korporaatioiden vastuullisuus

Matka Iloilon saarelle kesti kauan. Filippiinien sisäisten lentoaikataulujen vuoksi päädyin viettämään yön kotimaan terminaalin pihalla. Laskin sen varaan, että näkyvällä paikalla, reppu pään alla, penkillä loikoilemassa pysyisin kyllä turvassa. Matka kesti yli kolmekymmentä tuntia ja olin varhain aamulla perillä juuri sopivasti aloittamaan ensimmäisen työpäivän.

Yksi matkan tarkoituksista oli testata kenttätyömetodia, jossa jalkauduimme slummiin haastattelemaan sen asukkaita. Erityiskohteeksi oli otettu slummien jäteongelma. Maailmanlaajuisesti kyse on jättimäisestä ongelmasta.

Meidät vietiin kohteeseen pakettiautoa pienemmällä avobussilla, jonne suurikokoisen länsimaalaisen täytyi sopivasti kutistaa itsensä mahtuakseen sisään. Sieltä kyydistä oli helppo seurata Iloilon elämää, kohteemme oli Molo nimisessä kaupunginosassa. Mitä syvemmälle laitakaupunkia etenimme sen värikkäämpää oli elämä. Ympärillä parveili hedelmänmyyjiä, joka puolella oli pieniä kioskeja täynnä kertakäyttötavaraa. Täytee ahdetut moottoripyörät ja riksat puikkelehtivat ohitsemme. Jotkut kuljettivat kokonaista sohvakalustoa päänsä päällä. Sohvassa taisi olla pääosin styroksia, koska se vaikutti kovalta ja kevyeltä, vaikka olikin raflaavan plyysikankaan peittämä. Moninaisten sähköjohtojen villit verkostot risteilivät katujen yli  ja johtivat syvälle kapeiden kujien tönöissä oleviin viritelmiin.

Jalkauduimme kävelemään pienissä ryhmissä, uteliaiden katseiden seuraamana. Yhden kapean aaltopeltisten majojen reunustaman kujan päässä oli paratiisimainen sinisenä hohtava meren lahti, tai siltä se ensin näytti. Tarkemmin katsottuna rannat oli täynnä jätettä ja meressä kellui kanistereja ja muoviroskaa idyllisten kalastajaveneiden välissä. Alueella ei ollut jätehuoltoa, eikä viemäröintejä. Ilma oli hiostavan kuuma ja hikivanat valuivat pitkin otsaa ja selkää. Katujen varsilla oli yleisiä vesihanoja ja näinkin muutaman pesemässä hiuksiaan kadun varressa pienen vesilirun alla.

Kiersimme kävellen pienissä ryhmissä ympäri slummia pysähtyen juttelemaan ihmisten kanssa. Halusimme tehdä haastatteluja kuluttajakäyttäytymisestä kertakäyttöisten shampoopussukoiden suhteen. Kaksi suosituinta brändiä olivat SunSilk ja Head & Shoulders. Sekä miehet että naiset käyttivät näitä hiustensa pesuun katujen varsilla olevien yleisten hanojen alla. Köyhyys ei estä ihmisten tarvetta olla hyväntuoksuinen, kaunis ja puhdas.

Kysymys kuului: Vaihtaisitko tämän kertakäyttöisen shampoon kierrätettävään pulloon, jota voisit täyttää aina samalla hinnalla, mutta siitä ei tulisi poisheitettävää jätettä? Vastaus oli selvä ei. Siihen on useampi syy. 1. Rahaa on vain satunnaisesti ja vain sitä yhtä pientä pakettia varten. 2. Nykyinen kertakäyttöpaketti on kaunis ja kiiltävä, sillä on tunnettu brändi. 3. Pullolle ei ole tilaa. Majassa ei ole varastoa tai lukittavia tiloja.

Tein laskutoimituksen. Maailmassa on ennustettu olevan vuonna 2030 noin 8,5 miljardia ihmistä. Väestöstä 70 % asuu kaupungeissa ja heistä kolmasosa slummeissa tai vastaavissa olosuhteissa. Jos jokainen heistä käyttäisi kolme kertakäyttöpussukkaa viikossa, se tekisi yli 300 miljardia poisheitettävää roskaa vuodessa. Ja kyse on vain yhdestä slummeissa käytettävästä tuotteesta! Ensimmäinen ajatukseni oli: Pojat, me hävitään tää matsi.

Puolitoista vapaapäivää antoi tarpeellista etäisyyttä. Pääsimme katsomaan upeita saaria, laguuneja sekä mangoviljelmiä. Päässäni alkoi prosessi, joka johti sitten myöhemmin takaisin yrityselämään. Mikään ei muutu elleivät suuryritykset muuta toimintaansa. Eivätkä ne muuta mitään ellei siitä ole niille taloudellista hyötyä. Raha pitää saada liikkeelle.

Paluu takaisin korporaatioelämään oli tuttua, mutta aiheutti jälleen kulttuurishokin. Olin lopullisesti ‘pilaantunut’ järjestömatkallani ja en enää pysty ajattelemaan ratkaisunmyynistä tai yritysvastuullisuutta ilman globaalien haasteiden ratkaisemista. Nämä tavoitteet eivät mitenkään ole ristiriidassa, vaan pikemminkin tukevat toisiaan. Meidän täytyy saada raha liikkeelle, jotta voimme kasvaa vastuullisesti. Uudet ja nykyiset juuri työelämään tulleet osaajat ymmärtävät tämän, meidän johtajamme välttämättä ei. Onneksi lainsäädäntö autta meitä viemään vastuullisuusasiaa eteenpäin. Muutoksen täytyy kuitenkin olla paljon syvempää, kuin brändin kiillottamiseksi tarkoitettu viherpesu. Samalla kuitenkin pienillä asioilla ja muutoksilla on merkitystä, mutta ne eivät saisi olla sellaisia, jotka mahdollistavat meille tuudittautumisen itsetyytyväisyyteen. Meidän täytyy edetä syvemmin ja voimakkaammin.

Oma kokemukseni on, että yritysten mittareiden ja tulosten laittaminen tukemaan globaalia kestävää kehitystä, tukee myös yritysten taloudellista menestystä. On siis ihan mahdollista ratkaista globaaleja ongelmia ja huolehtia vastuullisesti hyvästä tulevaisuudesta seuraaville sukupolville JA samalla tehdä kasvavan hyviä taloudellisia tuloksia.

Iloilon slumming esimerkki on konkreettinen. Jäteongelma on valtava, joidenkin arvioiden mukaan kierrätämme maailmanlaajuisesti vain 25% kaikista jätteistä. Tilanne on kestämätön.

Valitsin siis seuraavaksi työpaikakseni teknologian alalla toimivan yrityksen.