Oodi keski-ikäiselle naiselle

TÄTI-energiaa

Yli 40 –vuotiaat murrosiän ylittäneiden lasten äidit ovat parhaimmillaan ihan parasta luokkaa, kutsun tässä jatkossa meitä Tädeiksi (anteeksi kaikki miehet, alle 40-vuotiaat ja sinkut ja lapsettomat ja muut jotka eivät sovi tähän ryhmään, teitäkin tarvitaan…). Tätejä kannattaa rekrytoida ja työllistää, laittaa vaikeisiin paikkoihin ja paineistettuihin tilanteisiin. Uhmaikäisten ja murrosikäisten kanssa eläneenä voin sanoa, että ihan pienestä ei hermot näillä naisilla työpaikalla mene. Eivät joudu paniikkiin tai neuvottomaksi. Eivät loukkaannu arvostelusta tai tunteenpurkauksista. Pystyvät käsittelemään nuoruusvuosiaan huomattavasti paremmin pettymyksiä ja riittämättömyyden tunnetta. Osaa asettaa omat tarpeensa toiselle sijalle ja ajatella kokonaisuuksista käsin. Tietävät, että aika hoitaa monet haavat ja että, hän voi olla se joka tekee sovintoehdotukset kipakan keskustelun jälkeen.

Äidit osaavat priorisoida asioita, eivät kovin helposti tee ylimääräisiä tehtäviä, vain lämpimikseen. Äidit ovat tottuneet aikatauluihin ja siihen, että sen aikataulun voi romuttaa kuka tahansa, milloin tahansa. Äidit tottuvat jatkuvaan huonoon omatuntoon ja riittämättömyyden tunteeseen jo lasten ollessa pieniä, he joutuvat useammin tilanteisiin, joissa on pakko käyttää luovuutta, rankkaa priorisointia, ihan vain selvitäkseen päivän tehtävistä. Korvatulehdukset tai kiukuttelevat lapset eivät yleensä varoita etukäteen. ’Sukkahousu-riita’ kaksi -vuotiaan kanssa joka aamu on kuluttavaa kovassa aikataulupaineessa. Samalla tätä kirjoittaessani ymmärrän hyvin, että muutkin kuin äidit ovat tiukoissa tilanteissa ja kaikki äidit eivät todellakaan näytä oppineen mitään uhmaikäisten kanssa toimimisesta. Meillä kaikilla  on kyky asettautua toisen kanssa samalle tasolle, oli vastapuolella sitten uhmaikäinen tai murrosikäinen.

Täti-energia on parhaimmillaan lämmintä, hyväksyvää, tinkimätöntä, käytännöllistä ja tosiasioissa pysyvää. Täti hyväksyy sinut virheineen ja jaksaa odottaa, että ymmärrät itseksesi asioita paremmin. Täti varoittaa ystävällisesti mahdollisista sudenkuopista ja jos kuitenkin putoat siihen, hän auttaa sinut nopeasti takaisin polulle. Täti näkee kokonaisuuksia ja osaa suhteuttaa asioita. Tädit eivät ajattele omaa etuaan ensi sijaisesti, vaan iloitsevat sinun onnistumisestasi enemmän kuin omastaan.

MUTTA…

Auta Armias, jos nainen ei löydäkkään sisäistä tätiään. Olemmehan tavanneet myös NIITÄ työelämässä. NIITÄ, joilla on elämätöntä elämää takanaan, joita ei olla huomioitu tarpeeksi ja NIITÄ, jotka kokevat, että eivät ole saaneet arvostusta osakseen. NIILLÄ on jatkuva vaje jostain ja täyttymättömiä toiveita käsilaukut ja taskut pullollaan. Kun kohtaat NIITÄ, tunnistat NE kyllä. NIILLÄ on räjähdysherkkä omanarvontunto, koska he eivät voi luottaa enää kenenkään muun suojelevan sitä. Liian paljon on jätetty huomioimatta ja arvostamatta, kohdeltu huonosti. NE joutuvat korostamaan jatkuvasti omaa asiantuntijuuttaan ja paremmuuttaan, sillä NE uskovat muiden olevan sen verran vähä-älyisiä, että eivät ymmärrä kuitenkaan arvostaa todellista lahjakkuutta. Vaje kasvaa koko ajan ja täyttymystä ei tule. Muut ihmiset ovat heille jatkuva pettymyksen lähde.

Jatkuva puutostila saattaa aiheuttaa myös hellyysvajeen. NÄMÄ ovat sitten niitä, jotka kerjäävät hyväksyntää ja ovat kiitollisia edes yhdestä ystävällisestä katseesta, lämpimästä kädestä selässä tai kättelystä, joka kestää sekunnin pidempään. NÄMÄ palvelevat ja palvovat pyyteettömästi ja muutaman drinkin jälkeen kerjäävät rakkautta maailman teillä ja turuilla.

No, niin tai näin, minä ainakin tunnistan itsessäni näitä kaikkia tilanteen tullen.

Toivoisin kuitenkin TÄTI-energian voittoa.

Eiku, voiks sen valita?

Mainokset

2 ajatusta artikkelista “Oodi keski-ikäiselle naiselle

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s