Paha maailma ja pieniäsuuria ihmeitä

 

Viime viikko oli kummallinen kokoelma rumuutta ja kauneutta. Rumuutta, pahuutta ja pimeyttä oli niin paljon, että se oikeasti tuntui lohduttomalta. Onneksi välillä näimme valoa ja tajusin sen, että ihan pienikin valo valaisee pimeyttä erittäin tehokkaasti, tarvitaan vaikka vaan kynttilän liekki tai kännykän valo.

Valo voittaa pimeyden, siksi meillä on toivoa.

Kenian matkamme teemana oli kerätä ihmeitä ja oikeiden ihmisten tarinoita niistä. Jotta olisimme ymmärtäneet ihmeiden suuruuden tuli meidän ensin nähdä se pimeys, josta ihmeet nousivat.

Rumuudesta

Korogotchon slummi Nairobissa on pahamaineisista pahamaineisin. Siellä eletään äärimmäisessä köyhyydessä ja saastassa. Rikolliseksi ja prostituoiduksi päätyminen on paljon tavallisempaa, kuin slummista pois muuttaminen. Tutustuimme kahden päivän aikana tähän elämään kävellen pitkin slummin kujia.

Kaduilla virtaa viemärivesi ja ulosteet. Flying toilet – lentävä vessa on muovipussi, johon kakataan ja se sitten sinkautetaan ympäristöön, ihan minne vaan. Lasten koulutie on näiden viemärien keskellä, taaperot ja vauvat konttaavat siellä samassa, vammaiset raahaavat itseään saastan seassa, sairaudet ovat jokapäiväisiä, kolera ja lavantauti ,HIV, Malaria jne. Monet päätyvät haistelemaan liimaa, polttamaan laitonta alkoholia, keinolla millä hyvänsä yrittämään sellaiseen tilaan, jossa todellisuus ei tunnu niin pahalta.

Kävimme koulussa, jossa oli 270 lasta samassa tilassa. Samassa tilassa oli myös koulun keittiö ja toimisto ja leponurkkaukset. Koululaiset olivat jaettu katosta roikkuvilla säkeillä neljään luokkaan, taaperosta kahdeksan vuotiaaseen. Kouluruoka maksoi 10 shillinkiä päivässä (9 senttiä) siihen ei kaikilla ollut varaa.

Aseelliset ryöstöt ovat päivittäisiä. Kaatopaikka, joka sijaitsee slummin keskellä, on taistelutantere. Sinne tuotavat esimerkiksi kaikkien lentokoneiden jätteet ovat kuumaa valuuttaa, joista taistellaan verissä päin. Jotta selviät kaatopaikalla, sinulla täytyy olla joku ase ja sinun täytyy olla nokkela ja vahva. Silti siellä asuu ja työskentelee tuhansia ihmisiä.

Tytöt myyvät itseään sellaiseen hintaan, että sitä on mahdoton länsimaalaisen käsittää. Kuulimme tarinan tytöstä, joka myy itseään viidellä shillingillä, se on niin pieni raha, että suomalainen ei edes osaa sitä kuvitella. Se on neljä cnt. Epäilimme tietenkin koko tarinaa, mitä sellaisella rahalla voisi muka saada? Sillä saa esimerkiksi sellaisia leivänmuruja, jotka on lakaistu leipomon lattialta. Kun leipiä viipaloidaan suurissa leipomoissa, tulee siitä aina muruja, murut pudotetaan lattialle ja lakaistaan kasoihin. Viidellä shillingillä saa pienen pussillisen niitä muruja.

Kävimme yhdessä kodissa slummin ytimessä. Se oli pieni huone, jossa oli käden ulottuvilla kaikki. Ehkäpä saman kokoinen tila suurelle perheelle, kuin mitä minun nykyisessä kodissa oleva pukeutumishuoneeni. Siinä huoneessa sitten kuulemma tapahtui kaikki, äiti myi itseään ja laitonta viinaa, lapset samassa tilassa humalaisten asiakkaiden kanssa.

Tämän kaiken meille näytti kollegamme Omol, joka oli elänyt tässä todellisuudessa. Omolin 11 pojan porukasta on vain kaksi hengissä, toinen vankilassa ja toinen töissä World Visionilla.

Mitä sitten maaseudulla? Slummista uupuneena lähdimme maaseudulle Mogotioon katsomaan sitä elämää, edelleen mielessä tarinoiden kerääminen ja ihmeiden ymmärtäminen.

Kuulimme tarinoita nuorista tytöistä, joita pahoinpidellään, ryöstetään ja raiskataan koulumatkalla. Lapsia, jotka eivät mahdu kotiinsa nukkumaan lähetetään yön selkään selviytymään itsekseen. Ne nukkuvat puissa ja varastoissa, milloin missäkin. Joskus joku nuori mies saattaa ottaa esim tällaisen 12-vuotiaan tai nuoremman viereensä nukkumaan ja kutsua häntä vaimokseen.

Tytöille on rakennettu asuntoloita, jotta he voisivat käydä kouluaan turvassa. Asuntolan ympärillä on piikkilanka-aita. Uusi vessa ja suihku takaavat sen, että heitä ei raiskata tai kaapata, jos lähtevät illalla peseytymään tai tarpeilleen.

Nuoret pojat alkoholisoituvat tai lopettavat koulunsa kesken kaiken elättääkseen perhettään. He monet ovat yksinhuoltajaäitien kasvatteja ilman isän mallia. Kukaan ei kerro heille kasvamisesta ja miehistymisestä, vastuusta ja rajoista. Heille ei opeteta kunnioitusta, eikä heitä kunnioiteta.

 

Tässä tätä rumuutta.

Entäpä sitten ne ihmeet?

Kaiken tämän keskellä tapahtuu ihmeitä. Ihmisiä, jotka nostavat päänsä, alkavat kirjoittaa elämäänsä uudelleen, löytävät jonkun joka uskoo heihin, tai vaan pakenevat pois kaiken keskeltä. Nämä miehet ja naiset ovat niin kiitollisia uudesta elämästään, että he haluavat maksaa kaiken saamansa hyvän takaisin.

Seurasimme seitsemän slumminuoren tarinaa. Nämä seitsemän ovat tulleet valituiksi World Visionin nuorisotyöllisyysohjelmaan. Heistä jokainen oli löydetty ja haastateltu ja hyväksytty ohjelmaan erittäin vaikeista olosuhteista, yleensä jonkun kirkon tai seurakunnan kautta yhteistyössä World Visionin työntekijöiden kanssa. Ammattikoulutuksen jälkeen heihin on investoitu ja luotettu niin, että he ovat saaneet jonkun välineen ammattinsa harjoittamiseen, uunin tai kameran jne.

Simon, Alex, Philip, Beatrice, Samuel, Judith ovat kaikki saaneet elämänsä uusille raiteille ja tänään mentoroivat ja tukevat jokainen kymmeniä uusia yrittäjiä. Kymmenistä tulee siis satoja, sadoista tuhansia. Haastattelimme näitä mentoroitavia yrittäjiä, siellä oli kauneusalaa, cateringiä, tietotekniikkaa, leipomoa, kauppiasta, saippuantekijää, kondiittoria jne. Pienestä isoksi –meiningillä, ensin tehdään vaikka 5 donitsia ja myydään ne, siitä se sitten jatkuu. Nuori nainen joka alkoi valmistaa saippuaa kertoi, että hän päätti myydä saippuoitansa kouluille, monet koulut sanoivat, että heillä on jo saippuantoimittaja. Tyttö ei antanut periksi, jätti näytteitä ja palasi aina takaisiin myös niihin asiakkaisiin, jotka olivat hänet jo torjuneet. Nyt hän toimittaa saippuoitansa kuudelle koululle ja on jo laajentanut shampoisiin.

Nämä nuoret saavat elämästä kiinni ja muuttavat pois slummista hieman paremmille alueille, auttavat perheensä muuttamaan pois, perustavat omat perheensä ja laajentavat edelleen bisneksiään. Heistä jokainen kuitenkin palaa entisilleen kotiseuduilleen auttamaan kaltaisiaan ja siten laittavat hyvän kiertämään.

Yrittäjyystarinat ovat ihmeellisiä, he kertoivat meille, kuinka ’rakastavat omaa hikeään’, nauttivat työnsä tuloksista. Yrittäjyys on opettanut elämässä sellaista, jota ei ole mistään muusta oppinut. Heihin on luotettu ja annettu alkupääomaa ja he ovat saaneet itse näyttää itselleen ja muille onnistumisensa.

Opimme heiltä seuraavaa:

  • sinä voit itse johtaa itseäsi
  • älä koskaan anna periksi
  • kirjoita itse oman elämäsi tarina, pidä itse kynää kädessäsi
  • ota rennosti, asiat järjestyvät, kun teet oikeita asioita
  • odota, ole kärsivällinen
  • Mikään ei tule helposti, kiipeä portaita askel kerrallaan
  • Sinua ei määrittele se, mistä tulet, vaan se mihin menet
  • Vihan kanssa ei kannata elää
  • anna anteeksi
  • Ajattele sitä, mitä sinulle on. Älä sitä, mitä sinulle ei ole.

Tätä henkeä ja asennetta haluan oppia ja sitä kannattaisi tuoda vaikka meille Suomeenkin lisää. Näiden tarinoiden kautta sitä voi tehdä.

Slummissa oli myös koulu, joka lapset saivat päivittäin ehkä ainoan ateriansa, opetusta ja turvaa. Mikkeliläinen ryhmä oli saanut sydämelleen lahjoittaa kouluun uuden keittiön ja kattilan. Keittiö rakennettiin siten, että savu ei mennyt luokkiin ja siellä oli asialliset tilat esimerkiksi tiskeille. Koulussa oli keittäjä ja jokainen lapsi sain päivän ehkäpä ainoan ateriansa uudesta kattilasta valmistettuna. Kaksi ja kolmevuotiaiden ryhmässä oli jopa patjat lepäämistä varten. Lapset viettivät koulussa kahdeksan tuntia päivässä.

Alexin koulussa opiskeli jälkeenjäänyt Ismael, joka opetteli kirjoittamaan omaa nimeänsä. Kun hän oppi kirjoittamaan oman nimensä hän pystyi avaamaan pankkitilin ja jatkaa businesstansa paperinenäliinakauppiaana. Ei tarvinnut kerjätä.

Maaseudulla tapasimme perheitä, joilla oli terveitä ja vilkkaita lapsia, iloisia äitejä ja työtelijäitä isiä.

Eräs perhe oli esimerkkinä hygienia- ja asumisohjelmassa. Heille oli neuvottu, kuinka tiskit kannattaa kuivattaa ulkona, kädet pestä vessakäynnin jälkeen ja rakentaa vessa tarpeitaan varten. Aikaisemmin he tekivät tarpeensa tontille kuoppaan, josta jätteet sitten sateen aikana ajautuivat juomaveteen. Kolera ja lavantauti olivat jatkuvasti vieraana. Me olemme terveitä nyt, he sanoivat, hyvin yksinkertaisten ja halpojen keinojen avulla.

Toisen perheen karja oli lihavaa ja tuotti maitoa yli kaksinkertaisesti aikaisempaan verrattuna. Heille oli opetettu metsän hoitamista niin, että kaikkea ei leikattu pois. Puita karsittiin ja kasvatettiin, versoille raivattiin tilaa ja heinää niitettiin talteen. Muutamalla yksinkertaisella työkalulla kuten veitsellä ja hangolla maanviljelijä hoiti metsäänsä. Karja sai ruohoa, ruoho kasvoi puiden varjossa. Äiti sai karsituista oksista polttoainetta, jota hän aikaisemmin joutui noutamaan tuntien päästä. Lehmät lypsivät maitoa ja lapset saivat hoitoa.

Tätä neuvontatyötä tekevät vapaaehtoiset ja heidät koulutetaan paikallisin voimin yhteisillä rahoilla, joista osa tulee esimerkiksi suomalaisilta tukijoilta järjestöjen kautta.

Vierailimme koulussa maaseudulla, jossa oli tyttöjen turvatalo ja sisäsuihkut ja vessat. Sinne veimme 20 kiloa suomalaisten vapaaehtoisten ompelemia kestositeitä, jotta tytöt voisivat käydä koulua myös kuukautisten aikana.

Tässä näitä ihmeitä, joita voi vain ymmärtää, kun on ensin ymmärtänyt rumuuden.

Valinnoilla on merkitystä. Rajoilla ja opetuksilla, rohkaisuilla ja lupauksilla. Luottamuksella ja tukemisella.

Päätöksellä ja tekemisellä. Auttamisella ja takaisin maksamisella.

 

 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s