja että kaikki työhömme osallistuvat tietävät tehtävänsä ja merkityksensä tavoitteemme saavuttamiselle.

HALLITUS
Tarvitsemme hallituksen, joka ohjaa ja valvoo toimintamme.

The industry of Hope

HOPE
There is so much more hope in this world when we have people and organizations like World Vision. Hope is active doing and seeing possibilities in hopeless places. Our industry is Hope.

PURPOSE
The possibility for happiness and balance in one’s life increases when you can have a work that has a clear purpose. Our job is to increase the amount of hope in this world. We don’t need to use our imagination to find a purpose for our doing.

LOVE
Our work is motivated by God’s love for us. This means compassion. We are called to serve the neediest people of the earth; to relieve their suffering and to promote the transformation of their condition of life. This love is available to all, even here in Finland in our work place.

SERVING
Our task is to serve. When we serve first we might have a chance to be served as well. Our mind is constantly working on the idea: What can I do to serve the purpose that is bigger than my self?

CHILD

The child is in the middle. Our vision for every child: life in all its fullness. Our goal is to make a sustainable change in their lives.

SYSTEM
We need a system that makes sure our goals are met. We need a system that prooves our work is making a sustainable change and the funds are effectively used for the purpose that they are donated. The system is there to serve the child.

MONEY
Money is a vehicle that helps us to accompish our goals and purpose. Our job is to raise funds from current and new donors, public and private. We cherish, love and honor our donors. We want to make sponsoring a way of living for people in Finland. This is a priority. We know that our work will bring the investment back in long term.

INFLUENCING, COMMUNICATING AND NETWORKING

We need to influence, communicate and network in all possible ways to raise more funds to support the system that helps the child.

SUPPORT
We need a good enough organization structure and committed personnel to be able to fully concentrate on our mission.

MANAGEMENT
Management is there to organize work so that the mission gets completed. Everyone needs to know what to do to make the child benefit the most. Management also is responsible for making sure that the organization’s economy is healthy and there is enough money raised.

BOARD
The board is the governing body giving the management its mandate.

Samanlaisuuden hyväksyminen – läski huomaa läskin

Kyllä juoppo juopon tunnistaa. Läski huomaa toisen läskin. Raskaana olevat naiset noteeraavat jokaisen raskaana olevan naisen. Isopyllyiset rekisteröi muut isopyllyiset. Vähemmistöt hakeutuvat toistensa seuraan. Anorektikot tunnistavat kaltaisensa. Eronneet tai hylätyt ymmärtävät toistensa ratkaisuja. Alkoholistien läheiset tietävät toistensa tilanteen…

Huomasin tämän, kun kävelin taas keppien kanssa Itiksessä. Meillä kyyrärsauvakansalla on salainen katse, jolla noteeraamme toisen kaltaisemme tilanteen ja viestitämme toisillemme myötätuntoa ja vertailemme mielessämme kollegan vamman laatua ja selviämistä omaamme. Se on vähän niin kuin motoristit tai karavaanarit, jotka ihan avoimesti moikkaavat toisiaan vastaan tullessa. Eikös partiolaisillakin ole oma tervehdys? Ja entäs savolaiset tai pohjalaiset, he puhkeavat kollegiaaliseen höpöttelyyn omalla salaisella kielellään ja vahvistavat yhteenkuuluvuuttaan muille aukeamattomilla kaskuilla ja kertomuksilla. Jos työpaikalla on 30 normaalipainoista ja 2 painonsa kanssa kamppailevaa, nämä kaksi todennäköisesti tuntevat toisiaan kohtaan salaista yhteyttä.

Meillä on sisäänrakennettu myötätunto kaltaisiamme kohtaan, mielellämme hyväksymme samanlaisuuden. Tiedän miltä tuntuu hyppelehtiä kauppakeskuksessa olkavarsiensa varassa. Diacorin lääkäriasemalla näin vanhan herran rollaattorinsa kanssa, hän yritti saada vessan ovea auki ja taisin olla ainoa siinä odotushuoneessa, joka ymmärsi avata ovea hänelle, ihan vaan sen vuoksi, että sillä hetkellä minulla oli aavistus siitä, kuinka vaikeaa arkiset asiat ovat liikuntarajoitteiselle. Jos siellä huoneessa oli joku, jolla oli paha ihottuma kasvoissa, hän varmaan noteerasi kaikki itsensä kaltaiset myötätunnolla.

Samalla kun huomaamme kaltaisemme, me välittömästi teemme vertailua omaan tilaan. ’Tolla on vielä pahemmin asiat’ ’En kai mä noin läski ole?’ ’ Käyttäydynköhän minä samalla tavalla?’ ’Tuoltako se näyttää?’
Väittäisin, että minun on helpompi tuntea myötätuntoa ja yhteyttä niiden kanssa, jotka ovat kaltaisiani.
Tämä pätee niihin ominaisuuksiin, jotka olen tunnistanut omikseni. Sokeissa pisteissä on vaikea itseään verrata, koska ne ovat itselleni sokeita. Ne tunnistaa sitten muut ihmiset. On todella järkyttävää kuulla sanottavan, että ’te kaksi olette sitten ihan samanlaisia’, jos en todellakaan ole tunnistanut itsessäni sellaista piirrettä. Tämä tapahtuu erityisesti rinnastettaessa omiin vanhempiin: ’ihan oot ku isäs/äitis’ !!! Olen muodostanut mielessäni kuvan itsestäni ja ottanut omikseni vain itse määrittelemäni viat ja hyvät puolet. Minulla on itsestäni uskomuksia.

Myötätunto erilaisuutta kohtaan. Hankala juttu. Mitä jos minulla ei ole mitään tajua siitä, kuinka toinen ihminen on joutunut sellaiseen tilaan, en tunnista sitä mekanismia tai heikkoutta toisessa ihmisessä. Mikä sitä riivaa? Eikö se nyt vain voisi ryhdistäytyä? Pitääkö aina valittaa tai tehä numeroa itsestään?
Mitä, jos en ymmärrä sitä kulttuuria tai perhetaustaa ollenkaan? Minulla ei ole mitään omakohtaista käsitystä siitä, miltä tuntuu olla sellainen. Asia on minulle vieras ja vähän pelottava, tyyppi on vastenmielinen tai en osaa suhtautua sellaiseen ajatusmaailmaan/hahmoon.

Kieltämisen, tuomitsemisen tai pakenemisen sijaan voin valita uteliaisuuden ja tutustumisen. En voi ymmärtää, jos en tutustu. Voisin yrittää käyttää mielikuvitustani ja asettaa itseni toisen tilaan. Jos ei mielikuvitus millään riitä, voisin vaikka kysyä ja yrittää selvittää. Lukea ja keskustella. Mikä on se mekanismi, joka saa juopon aina retkahtamaan? Mikä tarve jää hillittömältä ja himojensa riivaamalta täyttymättä? Missä tuntuu arjen hankaluudet ja ihmissuhteiden vaikeudet? Miltä tuntuu jättää kotimaansa ja perheensä? Mitä vaikeuksia on saada elämästä kiinni eron jälkeen? Miltä hylkääminen tuntuu? Mitä, jos ei koskaan ole tarpeeksi hyvä? Mistä toi ajatus tulee? Mitä uskomuksia minulla on itsestäni/toisista?

Luulisin, että on ihan normaalia ihmisyyttä, että hyväksymme helpommin samankaltaisuuden ja haemme itsemme kaltaista seuraa. Eipä siinä mitään. Mielenkiintoiseksi ja avarammaksi elämä muuttuisi, jos uskoisin, että oma reviirini tai asemani ei ole uhattuna sen vuoksi, että tutustun toisenlaiseen maailmaan. Eihän minun tarvitse toiseksi muuttua, mutta saatan muuttua myötätuntoisemmaksi, kun olen yrittänyt kulkea toisen kengissä hetken matkaa. Myötätuntoa voi kuulemma harjoitella.