1.Toimeliaisuus ei ole aina hyvästä? 2. Älä ota itseäsi niin hirveän vakavasti

 

Viime viikolta kerättyjä havaintoja ja oppeja:

Liikuntarajoitteinen, varsinkin harjaantumaton sellainen, on erittäin tapaturmaherkkä. Jos on epärealistiset käsitykset omista kyvyistään, aiheuttaa vaaratilanteita sekä itselleen, että ympäristölleen. Vaikka itse luottaisikin 110% omiin kuvitteellisiin kykyihinsä, huomaa  jossain vaiheessa ympärillään lauman huolestuneita katseita seuraamassa tilannetta, että kuinkahan tuossakin nyt käy. Täytyy siis tutustua uudelleen omiin rajoihinsa ja kantokykyynsä, jotta on realistinen, mutta optimistinen käsitys siitä, mihin kykenee.

Jänteiden ja lihasten kiinnittymistä ei voi kiirehtiä. Vaihtoehtoina on nöyrtyminen tai hajoaminen. Kasvua ei voi pakottaa. Sitä ei voi kontrolloida, mutta sitä voi auttaa ryhtymällä yhteistyöhön sen kanssa. Kaikella on aikansa. Aikaan joko sopeutuu tai sitten ei. Jos ei sopeudu, ei kenelläkään ole kivaa.

Tyttäreni tokaisi eilen jokseenkin tapahtumarikkaan päivän päätteeksi, että alkaa vähän kyllästyttää tämä sählääminen. Keskikoulussa liikunnanopettajani, Isa, kutsui minua Sähläksi. Onko mitää tarttunut mukaan matkan varrella?

Pudotin siis kännykkäni vesiämpäriin, kun sähläsin vessanpesun kanssa. En voinut kumartua nostamaan sitä. Kokonainen hyllyllinen juomalaseja putosi tiskialtaaseen, päälleni ja lattialle tuhannen pirstaleiksi. Olinkohan horjatanut niin, että kiinnikkeet liikahtivat? Vessan peilikaapin ovi putosi lattialle, osuen ensin Allin käteen. Hän löi päänsä siihen väistäessään minua, olin tiellä. Yksi peiliovi pirstaleina. Onneksi Alli taisi saada vain kunnon tällin käsivarteensa ja haavoilta vältyttiin.

Minun kannattaa siis ihan vaan katsella, kun asioita tapahtuu ilman osallistumistani. Saa nähdä, meneekö oppi perille. Onneksi ympärilläni on paljon lempeitä ja ystävällisiä ihmisiä, jotka jaksaa kannustaa ottamaan iisisti ja huomauttavat liiasta aktivoitumisesta.

Kuusi viikkoa tässä maailmankaikkeudessa on mitätöntä. Minä olen tässä kaikessa pienen pieni pyöristysvirhe, mutta silti merkittävä osa kokonaisuutta. Ei kannata ottaa itseään niin hirveän vakavasti. Hyvä ystäväni sanoi: ’Tulen hyvälle ja rohkealle tuulelle pienuuttani ajatellessani’ -ihana ajatus!

Olen kuitenkin toimeliaisuudessani tehnyt erilaisia koekeittiön asioita täyttääkseni tyhjää aikaa. Valmistin elämäni ensimmäistä kertaa lusikkaleipiä, jonka sisälle laitoin itse tekemääni omenamarmeladia! Jääköön historian kirjoihin.

Eilen meitä oli monta kokkia keittiössä, oli hauskaa, mutta laadunvalvonta petti. Kenelläkään ei ollut johtajuutta, minulla oli idea ja näky, mutta en kertonut siitä selkeästi muille. Jätin homman kesken ja menin puhelimeen ym sähläsin muita asioita. Lopputulemana jouduimme leipomaan saman taikinan kahteen kertaan, pikkuleipämuotit löytyivät juuri ennen viimeistä pellillistä, osa pikkuleivistä kuorrutettiin suola-kaneli -yhdistelmällä ja viimeinen pellillinen paloi karrelle. Saatiin kuitenkin n 50 oikein hyvää pikkuleipää. 30 tuhoutui. Prosentuaalisesti ihan jees.

’Mitä useampi kokki, sitä huonompi soppa’? Ei välttämättä. Tarvitaan jonkunlainen projektipäällikkö, joka vastaa lopputulemasta.

 

 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s